Ilmanvaihtoratkaisuissa on tehty isoja virheitä

Asiantuntijoiden mukaan suomalaisissa ilmanvaihtoratkaisuissa on tehty isoja virheitä. He kehottavat myös asukkaita tutustumaan paremmin oman asuntonsa ilmanvaihtojärjestelmään.

Puhdas ja terveellinen hengitysilma on kodin ilmanvaihtojärjestelmän ansiota. Nyt korona-aikana ilmanvaihdon merkitys korostuu entisestään, sillä virus leviää aerosolimuodossa eikä mikään vaimenna sitä yhtä tehokkaasti kuin ilman vaihtuminen.

Ilman vaihtuminen on monelle kuitenkin mysteeri. Helsingin Sanomat kysyi ilmanvaihtoalan yrityksen Cervin ilmanvaihdon asiantuntijalta Petri Valvelta sekä suunnittelu- ja konsultointiyritys Sitowisen LVI-suunnittelijalta Johannes Helanderilta, mitä jokaisen suomalaisen kannattaisi tietää kotinsa ilmanvaihdosta.

Asunnon ilmanvaihtojärjestelmä voi olla joko painovoimainen, koneellinen tai niin sanottu hybridi. Painovoimaista on käytetty aikojen alusta asti. Se vaatii toimiakseen lämpötilaeroja, joita ei kuitenkaan lämpiminä vuodenaikoina ole tarjolla. Siksi painovoimainen ilmanvaihto edellyttää usein ikkunoilla tuulettamista.

1960-luvulla koneellinen ilmanvaihto alkoi vallata sijaa painovoimaiselta. Ensimmäiset koneelliset järjestelmät olivat poistoilmanvaihtojärjestelmiä, jotka vain imivät huoneistosta ilmaa. Tässä ratkaisussa sisään kulkeutuva ulkoilma oli esilämmittämätöntä ja usein suodattamatonta.

− Tällä aikakaudella Suomeen luotiin ongelmarakennuskanta, sillä ilmanvaihdossa ei huomioitu lainkaan korvausilmaa. Korvausilmalle ei rakennettu omia venttiilejä, vaan se tuli viemäristä, naapuriasunnoista ja rakenteiden kautta, Petri Valve kuvailee.

Kehitystä vasta 1990-luvulla

Vasta 1990-luvulla markkinoille rynnisti koneellinen ilmanvaihto, jossa myös tuloilma tuodaan rakennukseen koneellisesti. Moderneissa järjestelmissä sekä tulo- että poistoilma kulkeutuvat ilmanvaihtokoneen kautta. Näin ilma saadaan suodatettua ja lämmitettyä energiatehokkaasti.

Nykyisiin uuteen asuntoon asennetaan lähes poikkeuksetta koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä. Viime aikoina on kuitenkin alettu taas rakentaa painovoimaisia ratkaisuja.
Orastava kiinnostus perustuu Helanderin mukaan luultavimmin siihen, että oikein suunniteltuna ja käytettynä painovoimainen ilmanvaihto on erittäin yksinkertainen ja melko turvallinen vaihtoehto talon rakenteiden kannalta.

Osaltaan taustalla on myyttejä, kuten se, että painovoimaisessa ilmanvaihtoratkaisussa avulla ilma ei kuivuisi yhtä paljon kuin koneellisessa.

− Tämä ei pidä paikkaansa. Koettu tai mitattu kosteuden tuntu voi johtua siitä, että ilmanvaihtomäärä on pienempi painovoimaisessa, jolloin rakennuksen sisäilman kosteus nousee, Helander sanoo.

Valve painottaa, että harva maallikko omaksuu painovoimaista systeemiä, jossa koti on auringon ja tuuletuksen armoilla. Samalla kodissaan tulee hukanneeksi kosolti energiaa, kun lämpöä ei saa talteen.

Järjestelmä on muistettava puhdistaa

Koneelliseen ilmanvaihtoon liittyvät riskit talon rakenteissa ovat vältettävissä. Kaiken keskiössä on ilmanvaihtojärjestelmän puhtaanapito. Kanavistot ja koneet olisi putsattava noin viiden tai ainakin kymmenen vuoden välein.

Samalla on hyvä tarkistaa järjestelmän säädöt eli se, että tulo- ja poistoilmavirrat vastaavat suunniteltua, eivätkä rakennuksen painesuhteet ole menneet päälaelleen ajan saatossa. Lisäksi ilmanvaihtosuodattimet on hyvä vaihtaa mielellään kahdesti vuodessa.

On tärkeää muistaa, että venttiilien säätöihin ei saa missään nimessä kajota. Ne voivat vaikuttaa painesuhteisiin rakennuksen ulkovaipan yli tai pienentää naapurin ilmavirtaa.

− Kun venttiilejä puhdistetaan pölystä, on oltava tarkkana, etteivät säätöarvot muutu, Helander summaa.

Nyrkkisääntö on, että asunto-osakeyhtiö huolehtii kanavien kokonaisvaltaisesta puhdistamisesta ja suodattimien vaihdosta. Ilmanvaihtoa ei saisi myöskään sammuttaa energian säästämisen nimissä. Sen sijaan ilmanvaihdon voi asentaa poissaolotilaan, jos viettää pitkiä aikoja poissa kotoa.

Rakennusmääräykset säätelevät ilmanvaihdon litramääriä tiukasti. Rajoitukset eivät kuitenkaan huomioi sitä, että ihmiset ovat asujina erilaisia.

− Jos kerrostalossa asuu 50 ihmistä, sekaan mahtuu hyvin monenlaisia elämäntapoja ja -tyylejä. Jos tämä tosiasia huomioitaisiin paremmin, pääsisimme ilmanvaihdon ongelmista eroon, Valve arvelee.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vesimittarit

19.4.2023

Vesimittari näyttää väärin – tarkista nämä asiat

Helsinkiläinen taloyhtiö huomasi joidenkin asukkaiden vesilaskujen olevan poikkeuksellisen pieniä. Syynä oli vika lämpimän veden mittareissa. Asiantuntijan mukaan vesimittarit asennetaan usein väärin.

sukitusprojekti

17.2.2023

Kaupallinen yhteistyö

Sukitusprojekti Lahdessa vaati vankkaa osaamista

Loppuvuodesta 2020 Lahden keskustassa saneerattiin neljän kerrostalon muoviset viemäriputket sukittamalla noin kahdessa kuukaudessa. Projekti ja sen aikataulu olivat haasteellisia, joten työssä tarvittiin Picoten ammattitaitoisia asentajia ja toimivia sukitusmenetelmiä.

Picote

aurinkosähköjärjestelmä

26.9.2022

Tukes varoittaa aurinkopaneelien virheellisistä asennuksista

Aurinkosähköjärjestelmän virheellinen asennus voi aiheuttaa järjestelmässä vikoja ja paloturvallisuusriskin. Siksi järjestelmien asennuksissa on käytettävä aina niihin perehtynyttä sähköalan ammattilaista, muistuttaa Tukes.

virhevastuu

11.11.2022

Mitä tarkoittaa 10-vuotisvastuu uudessa taloyhtiössä?

Perustajaurakoitsijan virhevastuu jatkuu takuuajan jälkeen piilevien virheiden osalta kymmenen vuotta. Virheistä on ilmoitettava heti kun ne havaitaan, hyvissä ajoin ennen kymmenen vuoden rajaa. Sen jälkeen ilmoitetut virheet eivät enää ole perustajaurakoitsijan vastuulla.

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti