Homepölysiivous on olennainen osa saneerausta

Homepölysiivous on välttämätön osa sisäilmaongelmaisen rakennuksen saneerausta. Siivous jää kuitenkin usein tekemättä, koska sitä ei ole huomattu budjetoida.

Homepölysiivouksella parannetaan sisäilmaa jo saneerauksen yhteydessä. Usein oikeanlaisella homepölysiivouksella voidaan pelastaa myös suuri osa irtaimistosta. Ala on vielä uusi, vaikka sisäilmaongelmaisia kohteita saneerataan jatkuvasti ympäri maata.

– On selvää näyttöä siitä, että oikein tehdyllä homepölysiivouksella voidaan parantaa sisäilman laatua, homepölysiivouksen asiantuntija Jari Välimaa kertoo. Välimaa kiinnostui alasta kuusi vuotta sitten luettuaan lehtiartikkeleja homekouluista ja päädyttyään mukaan homekohteiden puhdistusprojekteihin. Nyt hän kouluttaa alalle uusia ammattilaisia.

Homepölysiivous on viimeinen silaus ja varmistus puhtaudesta ennen tilojen ja irtaimiston käyttöönottoa. Sen avulla myös varmistetaan, etteivät mikrobit leviä saneerattavassa kohteessa paikasta toiseen rakennustöiden aikana. Käytännössä ilman ja pölyn liikkeitä hallitaan esimerkiksi osastoivilla väliseinillä ja alipaineistuksella. Pölynhallinnan lisäksi joka ikinen millimetri siivotaan pikkutarkkana käsityönä mekaanisesti.

Desinfiointi kääntyi itseään vastaan

Aina rakennuksen sisäilma ei ole kunnossa saneerauksenkaan jälkeen. Joskus syy voi löytyä siitä, että homepölysiivous on jäänyt tekemättä. Jari Välimaa on omassa työssään törmännyt myös kohteisiin, joissa homepölysiivous on tehty väärillä aineilla ja menetelmillä.

– Siksi on tärkeää kouluttaa alalle ammattilaisia. Yhtä tärkeää on, että myös siivoustyötä ostavat, kuten siivoustyön johtajat, tuntevat homepölysiivouksen käytännöt ja pystyvät näin valvomaan työtä rakennuksilla, Välimaa sanoo.

Aiemmin kosteusvauriokohteita puhdistettiin kemikaaleilla. Kun tutkittiin desinfiointiaineiden käyttäytymistä rakennusten pinnoilla, huomattiin, että puhdistamisesta huolimatta pinnoille jäi elämään mikrobeja. Desinfiointi kääntyi itseään vastaan, kun sen käytön myötä elintilaa saivatkin juuri ihmiselle haitalliset mikrobityypit.

– Nykyään kompastuskivenä on, ettei homepölysiivousta ole välttämättä budjetoitu korjausurakkaan ja se jää siksi tekemättä. Saneeraus- ja rakennuspuolella myös asenteissa on korjaamisen varaa. Pölynhallinta pitää ottaa tosissaan läpi koko rakennus- tai saneerausvaiheen, ei pelkästään loppusiivouksessa, Välimaa painottaa.

Koulutukseen on nyt tunkua

Suomen ensimmäiseen homesiivouksen koulutukseen on ollut ruuhkaa. Mukana on niin työllistäviä yksityisyrittäjiä kuin kaupunkien käyttämien puhdistuspalveluyritysten työntekijöitä, kuten koulujen siivoojia. Alan kasvunäkymät ovat hyvät, joten ammattitaitoisille tekijöille riittää töitä.

– Kaksi kolmasosaa siivouksesta on vuorovaikutusta ja asiantuntijuutta. Siksi koulutuksessa painottuvat siivouksen ohella sidosryhmäyhteistyö ja tiedottaminen. Erittäin suuressa roolissa on myös työturvallisuus, Jari Välimaa sanoo.

Suomessa alan koulutusta järjestää Rastor. Homepuhdistuksen asiantuntijavalmennus on osa kiinteistöpalvelujen ammatillista perustutkintoa. Lisää koulutuksesta Rastorin verkkosivuilla: http://www.rastor.fi/mocle

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

2.2.2026

Huomioi nämä asiat pienessä taloyhtiössä

Asunto-osakeyhtiölakia sovelletaan asunto-osakeyhtiönä rekisteröityihin osakeyhtiöihin koosta huolimatta - yhtä lailla paritaloihin kuin useamman sata huoneistoa käsittäviin taloyhtiöihin. Pienessä yhtiössä asioiden hoidosta voidaan kuitenkin usein sopia osakkaiden kesken.

Tilaajille

osakkaat mukaan yhtiökokoukseen

1.4.2026

Yhtiökokouskausi on käynnissä – näin houkuttelet osakkaat mukaan päätöksentekoon

Miten osakkaat saadaan osallistumaan yhtiökokoukseen? Tähän ikuisuuskysymykseen antaa vinkkejä kolme kokenutta taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaa. Avainsanoja ovat avoimuus, lähestyttävyys ja tiedottaminen.

yhtiöjärjestyksen määräykset

22.7.2025

Mitkä ovat yhtiöjärjestyksen keskeisimmät määräykset?

Yhtiöjärjestys muodostaa yhtiön niin sanotun sisäisen lain, jota kaikkien yhtiössä tulee lainsäädännön ohella noudattaa. Jokaisen osakkaan olisikin hyvä tuntea oman taloyhtiönsä yhtiöjärjestyksen sisältö. Osakkaan vastikkeenmaksuvelvollisuutta koskevat määräykset ovat keskeisimpiä yhtiöjärjestyksen määräyksiä.

Tilaajille

21.11.2025

Taloyhtiölain uudistus – kohti joustavampaa hallintoa

Asunto-osakeyhtiölain kokonaisuudistus on käynnissä. Tavoitteena on selkeyttää päätöksentekoa, tarkentaa lunastusoikeuden sääntelyä, päivittää isännöitsijäntodistuksen sisältöä sekä lisätä avoimuutta ja digitalisaatiota.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti