Suomalaisten kansallisomaisuudesta suuri osa on kiinni rakennuksissa ja kiinteistöissä. Juhlapuheissa korostetaan sitä, miten tärkeää on huolehtia rakennuskannastamme. Vähemmälle huomiolle jäävät valitettavasti maksumiehet, me tavalliset taloyhtiön eteisaulojen harmaiden kuramattojen tallaajat.
Osakkaille on uskottu elintärkeä tehtävä kustantaa valtaisan kalliit remontit joissa vielä useasti vaaditaan määräaikaista muutaman kuukauden muuttoa pois omasta ihanasta kodista. Saneerauksen laajuutta kyseenalaistava syyllistetään ja yllättävän usein jopa painostetaan.
”Ettekö ymmärrä miten huonossa kunnossa kaikki on? Vain muutaman minuutin kuluttua koko taloyhtiö voi tulvia!”
Surullinen tilanne kun kyseessä on yksin asunnossaan muistojensa keskellä asuva eläkeläisleskirouva. Tässä rakkaassa kodissa hän ja nyt jo edesmennyt miehensä elivät yhteistä unelmaansa. He rakensivat pienten seinien sisään rakkauden pesän jossa kokivat ja jakoivat ihmiselon ilot, rutiinit ja loppuvuosina sairaudetkin. Jokainen jo auringon vaikutuksesta virttyneen tapetin hiirenkorvalla oleva nurkkaus on tälle rouvalle tarina, muisto elämän kultaisilta onnen täyttämiltä vuosilta.
Seinän takana uutta elämäänsä ensimmäisessä omistusasunnossaan aloitteleva nuoripari ei myöskään ymmärrä alentuvasti yhtiökokousväelle puhuvan konsultin perusteluja. Miksi kummassa heidän pitäisi maksaa asuntolainojensa lisäksi tulevien vieraiden sukupolvien asumisesta? Nytkään rahat eivät tahdo riittää edes ulkona syömiseen mutta tulossa olevan uuden vaimon vatsassa kasvavasta elämästä antaa voimia jatkaa työttömyydestä huolimatta.
Tuplatyövuoroja sairaalan teho-osastolla viime kuukaudet tehnyt sinkkuna elelevä hoitaja on kauhuissaan. Hankkiessaan asuntonsa tästä yhtiöstä ei mittavasta saneeraushankkeesta ollut puhettakaan. Parissa vuodessa kaikki on muuttunut. Miten hän kolmivuorotyöläisenä voisi asua työmaana jopa toista vuotta olevassa talossa.
Ja sitten on se hiljainen enemmistö joka haluaisi kuulla puolueetonta vertailua eri vaihtoehdoista. Mitä mikäkin maksaa, kuka tekee ja milloin sekä miten minä selviän evakossa? Kaikkien osakkaiden tilanne on erilainen. Ja se voi myös muuttua suunnittelun sekä toteutuksen aikana ihan toisenlaiseksi. Kuluneen kevään 2020 ennakoimattoman myrskytuulen nopeudella levinnyt epidemia ja sitä vielä pitkään seuraavat talouden järistykset ovat realistisen julma esimerkki muutoksen voimasta.
Jos osakas oli suuren ja kalliin remontin kannalla vielä alkutalvesta niin kriisin myötä seurannut työttömyys saattoi saada aikaan evoluution jossa hänestä tulikin vain ihan välttämättömien korjausten vankkumattoman fani.
Vanha sanonta on, että ei kannata korjata sitä mikä ei ole rikki. Suomea ja koko maailmaa kovalla voimalla kurittaneen kriisin talousvaikutukset ovat pitkäaikaisia, puhutaan jopa monista vuosista. Samaan aikaan kun talouden pyöriä koetetaan saada liikkeelle, on monen ihmisen oma tilanne nopeasti heikentynyt. Toivottavasti taloyhtiöitä ei nyt painosteta teettämään saneerauksia väärillä perusteilla.
Suunnittelijalle taloyhtiö on iso betonimöhkäle jossa uusitaan teknisiä ratkaisuja. Asukasosakkaalle taas taloyhtiössä sijaitsee monesti oma elämän myrskyiltä suojaava turvallinen koti. On jyrkästi tuomittavaa syyllistää rakkaan pesäkolonsa asukkeja siitä, että heillä ei ole varaa kustantaa hulppeita saneeraussuunnitelmia.
Alikorjaaminen kasvattaa riskejä ja tulee kuitenkin maksuun joku päivä. Ylikorjaaminen taas voi kuormittaa maksajia kohtuuttomasti yhdellä kertaa. Kulunut kevät on opettanut meitä kaikkia uudelleen arvioimaan avoimin mielin näitäkin asioita. Voitaisiinko perustaa vuoden taloudellisin remontti palkinto?
Ja olenkohan pahasti oikeassa epäillessäni kiinteistöveron merkittävää nousua ensi vuodelle…
Kenenkään ei pitäisi joutua tilanteeseen jossa taloyhtiön saneeraushanke on niin kallis, että osakas joutuu luopumaan muistoistaan, onnestaan ja kotikolostaan.
Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään