Huolellinen vuokra-asunnon lopputarkastus kannattaa

vuokra-asunnon lopputarkastus

Vuokrasuhteen päättyessä vuokranantajan tulee tehdä vuokra-asunnon lopputarkastus ja varmistaa, että huoneisto on luovutettu siistinä ja tyhjänä. Kun kaikki vuokrasopimuksen mukaiset velvoitteet on todettu täytetyn, vakuus tulee palauttaa viivytyksettä.

Jos asunnon säännöllisestä perussiivouksesta on huolehdittu vuokrasuhteen aikana, loppusiivous ei yleensä vaadi suuria toimenpiteitä. Vuokralaisella loppusiivoukseen kuuluu muun muassa, että huoneiston pinnat, lattiat ja kaapit pyyhitään ja roskat viedään pois. Vuokranantajan kannattaa antaa vuokralaiselle loppusiivousohjeet jo etukäteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiantuntija Elina Vilponen neuvoo.

Vuokranantajan on syytä kiinnittää huomiota siisteyteen lopputarkastuksessa. Helposti huomaamatta jääviä asioita ovat esimerkiksi se, onko pesukoneliitäntä tulpattu ja lattiakaivo puhdas. Lopputarkastus on järkevintä tehdä avainten luovutuksen yhteydessä, kun asunto on tyhjennetty ja siivottu.

– Tarkastuksessa voi havaita mahdolliset siivous- ja korjaustarpeet, kun esimerkiksi huonekalut eivät ole tiellä, Vilponen sanoo.

Jos asunto on puutteellisesti siivottu, vuokralaiselle voi mahdollisuuksien mukaan tarjota oikeuden täydentää siivousta. Kuluttajariitalautakunnan täysistuntopäätöksessä vahvistetun linjauksen mukaan vuokranantajalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta tarjota tällaista mahdollisuutta enää vuokrasuhteen päättymisen tai huoneiston hallinnan luovuttamisen jälkeen.

Vuokranantaja voi veloittaa myös omasta työstään

Mahdollisten siivouspuutteiden lisäksi vuokralaisen tulee korvata huoneistolle aiheutuneet tavanomaisen kulumisen ylittävät vahingot.  Käytännössä tämä tapahtuu pidättämällä vakuudesta mahdolliset siivous- ja korjauskulut. Vuokranantajan on näytettävä vahingon aiheutuminen ja vahingon määrä sekä se, että vahinko on aiheutunut kyseessä olevan vuokrasuhteen aikana. 

– Tämä voi tapahtua vertailemalla esimerkiksi huoneiston alku- ja lopputarkastusraporttia valokuvineen, eli tämän vuoksi myös alkutarkastuksen tekeminen on tärkeää.

Vuokranantajan kannattaa esimerkiksi valokuvata vahingot ja selvittää korjausten hinta. Korjauksista voi veloittaa ammattilaisen laskun mukaisesti. Jos vuokranantajana tekee korjaukset itse, niistä voi veloittaa Kuluttajariitalautakunnan täysistuntoratkaisun mukaan 20 euroa tunnilta lisättynä tarpeellisilla tarvikkeilla.

Huolimattomuus koituu usein vuokranantajan vahingoksi

Lopputarkastuksessa kannattaa olla huolellinen: jos vuokranantaja havaitsee vakuuden palauttamisen jälkeen asunnossa puutteellisuuksia, joita ei ole voitu havaita huolellisessakaan tarkastuksessa, ainoaksi vaihtoehdoksi jää vahingonkorvauksen vaatiminen. Viime kädessä tämä tarkoittaa kanteen nostamista käräjäoikeudessa, jos korvauksen maksamisesta ei päästä vuokralaisen kanssa sopimukseen.

Vuokranantajan on myös itse toimittava huolellisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että vuokranantaja menettää oikeutensa vedota jälkikäteen sellaisiin puutteellisuuksiin, joista hän ei ole huomauttanut hyväksyessään asunnon kunnon.

– Mikäli huoneiston lopputarkastusta ei voida tehdä esimerkiksi puuttuvan valaistuksen vuoksi, vuokranantajan kannattaa varata oikeus tehdä lopputarkastus vaikkapa seuraavana päivänä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.9.2025

Jättikö vuokralainen vuokran maksamatta? Vuokranantaja: toimi näin

Jos vuokranmaksussa ilmenee ongelmia, vuokranantajan on syytä puuttua asiaan nopeasti. Jos vuokranmaksua ei yrityksistä huolimatta saada sujumaan, vuokrasopimuksen päättäminen voi jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi.

3.12.2025

Hallintaan otetun huoneiston vuokraaminen – huomioi nämä asiat

Huoneistojen hallintaanottotilanteet ovat yleistyneet taloyhtiöissä. Kun hallintaanottopäätös on tehty yhtiökokouksessa ja annettu lain mukaisesti tiedoksi eikä sitä ole moitittu, on huoneiston vuokraamisen aika.

Tilaajille

vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat

5.8.2025

Uusi vuokralainen asuntoon – vältä vuokrasuhteen sudenkuopat

Vuokranantajan tehtävät eivät pääty vuokralaisen valintaan ja asunnon vuokrasopimuksen allekirjoittamiseen. Ennen avainten luovutusta on tehtävä monia huolellisia valmisteluja, jotta vuokrasuhde alkaisi sujuvasti.

asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa

22.10.2025

Millainen vakuutus vuokranantajan kannattaa ottaa?

Vuokranantajille on tarjolla laajasti erilaisia vakuutuksia. Vakuutuksen valintaan vaikuttaa ensinnäkin se, onko asuntoja yksi vai useampi. Lisäksi huomioon on otettava, millaisia asuntoja vuokrataan ja kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa. 

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti