Tutkimushanke torjuu koronaa

Elokuussa alkaneessa Licence to Breathe -hankkeessa kartoitetaan ja kehitetään keinoja, joilla koronaviruksen leviämistä voidaan ehkäistä sisätiloissa. Tutkimuksesta on hyötyä myös muiden tautien torjunnassa.

Covid-19-virus leviää pisaratartuntana hengitysilman mukana. Tartunnan voi saada myös pinnoilta. Virus voi selvitä tarttuvana pinnoilla tuntien tai jopa päivien ajan riippuen pintamateriaalista ja olosuhteista.

Siivouksen avulla leviämistä voidaan ehkäistä, mutta tietoa viruksen käyttäytymisestä tarvitaan lisää.

– Tällä hetkellä meillä ei ole tarpeeksi tietoa siitä, miten pitää siivota ja kuinka usein, Tampereen ammattikorkeakoulun puht aanapidon lehtori Leila Kakko toteaa.

Käsidesi kuuluu vain käsille

Koronaviruksen voi saada, jos henkilö koskettaa pintaa, joka on kontaminoitunut esimerkiksi sairastuneen henkilön aivastuksen takia. Tämän jälkeen viruksen pitää vielä päätyä ihmisen elimistöön esimerkiksi suun, nenän tai silmän kautta.

– Koronavirus on rasvavaipallinen, eli tavallinen saippua tehoaa siihen hyvin. Käsidesiä voi myös käyttää, jos käsiä ei jostain syystä pysty pesemään. Käsienpesu on kuitenkin paras menetelmä, Kakko kertoo.

Käsidesiä ei saa käyttää pintojen puhdistamiseen. Useimmissa käsideseissä on mukana hoitavia aineita. Kun henkilö levittää käsiinsä käsidesiä, alkoholi haihtuu nopeasti pois. Käsiin jäävä tahmea tunne johtuu juuri ihoa hoitavista aineista.

– Jos käsidesillä pyyhitään vaikka kauppakärryjen kahvat, alkoholi haihtuu, ja suojaavat aineet jäävät kahvaan. Kahva on tämän jälkeen tahmea, jolloin kaikki lika ja taudinaiheuttajat tarttuvat siihen tehokkaammin, Kakko muistuttaa.

Kakon mukaan normaali siivous on riittävä myös koronatilanteessa, jos tiloissa ei ole selvää näyttöä altistumisesta. Laajaan desinfiointiin ei ole tarvetta, jos tiloissa ei ole ollut koronaa. Tällöin huolellinen ja säännöllinen puhtaanapitosiivous on riittävää. Desinfioinnissa on syytä pitää mielessä, että se tuhoaa myös hyvät bakteerit.

Valokatalyyttinen pinnoite puhdistaa itse itsensä

Elokuussa alkaneessa ja puoli vuotta kestävässä Licence to Breathe -hankkeessa kartoitetaan ja kehitetään keinoja, joilla koronaviruksen leviämistä voidaan ehkäistä sisätiloissa. Tampereen korkeakouluyhteisö sai Licence to Breathe -hankkeelle vajaan 300 000 euron Business Finland -rahoituksen.

Hankkeeseen osallistuu 24 suomalaista laboratorio- ja teknologiayritystä, ohjelmistotoimittajaa sekä terveys-, rakennus- ja kiinteistöalan toimijaa.

– Suomalaiset teknologiayritykset sekä rakennus- ja kiinteistöalan toimijat tarvitsevat ajan tasalla olevaa tieteellisesti arvioitua tutkimustietoa, jota he voivat hyödyntää ketterästi tuotteiden ja palvelujen kehityksessä. Hanke vastaa tähän tarpeeseen välittömästi, hankkeen johtaja, Tampereen yliopiston talotekniikan Industry Professor Piia Sormunen toteaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

2.7.2026

Viisi vinkkiä keskikesän puutarhan hoitamiseen

Keskikesällä puutarhan kukat puhkeavat loistoonsa ja vihannekset kasvavat vauhdilla. Vahvistamalla kasvien elinvoimaa voi varmistaa, että puutarha kukoistaa pitkälle syksyyn. Luonnon monimuotoisuus ei ole este kauniille puutarhalle.

31.3.2026

Mitä tulee ottaa huomioon urakoitsijan valinnassa?

Taloyhtiön hallituksen tehtävä on asunto-osakeyhtiölain mukaan huolehtia yhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten ylläpidosta. Tämä edellyttää yhtiön hallintoa hankkimaan pätevät tekijät esimerkiksi käynnistettäviin korjaushankkeisiin.

18.5.2026

Asunto-osakeyhtiölakia päivitetään – tämä kaikki muuttuu

Asunto-osakeyhtiölain edellisestä kokonaisuudistuksesta on kulunut viitisentoista vuotta. Parhaillaan lakia ollaan jälleen päivittämässä, sillä asunto-osakeyhtiöiden toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi lain voimaan tulon jälkeen.

Tilaajille

ilmalämpöpumpun

14.1.2026

Lämmitätkö kotiasi ilmalämpöpumpulla? Huomioi nämä pakkasilla

Ilmalämpöpumpulla ja sähköpattereilla tai varaavalla lattialämmityksellä lämmitettävässä talossa on energiatehokkainta käyttää ilmalämpöpumppua pääasiallisena lämmönlähteenä. Kun pumppu ja muut lämmitysjärjestelmät on säädetty oikein, energiaa säästyy ja talo pysyy lämpimänä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti