Taloyhtiöillä on vielä muutamia kuukausia aikaa siirtää osakeluettelonsa maksutta Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään. Heinäkuun loppuun mennessä noin 35 prosenttia taloyhtiöistä on tehnyt siirron, kun kesäkuun alussa luku oli noin 25 prosenttia, kertoo Maanmittauslaitos.
Vuoden loppuun mennessä kaikkien ennen vuotta 2019 perustettujen taloyhtiöiden on siirrettävä osakeluettelonsa. Osakeluettelon siirrosta ei peritä maksua silloin, kun se tehdään määräajassa. Tämän jälkeen siirrosta tulee maksullista.
– Kesän aikana varsinkin suuret, yli kymmenen osakeryhmän taloyhtiöt ovat tiivistäneet vauhtiaan osakeluetteloiden siirroissa. Alkuvuodesta tilanne oli päinvastainen, kun pienet taloyhtiöt olivat aktiivisimpia, kertoo palvelupäällikkö Suvi Väärälä Maanmittauslaitoksesta.
Suurissa maakunnissa kolmasosa taloyhtiöistä oli heinäkuun loppuun mennessä huoneistotietojärjestelmässä: Pirkanmaalla 35,3 prosenttia, Varsinais-Suomessa 34,6 prosenttia ja Uudellamaalla 33,3 prosenttia. Etelä-Savossa osakeluettelon on siirtänyt jo puolet (51,4 prosenttia) taloyhtiöistä.
Osakkeenomistajalla ei kiirettä sähköistää osakekirjaansa
Yksittäisellä osakkeenomistajalla on 10 vuotta aikaa sähköistää oman asuntonsa tai autopaikkansa osakekirja sen jälkeen, kun taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tai isännöitsijä on vienyt taloyhtiön osakeluettelon huoneistotietojärjestelmään.
Asuntokauppatilanteessa uuden omistajan on haettava omistuksensa rekisteröintiä kahden kuukauden kuluessa luovutuskirjan allekirjoituksesta. Omistaja ei saa itse mitätöidä tai tuhota osakekirjaa.
– Yksittäisten osakekirjojen sähköistämisellä ei ole kiirettä. Tärkeintä on, että taloyhtiöt siirtävät osakeluettelonsa vuoden loppuun mennessä, sanoo Väärälä.
Jos omistuksen rekisteröinti on huoneiston omistajalle ajankohtaista, omistuksen rekisteröintiin tarvittava lomake kannattaa täyttää kotona ennen yhteydenottoa Maanmittauslaitokseen. Lomake löytyy täältä
Lue lisää: Vauhtia huoneistotietojärjestelmään siirtymiseen
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään