korona

Sivu 2

4.12.2020

Koronarajoituksilla vaikutuksia taloyhtiön kokouksiin

Koronarajoitukset vaikuttivat taloyhtiöiden syysyhtiökokouksiin ja vaikuttavat ylimääräisiin yhtiökokouksiin. Kokouskutsujen sisältöön ja turvalliseen osallistumiseen pitää nyt kiinnittää erityistä huomiota. Helsingin ja Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueelle on määrätty uusia koronarajoituksia.

13.11.2020

Kiinteistöt kiinnostavat sijoittajia, kauppavolyymit silti matalia

KTI Markkinakatsaus ja RAKLI-KTI Toimitilabarometrista ilmenee, että kiinteistöt kiinnostavat sijoittajia, mutta kauppavolyymit pysyvät matalina. Korona korostaa markkinoiden eriytymistä sekä sijoitus- että vuokramarkkinoilla: kun parhaiden kohteiden tuottovaatimukset painuvat ja vuokrakysyntä pysyy vakaana, on riskillisempien kiinteistöjen myytävyys ja vuokrattavuus vallitsevissa olosuhteissa haasteellista. Toimisto- ja liiketilavuokramarkkinoilla epävarmuus kasvaa.

3.11.2020

Tutkimushanke torjuu koronaa

Elokuussa alkaneessa Licence to Breathe -hankkeessa kartoitetaan ja kehitetään keinoja, joilla koronaviruksen leviämistä voidaan ehkäistä sisätiloissa. Tutkimuksesta on hyötyä myös muiden tautien torjunnassa. Covid-19-virus leviää pisaratartuntana hengitysilman mukana.

30.9.2020

Kiinteistönvälittäjät: kauppa käynyt historiallisen vilkkaasti

Kiinteistönvälitysmarkkinat ovat muuttuneet merkittävästi koronaa edeltävästä ajasta. Kysynnässä ja tarjonnassa on myös suuria eroja alueiden välillä, tiedottaa SKVL. Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on jäsenkyselyn perusteella laatinut loppuvuoden ennusteen ja tilannekatsauksen markkinoihin.

28.9.2020

Aikeita lainanottoon, asunnon ostamiseen ja peruskorjaukseen enemmän kuin koskaan

Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien arvio työllisyyskehityksestä on synkentynyt. Vaikka ajankohtaa pidettiin huonona kestotavaroiden ostamiselle ja etenkin lainanotolle, oli syyskuussa ennätyksellisen moni kuluttaja aikeissa ottaa lainaa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli syyskuussa -5,9.

22.9.2020

Rakentamisen väheneminen varjostaa talotekniikka-alan näkymiä

LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n ja Sähkösuunnittelijat NSS ry:n jäsenistö ennakoi haasteellisia aikoja lähitulevaisuudessa. Toiveena on, että hankintapäätöksiä tekevät tahot luopuisivat nyt vallalla olevasta liiasta varovaisuudesta ja laittaisivat rakentamisen suunnitelmia täytäntöön. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry kysyi elokuussa jäsenyritystensä edustajilta lähitulevaisuuden näkymistä.

18.9.2020

Itä-Suomessa asuntolainoja haetaan ennätystahtiin

Itäinen Suomi on selviytynyt toistaiseksi koronaepidemian vaikutuksista muuta maata paremmin. Tämä näkyy taloudellisena toimeliaisuutena, matkailupalvelujen koko ajan vilkastuneena käyttönä sekä asuntolainojen ja kulutusluottojen hakemusmäärissä, kirjoittaa Karjalainen (17.9.2020). Nordean valtakunnallisen korttidatan mukaan koronakriisin aikana Pohjois-Karjalan kokonaisvolyymi on kasvanut lähes 10 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

16.9.2020

Pohjoismaiden asunto- ja rakennusalan yhteistyö tiivistyy

Pohjoismaiden asumisesta ja rakentamisesta vastaavat ministerit hyväksyivät 14.9.2020 toimintasuunnitelman, joka sisältää asunto- ja rakennusalan tärkeimmät pohjoismaiset panostukset vuosina 2021–2024. Rakennusalan ilmastotoimiin varataan yhteensä 62 miljoonaa Tanskan kruunua, Pohjoismaiden ministerineuvosto tiedottaa. Ministerit keskustelivat myös talouden korona-elvytyksestä, jossa rakennusalalla on tärkeä rooli.

16.9.2020

Tarjoudu ulkoiluavuksi iäkkäälle naapurille!

Suomalaisissa taloyhtiöissä asuu suuri joukko yksinäisiä ikäihmisiä, joista moni tarvitsee apua ulkoiluun. Koronakevään eristyksen jälkeen moni vanhus saattaa olla aiempaa heikommassa kunnossa, eikä ulos lähteminen välttämättä onnistu enää ollenkaan ilman apuvoimia. Parhaillaan käynnissä olevan Vie vanhus ulos -kampanjan hengessä Kiinteistöliitto haluaa kannustaa asukkaita tarjoamaan ulkoiluapua iäkkäille naapureilleen.

7.9.2020

Vuokramarkkinat heikkenevät työttömyyden kasvaessa

Asuntokauppa on selvinnyt koronakriisistä säikähdyksellä, ja omistusasuntomarkkinat toimivat jo yhtä hyvin kuin aiemmin. Työttömyyden kasvu uhkaa kuitenkin hidastaa asuntojen vuokrausta, kirjoittaa Kauppalehti. Vuokrausmäärien pieneneminen kertoo siitä, että työttömät ja lomautusuhasta kärsivät ihmiset eivät uskalla muuttaa, arvioi Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen artikkelissa.

26.8.2020

Yhtiökokoukset järjestettävä syyskuun loppuun mennessä

Taloyhtiöille keväällä koronan vuoksi myönnetty lisäaika yhtiökokousten pitämiseen on päättymässä, ja taloyhtiöiden tulee pitää mm. varsinainen yhtiökokouksensa syyskuun loppuun mennessä. Kiinteistöliiton jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan yhtiökokous oli elokuun alkupuolella vielä pitämättä lähes joka kolmannella taloyhtiöllä.

26.8.2020

Palkansaajakeskusjärjestöt ja Finanssiala toivovat malttia asuntolainojen sääntelyyn

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK vetoavat yhdessä Finanssiala ry:n (FA) kanssa Sanna Marinin hallitukseen, että asuntolainojen sääntelyesityksiä arvioitaisiin uudelleen koronapandemian aiheuttaman talouskriisin johdosta, järjestöt esittävät tiedotteessaan. Yksi talouskasvun elpymisen edellytyksistä on, että asuntomarkkinat toimivat jouhevasti. Nyt on vältettävä toimia, jotka aiheuttavat uusia häiriöitä asuntomarkkinoille ja heikentävät kotitalouksien mahdollisuuksia muuttaa työn perässä paikkakunnalta toiselle.