vastuunjako

Sivu 2

5.2.2019

Kenellä on vastuu taloyhtiön putkiremontissa?

Putkiremontti on yleisin korjaushanke taloyhtiöissä – vuosittain sellainen tehdään 20 000 suomalaisessa asunnossa. Valitettavan usein putkiremontin vastuut ovat kuitenkin taloyhtiöissä epäselviä. Tietämättömyys voi aiheuttaa lisäkustannuksia, aikatauluviiveitä ja laatuvirheitä, joista kärsivät eniten taloyhtiön osakkaat ja asukkaat.

23.1.2019

Lattiakaivo puhtaaksi

Lattiakaivo on osa perusjärjestelmää, ja sen korjaus sekä uusiminen kuuluvat taloyhtiön vastuulle. Osakkaan ja asukkaan vastuulla on lattiakaivon puhtaana pito siinä määrin kuin se on mahdollista ilman varsinaisia työkaluja. Puhdistaminen tapahtuu osakkaan/asukkaan toimesta siltä osin, kun hän ritilän poistettua käsin yltää ilman työvälineitä.

23.7.2018

5 asunnon laitetta tai osaa, jotka taloyhtiön kuuluu korjata

Taloyhtiön osakkaan ei tarvitse korjata aivan kaikkia asuntonsa vikoja itse, vaan osa korjauksista kuuluu taloyhtiön tehtäväksi. Osakkaan ja yhtiön välisestä vastuunjaosta määrätään asunto-osakeyhtiölaissa. Seuraavassa on mainittu 5 asunnon laitetta tai osaa, joiden korjaamisesta vastaa lain mukaan taloyhtiö.* 1.

14.6.2018

Huoneistosaunan vastuunjako

Huoneistosaunan pesutilan vastuunjako noudattelee kylpyhuoneen tavanomaista vastuunjakoa. Löylyhuoneen vastuunjako sen sijaan usein askarruttaa. Saunan näkyvimmät osat ovat lauteet ja kiuas.

14.6.2018

Mitä kotipihalla saa tehdä?

Keväällä moni rivitaloasukas innostuu kohentamaan pihaansa. Tekisi mieli kaataa pari varjostavaa puuta – toinen naapurin puolelta – ja nikkaroida uutta: terassi, grillikatos tai pihavaja. Kukkapenkki pitäisi laittaa ja aita maalata.

1.2.2018

Kosteusvaurio kylpyhuoneessa, kuka vastaa korjaamisesta?

Kylpyhuoneen kosteusvaurio tuli Matille ja Maijalle täysin yllätyksenä. He olivat ostaneet huhtikuussa 2016 Helsingin Meilahdesta vuonna 1940 rakennetusta talosta asunnon perheelleen. Asunnon yleiskunto oli hyvä, ja sen kylpyhuone oli kunnostettu vuonna 1987 tehdyn putkiremontin yhteydessä.

18.5.2017

Kun lattian ääneneristys meni pieleen

Raisa asentaa itse asuntoonsa uuden parketin. Parin viikon päästä alakerran naapuri tiedustelee, mitä Raisan asunnossa on tehty, kun sieltä on alkanut kuulua kovaa tömistelyä. Raisa ottaa yhteyttä isännöitsijään ääniongelman selvittämiseksi.

14.2.2017

Kenen kuuluu maksaa perustasoa kalliimpi hana?

Maija toimii muistisairaan äitinsä omaishoitajana ja edunvalvojana. Eräänä päivänä äidin postilaatikosta kolahtaa ilmoitus, jonka mukaan taloyhtiö tulee vaihtamaan kaikki keittiöiden hanat uusiin. Maija riemastuu ilmoituksesta.

14.12.2016

Vuokralainen nukahti suihkuun ja siitä seurasi vesivahinko

Matti vuokraa yksiönsä kaverilleen Simolle. Simo pitää asunnosta hyvää huolta, kunnes saapuu marraskuu ja Simon työpaikan pikkujoulut. Tullessaan yöllä kotiin Simo menee suihkuun.

1.12.2016

Astianpesukoneen poistoletku hajoaa ja aiheuttaa vesivahingon

Maija huomaa eräänä päivänä astianpesukoneen käydessä, että keittiön lattialle on ilmestynyt lammikko vettä. Veden lähteeksi paljastuu astianpesukone – astianpesukoneen poistoletku on hajonnut. Vahingon toteaminen ja siitä ilmoittaminen Maija soittaa välittömästi huoltoyhtiön päivystykseen, ja päivystävä huoltomies tulee paikalle tarkistamaan asian.

25.11.2016

Kenen vastuu?

Kun vahinko sattuu taloyhtiössä, tulisi tietää, kenen vastuulla korjauskustannukset ovat. Yle kertoo artikkelissaan, mitä osakkeenomistajan tulisi tietää vastuunjaosta taloyhtiössä. Vastuunjakotaulukko kertoo vastuun Asunto-osakeyhtiölaki määrittää, että yhtiön tulee kunnossa rakenteet ja eristeet sekä perusjärjestelmät.

12.11.2016

Perustaso kylpyhuonekorjauksissa

Perustaso on taso, jota noudatetaan taloyhtiön asunnoissa suorittamissa korjauksissa. Perustaso tuli terminä tutuksi myös Matille ja Maijalle, joiden asunnon kylpyhuoneessa oli paljastunut kosteusvaurio. Isännöitsijä ilmoitti, että taloyhtiö vastaa kosteusvaurion korjaamisesta ja että kylpyhuone remontoidaan perustasoon.