Joutsenmerkityt talot – uusi aluevaltaus Suomessa

Joutsenmerkityt talot, päiväkodit ja koulut ovat menestystarina muissa Pohjoismaissa. Suomessa on nyt käynnissä projekti, jonka tavoitteena on rakentaa maamme ensimmäinen Joutsenmerkitty talo. Suomen ensimmäinen Joutsenmerkitty päiväkotirakennus taas etsii rakentajaa.

Muissa Pohjoismaissa on herätty rakentamisen ekologiseen kestävyyteen ja muun muassa sisäilma-asioihin aiemmin kuin Suomessa.

-Koska suurin kuluttajan tekemä investointi on yleensä asunto, pitäisi ympäristö- ja terveellisyysasiat huomioida pitkäjänteisesti rakentamisessa. Joutsenmerkki antaa tähän hyvät välineet, Joutsenmerkin asiantuntija Terhi Uusitalo sanoo.

Esimerkiksi Ruotsissa on rakennettu jo satoja Joutsenmerkittyjä taloja ja päiväkotirakennuksia. Naapurimaan esimerkki rohkaisi Järvenpään Mestariasuntoja aloittamaan projektin, jonka tavoitteena on saada vihdoin ja viimein Suomeenkin Joutsenmerkitty kerrostalo.

Turussa taas etsitäänparhaillaan kuntaa tai yksityistä toimijaa, joka haluaisi lähteä suunnittelemaan ja rakentamaan Joutsenmerkittyä päiväkotia. Hanketta koordinoi Turun ammattikorkeakoulu.

– Tarkoitus olisi tehdä konsepti Joutsenmerkitystä päiväkodista. Myös joku yksityinen toimija voisi rakentaa päiväkotinsa aina Joutsenmerkityksi, projektipäällikkö Rauli Lautkankare Turun ammattikorkeakoulusta kertoo.

Tavoitteena on valmistella päiväkotihanke kumppaneiden kanssa vuoden 2015 aikana ja toteuttaa se vuosina 2016–2020. Hankkeessa on mukana myös Turun yliopisto ja VTT.

Lautkankare korostaa, että Joutsenmerkki on merkittävä ekoteko.

– Se vaatii tietynlaisen tahtotilan ensikertalaiselta, sillä ympäristönäkökulman huomioiminen laajasti koko rakennusprosessin ajan, sitä ennen ja sen jälkeen vaatii usein pientä jumppaa. Hyödyt ovat kuitenkin pitkävaikutteisia kaikille osapuolille.

Tiukat ympäristö- ja terveysvaatimukset

Joutsenmerkittyjen talojen kriteerit perustuvat elinkaariajatteluun ja ne täyttävät tiukat ympäristö- ja terveysvaatimukset.

Joutsenmerkin vaatimukset liittyvät talon energiatehokkuuteen, hyvään sisäilmaan sekä talossa käytettyihin rakennusmateriaaleihin. Joutsenmerkki asettaa vaatimuksia myös rakennusprosessin laatuohjaukselle. Lisäksi rakennuksen luovutukselle sekä hallinnolle/käytölle on omia vaatimuksia.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

digiturvallisuus

13.11.2024

Digiturvallisuus on tärkeää taloyhtiössäkin

Taloyhtiön tietoverkkoja vastaan voidaan yrittää hyökätä, minkä vuoksi laitteet on hyvä suojata. Digiturvallisuudesta ovat vastuussa niin teleoperaattori, isännöitsijä, huoltoyhtiö, taloyhtiön hallitus kuin osakkaatkin. Rakennusteollisuus RT:n digitaalisen turvallisuuden asianhoitaja Ari Järvinen suosittelee tekemään taloyhtiölle digiturvallisuusohjeet.

viilentämisen vaihtoehdot

10.10.2024

Talotekniikka-alan suhdanne pysyy vaisuna

Talotekniikkaurakoitsijoiden tilauskanta on heikentynyt edellisen kuuden kuukauden aikana ja laskun ennakoidaan jatkuvan. Alan suunnittelijoilla tilauskanta on puolestaan kasvanut, käy ilmi alan suhdannekatsauksesta.

talotekniset järjestelmät talvi

12.11.2024

Näin valmistelet talotekniset järjestelmät talveen

Kodin ja toimitilojen taloteknisten järjestelmien säädöt on hyvä tarkistaa ennen talven tuloa, muistuttaa Motiva. Kovalla pakkasella epäkohdat laitteiden toiminnassa tulevat ilmi parhaiten. Siksi järjestelmien toiminta on varmistettava jo hyvissä ajoin ennen säiden kylmenemistä.

taloyhtiön uusi hallitus

6.6.2025

Uutena taloyhtiön hallituksessa? Näin hallitus toimii

Taloyhtiön hallituksen uusi toimikausi alkaa yhtiökokouksesta. Uudet jäsenet kannattaa perehdyttää hallitustyöhön. Tehtävien jakaminen ja yhteistyö muiden taloyhtiöiden kanssa voi tuoda hallitustyöhön uutta virtaa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti