Isännöintiliiton Putkiremonttibarometri: remontit kallistuvat

Isännöintiliiton putkiremonttibarometrin mukaan remontit kallistuvat.

Joka kolmas tuoreen barometrin kysymyksiin vastannut isännöitsijä arvoi putkiremonttien kallistuvan 1-5 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. 28 prosenttia vastanneista arvoi niiden kallistuvan enemmän. Joka viides arvioi, ettei hinnoissa tapahdu oleellista muutosta.

Vain neljä prosenttia ennusti putkistosaneerausten halpenevan. 18 prosenttia ei osannut tai halunnut arvoida hintojen kehitystä.

Hinnanmutosten arveltiin ainakin osittain johtuvan koronan aiheuttamista remonttien lykkääntymisistä.

− Koronan väistyessä taloyhtiöt saattavat innostua korjaamaan aiempaa enemmän pienen hiipumisen jälkeen. On selvää, että kysynnän kasvaminen tarkoittaa myös urakoiden hintojen nousua, sanoo Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa.

Barometriin vastanneista isännöitsijöistä 67 prosenttia arvioi, että osakkailla on realistinen käsitys putkiremontin vaikutuksesta osakkeiden (eli asunnon) arvoon.

Urakoitsijan valinnassa selvästi suurin merkitys oli hinnalla: 64 % vastanneista sanoi sillä olleen viitosen verran merkitystä asteikolla 1-5, eli  ”erittäin suuri merkitys”, ja nelosen verran lisäksi 34 %.

Myös urakoitsijan maine ja vakavaraisuus olivat tärkeitä. Urakoitsijan tarjoamalla palvelukonseptilla ja urakkamuodolla oli selvästi vähiten merkitystä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

28.5.2026

Taloyhtiöiltä puuttuu rahoitus: Yhä useampi putkiremontti jää tekemättä 

Putkiremontti jää usein tekemättä tai sitä lykätään viimeiseen hetkeen tai putkivuotoihin asti. Syitä ovat taloyhtiöiden vaikeudet saada remonttilainaa, heikko taloyhtiöiden taloustilanne ja lisääntynyt korjausvelka, ilmenee Isännöintiliiton kyselystä.

7.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiön remonttitarina – tarpeesta toteutukseen kilpailutuksen avulla

Remppatorin ilmaisen digitaalisen kilpailutuspalvelun avulla niin yksityisasiakkaat kuin taloyhtiötkin voivat helposti ja vaivattomasti löytää tekijän asennus- tai remonttityölle. Remppatorista löytyy tekijät niin sähköasennuksiin, eri remontteihin kuin pihahommiinkin.

Remppatori

4.11.2025

Näin paljon putkiremontti maksaa – kustannukset nousseet nopeasti

Kerrostaloissa tehdään tänä vuonna eniten vesi- ja viemärijärjestelmien korjauksia, joiden kustannukset ovat kasvaneet ripeästi parin viime vuoden aikana. Perinteisen tavan viemärikorjausten kokonaiskustannusten mediaani oli tänä vuonna koko Suomessa noin 1 000 euroa huoneistoneliöltä.

5.5.2026

Taloyhtiöissä vireillä aiempaa enemmän korjaushankkeita

Taloyhtiöillä on valmistelussa aiempaa hieman enemmän hankkeita, jotka toteutuessaan voivat kääntää korjaamisen hienoiseen kasvuun tämän vuoden lopulla ja tulevana vuonna, selviää Kiinteistöliiton kevään korjausrakentamisbarometrista. Heikko taloudellinen tilanne vaikuttaa korjauksiin.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti