Huonosti hoidettu taloyhtiö voi jäädä ilman rahoitusta

Taloyhtiöt hakevat rahoitustarjousta pankista ennen yhtiökokousta tai sen jälkeen. OP:lla taloyhtiöiden pankkipalveluiden kehitystehtävissä työskentelevä Babi Lyrintzis kertoo OP Mediassa, mitä seikkoja pankissa katsotaan taloyhtiörahoituksen tarjouksen tekovaiheissa. Yleisimmät asiat ovat:

• Haettavan rahoituksen käyttötarkoitus
• Miten hyvin taloyhtiö on hoidettu
• Mitä remontteja taloyhtiöön on tulossa
• Taloyhtiön sijainti
• Yhtiön omistuspohja

Ensiksi rahoittajaa kiinnostaa, mihin rahoitusta haetaan. Isompien saneerausten osalta rahoittaja pyytää lisää tietoa, esimerkiksi hankesuunnitelman. Rahoittaja tarkastelee myös, kuinka hyvin taloyhtiön taloutta on hoidettu, esimerkiksi, ettei yhtiön hoitokate ole negatiivinen.

Monet taloyhtiöt keräävät myös pientä ylimääräistä vastiketta, joka korvamerkitään tulevia saneerauksia silmällä pitäen. Hyvin hoidetuista taloyhtiöissä on myös pitkälle tulevaisuuteen menevä suunnitelma, josta käy esille, mitä saneerauksia tulevaisuudessa on tulossa.

Nämä toimenpiteet antavat rahoittajalle kuvan siitä, että taloyhtiö on hyvin hoidettu ja tuleviin saneerauksiin on jo mahdollisesti alettu varautua hyvissä ajoin.

Sijainnilla on iso merkitys

Rahoituksen saamiseen vaikuttaa myös taloyhtiön sijainti, koska taloyhtiö yleisimmin antaa rahoituksen vakuudeksi kiinnityksiä. Sijainti vaikuttaa osittain taloyhtiön vakuusarvoon, mutta ei ole ainut siihen vaikuttava asia.

Sijainti vaikuttaa siihen, kuinka haluttu taloyhtiö on mahdollisten uusien asunnonostajien silmissä. Rahoittajaa kiinnostaa myös taloyhtiön omistuspohja, eli kuinka hajaantunut omistuspohja on, tai onko se keskittynyt vain muutamalle omistajalle.

Isompien korjaushankkeiden yhteydessä taloyhtiöiden kannattaa lähestyä rahoittajia hyvissä ajoin. On helpompi tehdä päätös saneerauksen aloittamisesta, kun taloyhtiössä jo tiedetään, saadaanko rahoitusta ja millä ehdoilla.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön verotus

12.2.2025

Taloyhtiön verotus – näin säästät rahaa

Yksi taloyhtiön tilinpidon perussääntö on, ettei viivan alle jää verotettavaa tulosta. Myös kiinteistöveron kanssa kannattaa olla tarkkana, varsinkin jos taloyhtiössä on tehty kiinteistön kuntoa kohentavia remontteja. Hyvällä taloussuunnittelulla taloyhtiö säästää selvää rahaa.

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

5.11.2025

Kaksi puheenjohtajaa kertoo, miksi isännöitsijä meni vaihtoon

Yhteistyö isännöitsijän kanssa saattaa sujua kuin tanssi – tai aiheuttaa harmaita hiuksia koko hallitukselle. Toisinaan epäluottamus johtaa isännöitsijän vaihtamiseen. Kiinteistölehti Lounais-Suomi kysyi kahden turkulaisen taloyhtiön kokemuksista.

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti