Yhtiökokoukset järjestettävä syyskuun loppuun mennessä

Taloyhtiöille keväällä koronan vuoksi myönnetty lisäaika yhtiökokousten pitämiseen on päättymässä, ja taloyhtiöiden tulee pitää mm. varsinainen yhtiökokouksensa syyskuun loppuun mennessä. Kiinteistöliiton jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan yhtiökokous oli elokuun alkupuolella vielä pitämättä lähes joka kolmannella taloyhtiöllä. Suurista taloyhtiöistä kokous oli pitämättä yli puolella.

Taloyhtiön toiminnan ja talouden kannalta on tärkeää saada yhtiökokous pidetyksi ja esimerkiksi yhtiön talousarvio hyväksytyksi. Yhtiökokouksessa osakkaat päättävät muun muassa vastikkeiden suuruudesta ja yhtiön hallituksen kokoonpanosta.

-Jos yhtiökokous on pitämättä ja edellisvuoden tilinpäätös vahvistamatta, kuluvan vuoden talousarvio tekemättä ja tuorein kunnossapitotarveselvitys puuttuu, tilanne vaikuttanee myös yhtiössä tehtävään asuntokauppaan. Asuntokauppa edellyttää ajan tasalla olevia asiakirjoja, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Korona kannattaa huomioida yhtiökokouksen järjestelyissä

Tällä hetkellä voimassa ei ole sellaisia viranomaisten asettamia kokoontumisrajoituksia, jotka oleellisesti rajoittaisivat yhtiökokousten järjestämistä. Siitä huolimatta koronatilanne kannattaa huomioida järjestelyissä esimerkiksi varaamalla yhtiökokoukselle riittävän suuri tila, jotta osallistujat voivat istua turvallisen etäisyyden päässä toisistaan. Myös tilan ilmanvaihtoon on syytä kiinnittää huomiota. Yhtiökokouskutsussa kannattaa muistuttaa, ettei kokoukseen pidä saapua sairaana. Kokouspaikalle on hyvä varata tarjolle kasvomaskeja ja käsidesiä.

-Kannustamme taloyhtiöitä edelleen mahdollistamaan myös etäosallistumisen yhtiökokoukseen. Yleistynyt etäosallistuminen on toimintapa, joka kannattaa säilyttää koronatilanteesta riippumatta, Pynnönen toteaa.

Kiinteistöliitto on yhdessä Isännöintiliiton kanssa julkaissut taloyhtiöille ohjeita yhtiökokouksen järjestämiseen ja muuhun päätöksentekoon koronaepidemian aikana.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

suuret taloyhtiöt osakeluetteloiden siirto

9.8.2023

Isot taloyhtiöt kirivät kesällä osakeluetteloiden siirroissa

Noin 35 prosenttia taloyhtiöistä oli siirtänyt osakeluettelonsa sähköiseen huoneistotietojärjestelmään heinäkuun loppuun mennessä, kertoo Maanmittauslaitos. Erityisesti isot taloyhtiöt aktivoituivat siirroissa kesällä. Siirron voi tehdä maksuttomasti tämän vuoden loppuun mennessä.

huoneistotietojärjestelmään

3.3.2023

Vauhtia huoneistotietojärjestelmään siirtymiseen

Taloyhtiöiden tietojärjestelmäongelmat ovat hidastaneet osakeluetteloiden siirtoa huoneistotietorekisteriin. Vasta pieni osa taloyhtiöistä on tehnyt siirron. Ennen vuotta 2019 valmistuneiden asunto-osakeyhtiöiden tiedot täytyy siirtää järjestelmään tämän vuoden loppuun mennessä.

omistusoikeuden rekisteröinti

27.9.2023

Osakkaalla ei kiirettä rekisteröidä omistusoikeuttaan

Taloyhtiöiden on siirrettävä osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään tämän vuoden loppuun mennessä. Sen jälkeen osakkeenomistajien tulee hakea omistusoikeutensa rekisteröintiä. Siihen on 10 vuotta aikaa.

Kiinteistökauppa

20.10.2022

Kiinteistökauppojen määrät ja hinnat laskussa

Maanmittauslaitoksen mukaan kiinteistöjen kauppamäärät ovat laskeneet selvästi. Kauppamääriin heijastuu Ukrainan sodan aiheuttama epävarmuus markkinoilla. Pientalojen kauppamäärät ovat pandemiaa edeltävällä tasolla.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti