Ensimmäinen siirto osakekirjasta sähköiseen omistusmerkintään tehty

Maanmittauslaitos kertoo tehneensä ensimmäisen paperiseen osakekirjaan perustuvan omistusmerkinnän huoneistotietojärjestelmään.

Omistusmerkintä tehtiin 10.9.2019 ja samalla merkinnän perusteena ollut paperinen osakekirja mitätöitiin. Huoneisto ja autopaikka, joille omistajamerkintä tehtiin, sijaitsevat pienessä taloyhtiössä Helsingin Oulunkylässä. Mitätöidyn osakekirjan omistaja Jouko Räsänen kertoo Maanmittauslaitokselle kuulleensa huoneistotietojärjestelmästä ensimmäisen kerran Kiinteistölehdestä.

Suurin syy omistuksen rekisteröinnin hakuun näin aikaisessa vaiheessa oli Räsäsen mukaan se, että osakekirja oli säilytyksessä hänellä itsellään. Sähköisen omistusmerkinnän myötä riskiä paperisen osakekirjan katoamisesta ja tuhoutumisesta ei enää ole ja mahdolliset kulut osakekirjan säilyttämisestä jäävät pois.

Omistuksen rekisteröinti huoneistotietojärjestelmään maksaa tällä hetkellä 58 euroa. Huoneiston omistajan tulee tehdä hakemus omistuksen rekisteröinnistä ja toimittaa alkuperäinen paperinen osakekirja hakemuksen liitteenä Maanmittauslaitokselle. Tämän jälkeen Maanmittauslaitos tekee omistusmerkinnän ja mitätöi vanhan paperisen osakekirjan leimalla. Mitätöidyn osakekirjan voi niin halutessaan lunastaa takaisin itselleen 10 euron maksua vastaan.

Sähköisen omistusmerkinnän tekeminen edellyttää, että taloyhtiö on siirtänyt osakeluettelon huoneistotietojärjestelmään. Pienehköille taloyhtiöille tarkoitettu osakeluettelon siirtopalvelu otetaan käyttöön lokakuun lopulla ja isännöintijärjestelmiä käyttäville yhtiöille avataan rajapintapalvelut isännöintijärjestelmistä huoneistotietojärjestelmään loppuvuonna 2019.

Lue lisää Maanmittauslaitoksen uutisesta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

huoneistotietojärjestelmään

3.3.2023

Vauhtia huoneistotietojärjestelmään siirtymiseen

Taloyhtiöiden tietojärjestelmäongelmat ovat hidastaneet osakeluetteloiden siirtoa huoneistotietorekisteriin. Vasta pieni osa taloyhtiöistä on tehnyt siirron. Ennen vuotta 2019 valmistuneiden asunto-osakeyhtiöiden tiedot täytyy siirtää järjestelmään tämän vuoden loppuun mennessä.

graffiti

29.9.2023

Graffiti seinässä? Toimi näin

Talojen seinien ilkivaltainen töhriminen lisääntyy Suomessa. Graffitit ovat monelle taloyhtiölle toistuva riesa. Graffitin ilmestyessä seinään taloyhtiön täytyy tehdä rikosilmoitus, poistaa töhry mahdollisimman nopeasti ja suojata seinän pinta.

1.12.2023

Kiinteistöliitto esittää jatkoaikaa osakeluetteloiden siirrolle

Taloyhtiöiden tulee siirtää osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään vuoden loppuun mennessä. Kiinteistöliitto esittää jatkoaikaa maksuttomalle siirrolle.

hyvä sähkösopimus

6.10.2023

Hyvä sähkösopimus pelasti As Oy Nunnanmetsän hintashokilta

Rahoitus- ja hoitovastikkeiden nousu on ollut viimeisen vuoden aikana huimaa. Monet As Oy Nunnanmetsän asukkaat ovat kuitenkin selviämässä hintojen noususta ennakoitua helpommin, kun sähkön hinnan nousu jäi lyhytaikaiseksi.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti