Voi aikoja, voi tapoja. Roskaaminen on päivä päivältä paheneva ongelma.
Meillä on olemassa selkeä säännöstö siitä, kuinka puhtaanapitovastuu jakaantuu kunnan ja kiinteistönomistajien välillä. Vastuunrajauksesta huolimatta maahan pudotetun roskan osalta tuulen suunta saattaa päättää sen, kuka roskan joutuu lopulta talteen keräämään. Mitä julkisemmasta ja yleisemmästä alueesta on kysymys, sitä haasteellisempaa ja kalliimpaa on sen puhtaanapito. Ongelma on yleinen ja yhteinen, eikä ratkea pelkästään sortteeraamalla roskaajia meidän tai teidän asiakkaiksi, vieraiksi tai kävijöiksi.
Puhtaanapitoon käytetään paljon resursseja, mutta lopputulos ei näytä kuitenkaan tyydyttävältä. Kun rahasta on pulaa, on pohdittu muitakin keinoja, mutta ne tuntuvat olevan vähissä.
Asennekasvatuksenkin tie on jo nähty. Sen kautta tapahtuvaa suunnanmuutosta saa odottaa hartaasti, jos sitä sitten edes tuleekaan. Kaikista kampanjoinneista huolimatta tuntuu siltä, että tilanne on käytännössä vain heikentynyt.
Rapsakka sakko voisi toimia hyvänä asennekasvattajana. Suomalainen demokratia on kuitenkin sellainen, että se ei ihan helposti lähde sanktioimaan roskaamista. Se kuitenkin tiedetään, että ”ei saa roskata” –kyltit tai sormenheristykset eivät ole sellaisia lääkkeitä, joilla roskaajat aikuistenoikeasti laitetaan aisoihin.
Kun sanktioita ei ole, onko nykymallin mukainen boheemielämä vain hyväksyttävä?
Tampereella kaupungin virkamiesjohto pohti ydinkeskustan siisteysasiaa ja lopputuloksena päädyttiin siihen, että pahenevaan roskaamiseen vastataan entistä tehokkaammalla siivoamisella. Tämän kilpajuoksun voittajaa voi vasta veikkailla. Riittävän siisteys- ja puhtaustason vaatima kuluerä kiusaa varmasti muutoin säästökuurilla olevaa taloudenpitoa.
Sitten kun siivoamisen kustannus alkaa olla sietämätön, jää kouraan mustapekka, eli roskaamisen sanktointi.
Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään