latauspisteavustus

Uusimmat artikkelit

avustusrahaa

3.11.2022

Avustusrahaa tarjolla historiallisen paljon

Valtion avustusrahaa korjausten tekoon on ollut tänä vuonna tarjolla historiallisen paljon. Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto ovat kuitenkin huolissaan siitä, etteivät kaikki taloyhtiöt hyödynnä tukimahdollisuuksia.

21.4.2022

Taloyhtiöt rakentavat latausasemia kiihtyvään tahtiin − Suomi paransi asemiaan kansainvälisessä vertailussa

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAan tulleiden avustushakemusten käsittely on ruuhkautunut. Nyt käsitellään vielä viime vuoden hakemuksia. Avoimia hakemuksia on kaikkiaan yli 600, yli 10 miljoonan euron arvosta.

17.1.2022

Sähköautojen latauspisteavustusta myös yritysten parkkipaikoille

Yhä useampien yritysten ja yhteisöjen autopolitiikka edellyttää vähäpäästöisen auton hankkimista. ARAn avustuksella edistetään sähköautojen latausmahdollisuuksien yleistymistä työpaikkakiinteistöillä ja siten sähköautokannan kasvua kansallisen ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden mukaisesti. Avustus on tarkoitettu työnantajille ja työssäkäyntirakennuksen tai kiinteistön omistaville yhteisöille tai henkilöille pääsääntöisesti työntekijöiden käyttöön tarkoitettujen latauspisteiden hankintaan.