Joulukuun Kiinteistölehdessä sovun hieronnasta ja turvallisesta joulusta

Tärkeisiin jouluvalmisteluihin kuuluu turvallisuuden varmistaminen. Ja niin jouluna kuin muulloinkin on kiistat taloyhtiössä hyvä sovitella. Muun muassa näistä aiheista antaa vinkkejä Kiinteistölehti.

Näillä hetkillä ilmestyvässä Suomen Kiinteistölehden joulukuun numerossa kerrotaan taloyhtiön väen yhteisestä joulunvietosta uuden elämän saaneessa Kaartin soittokunnan entisessä rakennuksessa.

Sovittelu kannattaa lähes aina, niin taloyhtiön sisäisissä riidoissa kuin taloyhtiön kiistoissa muun maailman kanssa. Joulukuun lehdessä kerromme kahdessa artikkelissa sovitteluprosesseista ja niihin varautumisesta.

Paloturvallisuus on ollut tärkeä osa joulunviettoa jo talikynttilöiden ja pärekattojen aikakaudella. Myös nykyaikaisen kerrostalon asukkaiden on hyvä olla varovaisia joulukynttilöiden ja sähköistenkin jouluvalojen kanssa, muistuttavat pelastusalan asiantuntijat.

Ranskalainen on usein omaperäinen, niin asunnon rahoittamisessakin. Jo useat tuhannet ovat saaneet alkupääoman kokoon ystäviltä ja muilta tutuilta somea hyödyntävän alustan avulla.

Nämä ja monet muut mielenkiintoiset ja ajankohtaiset aiheet löydät taloyhtiöiden oman lehden, Suomen Kiinteistölehden tuoreimmasta numerosta. Joulukuun näköislehden voit lukea myös osoitteesta www.kiinteistolehti.fi.

Lue Suomen Kiinteistölehden näköislehti täältä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

30.12.2022

Huomioi turvallisuus ja naapurisopu uudenvuoden ilotulituksessa

Ilotulitteiden turvallinen käyttö on tärkeää uudenvuoden juhlinnassa. Henkilö- ja omaisuusvahinkojen vaaraa ei saa aiheuttaa. Siksi ilotulitteita ei saa ampua rakennusten ja autojen läheisyydessä.

taloyhtiötsemppari

16.12.2022

Vapaaehtoinen talotsemppari liikuttaa iäkkäitä

Vapaaehtoiset talotsempparit järjestävät toimintaa As Oy Koivistonmäen ikäihmisille Riihimäellä. Aivojumpparyhmä kokoontuu viikoittain huoltamaan osallistujien muistia liikunnan ja visailun parissa. Muistiklubiin ovat tervetulleita kaikki.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

hulevesiä

23.3.2023

Suomen Kiinteistölehti seuraa maaliskuussa hulevesiä

Maaliskuun Suomen Kiinteistölehdessä seurataan kaupunkitulvien torjumista ja uusitaan salaojia. Kysyimme eduskuntapuolueilta, mitä ne aikovat tehdä taloyhtiöille tärkeiden asioiden eteen tulevalla vaalikaudella. Lehdessä saadaan myös vinkkejä riitaisasta yhtiökokouksesta selviytymiseen.

19.5.2023

Suomen Kiinteistölehti lajittelee ja kompostoi toukokuussa

Toukokuun Kiinteistölehdessä tutustutaan pienen pihan jätekeräykseen, kompostoivaan taloyhtiöön ja polkupyörien säilytykseen. Asiantuntija kertoo uusien hallituksen jäsenten perehdyttämisestä. Selvitämme myös, mitä vastuita vuokralaiselle kuuluu.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti