Energiatodistusten hinnat liki ennallaan

Asuinrakennusten energiatodistusten hinnat ovat pysyneet lähes samalla tasolla kuin vuonna 2017. Muutosta on tapahtunut vain hieman, mutta erot matalimman ja korkeimman hinnan välillä ovat kasvaneet.

Uudispientalon energiatodistus maksaa keskimäärin 290 euroa, olemassa olevan pientalon energiatodistuksen saa noin 350 eurolla. Nousua aiempaan verrattuna oli 10–20 euroa.

Uudisrivitalon energiatodistus maksaa keskimäärin 450 euroa ja olemassa olevan keskimäärin 510 euroa. Uudiskerrostalon energiatodistus on keskimäärin 860 euroa ja olemassa olevan keskimäärin 650 euroa. Isommat asuinrakennukset olivat nyt toista kertaa mukana selvityksessä. Vuoteen 2017 verrattuna rivitalojen energiatodistusten hinnat ovat nousseet hieman, mutta kerrostalojen energiatodistusten hinta on pysynyt liki ennallaan.

Motiva kysyi hintatietoja energiatodistusten laatijoilta kokonaishinta-arviona sisältäen arvonlisäveron. Tästä syystä hinta saattaa vaihdella sen mukaan laskutetaanko esimerkiksi matkakustannukset erikseen. Kerros- ja rivitaloissa hintaan vaikuttaa myös kohteen koko ja rakennusten määrä. Myös kytkeminen muun selvityksen yhteyteen (esimerkiksi kuntotarkastus) voi vaikuttaa energiatodistuksen hintaan.

Laatimiseen käytettävään aikaan sisältyvään olemassa olevan rakennuksen havainnointiin käytettiin yleensä tunnin verran. Pientaloissa yleisin havainnointiaika oli 1–2 tuntia, joka oli hieman enemmän kuin kerros- tai rivitaloissa.

Energialuokkaa voi parantaa

Olennainen osa olemassa olevan rakennuksen energiatodistusta ovat toimenpide-ehdotukset, joiden avulla rakennuksen energiatehokkuutta ja siten E-lukua voidaan parantaa. Toimenpide-ehdotuksia annetaan myös rakennuksen käyttöön ja kunnossapitoon liittyen.

E-luvun parantamiseksi ehdotettiin yleisimmin pien- ja rivitaloissa yläpohjan lisäeristämistä, lämmitysmuodon sekä ikkunoiden ja ovien vaihtoa, ilmalämpöpumpun asentamista ja ilmanvaihdon energiatehokkuuden parantamista. Kerrostaloissa E-luvun parantamiseksi ehdotettiin yleisimmin ikkunoiden ja ovien vaihtoa, poistoilmalämpöpumppua, lämmitysmuodon vaihtamista ja ilmanvaihdon energiatehokkuuden parantamista.

Kunnossapitoon liittyen ehdotettiin lämmitysjärjestelmän säätämistä, ilmanvaihdon toiminnan parantamista sekä huoltoa ja säätöä, huonelämpötilojen muutosta ja ikkunoiden ja ovien tiivistämistä.

Energiatodistus tarvitaan uusille rakennuksille rakennuslupaa haettaessa ja olemassa olevan rakennuksen tai sen tilojen tai huoneistojen myynnin tai vuokrauksen yhteydessä. Todistus on oltava nähtävillä myytävien tai vuokrattavien rakennusten tai tilojen näytöissä, ja se on annettava ostajalle ja vuokralaiselle.

Artikkeli: Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

15.11.2021

Vähintään miljoona euroa maksaneiden asuntojen myynti on kolminkertaistunut viidessä vuodessa

Koronapandemian alettua keväällä 2020 tyrehtyi asuntokauppakin hetkeksi, mutta sen jälkeen kasvu on ollut hurjaa. Kasvu ei tosin ole tasaista: neliöhinnat nousevat muuta Suomea nopeammin kasvukeskuksissa. Helsingissä asuntojen kovin kysyntä painottuu keskustaan, jossa hinnat nousevat muuta kaupunkia nopeammin.

30.9.2021

Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat

Suurista kaupungeista vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna eniten Turussa ja Helsingissä. Vuodesta 2015 hinnat ovat nousseet Turussa lähes 25 prosenttia ja Helsingissä yli 26 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla kerrostaloasuntojen hinnat nousivat vuodentakaiseen verrattuna 6,3 prosenttia ja rivitaloasuntojen hinnat 5,8 prosenttia.

13.5.2022

Hypo: Asuntokauppa hiljenee ja yksiöt halpenevat

Yksiöiden hinnat laskevat jopa kasvukeskuksissa tänä vuonna, arvioi asuntorahoitukseen erikoistunut Hypo-pankki katsauksessaan. Sen sijaan suuremmat asunnot kallistuvat yhä etenkin kasvukolmion kärjissä, koska kysyntää riittää ja tarjonta on vähäisempää. Yksiöiden hinnoissa sinänsä on laskuvaraa, sillä niiden hinnat karkasivat isompien asuntojen kehityksestä 2010-luvulla.

asuntojen hinnat kääntyvät laskuun

22.8.2022

Hypo: Asuntojen hinnat kääntyvät laskuun

Asuntojen hinnat kääntyvät laskuun koko maassa, ennustaa Hypo-pankki. Syynä on inflaatio ja kuluttajien heikko ostovoima. Koko vuoden hintakehitys jää kuitenkin plussan puolelle hyvän alkuvuoden ansiosta.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti