Itä-Suomessa asuntolainoja haetaan ennätystahtiin

Itäinen Suomi on selviytynyt toistaiseksi koronaepidemian vaikutuksista muuta maata paremmin. Tämä näkyy taloudellisena toimeliaisuutena, matkailupalvelujen koko ajan vilkastuneena käyttönä sekä asuntolainojen ja kulutusluottojen hakemusmäärissä, kirjoittaa Karjalainen (17.9.2020).

Nordean valtakunnallisen korttidatan mukaan koronakriisin aikana Pohjois-Karjalan kokonaisvolyymi on kasvanut lähes 10 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Kasvu on jatkunut myös elokuun jälkeen. Matkustaminen ja etenkin tavarakauppa on kehittynyt maan keskiarvoa paremmin, kertoo Nordean Pohjois-Karjalan ja Itä-Savon toimipaikoista vastaava johtaja Jani Koivunen artikkelissa.

Kesä on ollut Koivusen mukaan huimaa aikaa asuntolainojen ja kulutusluottojen haulle. Pohjois-Karjalan Osuuspankin toimitusjohtaja Jaana Reimasto-Heiskanen vahvistaa, että myös Osuuspankissa on tehty historian uusi asuntolainojen myyntiennätys heinäkuussa.

Jopa pitkään myynnissä olleet omakotitalot käyvät nyt kaupaksi. Trendinä kuitenkin vaikuttaa olevan ostajakunnan muutos. Ammattisijoittajien tilalle ovat tulleet asuntoa vaihtavat sekä ensimmäistä sijoitusasuntoa ostavat asiakkaat, Jani Koivunen luonnehtii. Hän on huomannut uutena piirteenä myös sen, että yhä useammin asuntokaupan yhteydessä maksetaan taloyhtiön lainaosuus pois.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

16.2.2026

Nopea nettiyhteys kattaa jo valtaosan kotitalouksista

Nopea nettiyhteys on entistä useamman suomalaisen saatavilla, sillä teleyritykset ovat viime vuosina investoineet ahkerasti kiinteään laajakaistaverkkoon. Tämä on tarkoittanut erityisesti valokuituyhteyksien rakentamista. Harvaan asutuilla alueilla nopea yhteys on kuitenkin edelleen vain haave.

vinyyliaita

11.3.2026

Kaupallinen yhteistyö

Pohjoisen olosuhteisiin suunniteltu vinyyliaita kestää aikaa ja katseita

As Oy Rovaniemen Vartiohelmen pihan ympärille asennettiin viime kesänä kestävä ja siisti vinyyliaita. Vinyyliaita on helppohoitoinen ja soveltuu loistavasti Pohjoisen olosuhteisiin. Aidan toimitti Vinyylitalo Oy.

Vinyylitalo

asukkaiden henkilötietojen käsittely

30.7.2025

Tietosuoja taloyhtiössä – miten asukkaiden henkilötietoja tulee käsitellä?

Taloyhtiön on oltava tarkkana asukasluetteloiden ja henkilörekisterien kanssa. Tietoa ei kannata kerätä tarpeettomasti eikä sitä saa jakaa ulkopuolisille. Viranomaisille tietoja saa luovuttaa viranomaistehtävien suorittamiseksi.

2.10.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti on vaikeutunut – alueelliset erot suuria 

Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti