Consti kehitti pelillisen työkalun taloyhtiöiden remonttipalveluiden tueksi

Consti Yhtiöt Oyj:n kehittämä Consti Kodikas on taloyhtiöille tarkoitettu uusi palvelumalli. Siinä arvioidaan välttämättömän remonttitarpeen lisäksi kokonaisvaltaisesti myös kiinteistön muut mahdolliset korjaustarpeet ja parannustoimenpiteet, jotka voidaan kustannustehokkaasti toteuttaa samassa hankkeessa. Apuna hankkeen alkumetreillä on pelillinen työkalupakki.

Taloyhtiön korjaushanke saa tyypillisesti alkunsa välttämättömästä tarpeesta eli esimerkiksi putkien uusimisesta tai julkisivun korjaamisesta. Uuden Consti Kodikas -palvelumallin avulla halutaan jo suunnitteluvaiheessa nostaa esiin myös muut mahdollisuudet, joita remontti voi tuoda mukanaan.

– Pelkästään edullisinta vaihtoehtoa tavoittelemalla rajoitetaan remontin sisältö siihen, mitä on pakko tehdä. Jos sen ohella ei hyödynnetä yksittäisen korjauksen tuomia muita mahdollisuuksia, arvokas tilaisuus voi jäädä käyttämättä, sanoo Consti Yhtiöiden kehitysjohtaja Juha Salminen.

Remontin yhteydessä voi olla kannattavaa tehdä muitakin korjauksia, jotka myöhemmin vaatisivat samojen rakenteiden avaamista ja erikseen toteutettuina tulisivat taloyhtiölle kalliiksi. Näitä parannuksia voivat olla esimerkiksi esteettömyysratkaisut, lukitusjärjestelmien modernisoiminen tai energiatehokkuuden parantaminen, kuten säätöautomatiikan päivittäminen.

– Meidän tehtävänämme on tutkia vaihtoehtoja ja tuottaa riittävästi tietoa taloyhtiön päätösten pohjaksi. Kokonaisuutta tarkastelemalla vaikutetaan elinkaarikustannuksiin, asumisviihtyvyyteen ja asunnon arvoon, Salminen muistuttaa.

Hanke käyntiin tehokkaasti, asukasta kuunnellen

Parhaiden ratkaisujen löytämiseksi kehitetty Consti Kodikas -malli huomioi asiakkaiden toiveet ja tarpeet. Hankkeen alussa valinnat ja päätökset tehdään yhteistyössä keskustellen. Apuna työssä on pelillinen työkalupakki, jonka avulla eri vaihtoehdot ja mahdollisuudet pystytään havainnollistamaan konkreettisesti ja ymmärrettävästi kaikille esimerkiksi taloyhtiön yhteisessä infotilaisuudessa.

– Pelillisen työkalupakin avulla korjaamisen kannalta kriittinen alkuvaihe saadaan toteutettua tehokkaasti ja asukkaita kuunnellen niin, että huomio keskittyy oikeisiin asioihin, Salminen lupaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiöiden verkostotoiminta

24.1.2025

Taloyhtiöiden verkostotoimintaan valmistui opas

Taloyhtiöiden verkostotoimintaan on valmistunut uusi opas, joka pohjautuu Espoon Matinkylästä saatuihin kokemuksiin. Alueellisen energiayhteistyön toimintamallin oppaassa kuvataan taloyhtiöiden yhteistyön hyötyjä eri osapuolille. Verkostoon osallistui hankkeen aikana yli 60 taloyhtiötä.

2.10.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti on vaikeutunut – alueelliset erot suuria 

Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.

aurinkoenergia ja lämmön talteenotto

27.3.2025

Lausteenkulma investoi aurinkoenergiaan ja lämmön talteenottoon

Monessa taloyhtiössä mietitään kustannustehokkaampia ja vähäpäästöisempiä energiaratkaisuja. Turun Lausteella ryhdyttiin tuumasta toimeen, ja nyt osa lämmön talteenottojärjestelmän tarvitsemasta sähköstä kerätään taivaalta.

14.10.2025

Taloyhtiön talousarvio ensi vuodelle – huomioi nämä korotukset

Taloyhtiöiden hoitokulut kasvavat ensi vuonna maltillisesti, ja paikkakunta- ja taloyhtiökohtaiset erot voivat olla suuria. Näin arvioi Kiinteistöliitto, joka on julkaissut ohjeen taloyhtiöiden talousarviosuunnittelun tueksi.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti