Avustusrahaa tarjolla historiallisen paljon

avustusrahaa

Valtion avustusrahaa korjausten tekoon on ollut tänä vuonna tarjolla historiallisen paljon. ARA, Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto kannustavat taloyhtiöitä hyödyntämään tilaisuutta.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn ryhmäpäällikkö Sami Turunen kertoo, että viime keväänä saadun lisäbudjetin myötä avustusrahoja on ollut jaettavana tänä vuonna reilut sata miljoonaa euroa.

Myös ensi vuonna korjausavustuksiin on tämän hetken tietojen mukaan käytettävissä lähes 27 miljoonaa, energia-avustuksiin 69 ja latausinfra-avustuksiin 10 miljoonaa euroa.

– Valtion tavoitteena on avustuksia myöntämällä sekä ehkäistä ilmastonmuutosta että kehittää ikääntyvän Suomen asumisoloja. Tukea myönnetään erityisesti rakennusten energiatehokkuutta ja esteettömyyttä edistäviin hankkeisiin, mutta myös esimerkiksi sisäilmaa parantaviin suunnittelu- ja korjaustoimiin, Turunen kertoo.

Uusimpana avustuksena tuli lokakuussa haettavaksi avustus taloyhtiön siirtymiselle matalalämpöisen kaukolämmön piiriin.

Osa taloyhtiöistä jättää tuet hyödyntämättä

Avustusrahat ovat kelvanneet taloyhtiöille hyvin käyttöön. Avustus voikin tuoda merkittävää rahallista helpotusta korjaamiseen: esimerkiksi hissien jälkiasennuksiin on saatavissa avustusta jopa 45 prosenttia hankkeen kustannuksista.

Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto ovat huolissaan siitä, ettei osa taloyhtiöistä hyödynnä tukimahdollisuuksia.

– Kannamme huolta erityisesti syrjäisempien seutujen taloyhtiöistä, joissa ongelmia kasaantuu: pankkien rahoitushanat ovat tiukassa, korjaustoimenpiteiden toteuttaminen takkuaa ja asunnoille ei meinaa löytyä ostajia. Nämä taloyhtiöt eivät ole myöskään avustusrahojen hyödyntäjien kärjessä, sanoo Kiinteistöliiton johtava asiantuntija Petri Pylsy.

Järjestöt ovat ehdottaneet muun muassa valtion takauslainajärjestelmän uusimista niin, että se takaisi mahdollisuuden korjauksiin ainakin sellaisilla alueilla, joissa asutaan vielä 10–20 vuoden kuluttua.

– Vaikeuksissa olevien taloyhtiöiden tilanteeseen tarvitaan yhteiskunnallisia ratkaisuja. Samalla on tunnustettava, että kaikkea ei kannata korjata, vaan ratkaisuja pitää olla myös taloyhtiön saattohoitoon, sanoo Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

julkisivukorjaus

9.4.2025

RT: Rakentaminen kääntyy varovaiseen kasvuun

Rakennustuotanto mataa historiallisen alhaisella tasolla, mutta rakennusinvestoinnit eivät enää supistu. Tämän vuoden ennuste kaikille rakentamisen lajeille on positiivinen, arvioi Rakennusteollisuus RT. Kasvu kuitenkin käynnistyy varovaisesti ja suuressa epävarmuudessa.

16.10.2025

Porilaisessa taloyhtiössä lämpö otetaan talteen poistoilmasta, auringosta ja jätevedestä

As Oy Rojohoppessa tehtiin energiaremontti, joka laski merkittävästi vanhan kiinteistön kaukolämmön kulutusta. Monien toimenpiteiden joukossa on myös harvinainen tapaus: lämmöntalteenotto jätevedestä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

budjetti hoitokustannusten nousu

17.12.2024

Mitä kannattaa ottaa huomioon ensi vuoden budjetissa?

Taloyhtiöiden ylläpitokustannusten nousu hidastui kuluvan vuoden loppua kohti. Koko vuoden ylläpitokustannusten nousu on päätymässä noin kahteen prosenttiin, kun luku oli viime vuonna 5,5 prosenttia. Taloyhtiöiden kannattaa myös ensi vuonna varautua hoitokulujen nousuun.

talvikunnossapito hiekoitus

18.12.2024

Talvikunnossapito turvaa taloyhtiön pihalla liikkujat

Kokenut kiinteistönhoitaja Eero Vehmainen kertoo, miten taloyhtiöpiha aurataan ja hiekoitetaan niin, että asukkaat pääsevät kulkemaan siellä ehjin nahoin. Selvitimme myös, voisiko hiekoitussepeliä käyttää uudestaan. Tällä hetkellä sitä ei juurikaan kierrätetä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti