asuntolaina

Sivu 2

energiatehokkuuden parantaminen

29.3.2021

Asuntolainojen kysyntä jatkunut vilkkaana

Alkuvuodesta nähty lainamarginaalien lasku näyttää tasaantuneen ja marginaalit pysyivät lähes samoina edelliseen kuukauteen verrattuna. Pankkien välillä on kuitenkin edelleen isot erot. Asuntokauppa on jatkunut vilkkaana alkuvuodesta.

sähkölämmitteisille taloyhtiöille

1.12.2020

Asuntolainoja nostettiin runsaasti lokakuussa

Lokakuussa 2020 uusia asuntolainoja nostettiin kahden miljardin edestä, mikä on 5,5 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Yhden kuukauden aikana on nostettu näin paljon asuntolainoja viimeksi toukokuussa 2011. Asuntolainojen nostaminen on ollut kevään notkahduksesta huolimatta runsasta kuluvan vuoden aikana.

18.9.2020

Itä-Suomessa asuntolainoja haetaan ennätystahtiin

Itäinen Suomi on selviytynyt toistaiseksi koronaepidemian vaikutuksista muuta maata paremmin. Tämä näkyy taloudellisena toimeliaisuutena, matkailupalvelujen koko ajan vilkastuneena käyttönä sekä asuntolainojen ja kulutusluottojen hakemusmäärissä, kirjoittaa Karjalainen (17.9.2020). Nordean valtakunnallisen korttidatan mukaan koronakriisin aikana Pohjois-Karjalan kokonaisvolyymi on kasvanut lähes 10 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

1.9.2020

Asuntolainakanta kasvoi lähes kolme prosenttia

Kotitaloudet nostivat heinäkuussa 2020 uusia asuntolainoja 1,7 miljardin euron edestä, mikä on 31 milj. euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan, kertoo Suomen Pankin tiedote. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli heinäkuun 2020 lopussa 101,8 mrd.

26.8.2020

Palkansaajakeskusjärjestöt ja Finanssiala toivovat malttia asuntolainojen sääntelyyn

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK vetoavat yhdessä Finanssiala ry:n (FA) kanssa Sanna Marinin hallitukseen, että asuntolainojen sääntelyesityksiä arvioitaisiin uudelleen koronapandemian aiheuttaman talouskriisin johdosta, järjestöt esittävät tiedotteessaan. Yksi talouskasvun elpymisen edellytyksistä on, että asuntomarkkinat toimivat jouhevasti. Nyt on vältettävä toimia, jotka aiheuttavat uusia häiriöitä asuntomarkkinoille ja heikentävät kotitalouksien mahdollisuuksia muuttaa työn perässä paikkakunnalta toiselle.

30.6.2020

Asuntolainojen lainakatto takaisin 90 prosenttiin

Finanssivalvonta palauttaa asuntolainojen lainakaton perustasolle 90 prosenttiin muille kuin ensiasunnonostajille. Päätöksellä tuetaan asuntomarkkinoiden toimintaa koronapandemian seurauksena muuttuneessa taloustilanteessa. Muiden kuin ensiasunnon ostajien enimmäisluototussuhteen palauttaminen perustasolle eli 90 prosenttiin tukee asuntomarkkinoita ja reaalitaloutta nykyisissä poikkeuksellisissa oloissa.Toimivat asuntomarkkinat helpottavat asuntojen myyntiä kotitalouksien muuttuvissa elämäntilanteissa.

17.3.2020

Asuntolainoihin lyhennysvapaita pankeilta

Pankit ovat ilmoittaneet, että ne myöntävät asuntolainoihin lyhennysvapaita kuukausia niille, joiden maksukykyä koronavirus on heikentänyt. Yritysten lomautukset ja irtisanomiset saattavat horjuttaa monien taloutta tulevina kuukausina. Myös pk-yrityksille luvataan lievitystä kassakriisiin, kirjoittaa Taloustaito.

30.1.2020

Suomen Pankki luotsaamaan kansalaisten talousosaamista

Kotitalouksien velat suhteessa tuloihin ovat ennätyskorkealla. Suomen Pankki ryhtyy laatimaan kansallista suunnitelmaa kansalaisten talousosaamisen kohentamiseksi, kirjoittaa Kaleva. Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin mukaan työ lähtee liikkeelle välittömästi.

8.10.2019

Nordea toppuuttelee lainakattoa

Suunniteltu lainakatto ei saa häiritä asuntomarkkinoiden toimintaa eikä varsinkaan ensiasunnon ostajia, korostaa Nordean Pohjoismaiden henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Sara Mella Savon Sanomissa. Mella pitää tärkeänä kotitalouksien ylivelkaantumisen hillitsemistä, mutta katsoo varsinkin nuorten maksuhäiriöiden syyksi pikemminkin pikavipit kuin pankkien lainanannon. Hän korostaakin sitä, että pikavippien markkinointiin tulisi puuttua ja pikavippiyhtiöt saattaa Finanssivalvonnan valvottaviksi. Sara Mellan mukaan jo nyt, eli […]

30.9.2019

Asuntoyhteisöjen lainakannan kasvu hidastunut

Asuntoyhteisöjen lainakannan vuosikasvu oli 9,8 % elokuussa 2019, kertoo Suomen Pankki. Kasvuvauhti oli elokuussa kolmatta kuukautta peräkkäin alle 10 %, eikä kanta ole kasvanut yhtä hitaasti kolmeen vuoteen. Hidastumisesta huolimatta kasvuvauhti on yhä ripeää.

6.8.2019

S-pankin asuntolainojen määrä hurjassa kasvussa

S-pankki on kasvattanut asuntolainakantaansa peräti 19 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, kertoo Vantaan Sanomat. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla S-pankin osuus kaikkien rahalaitosten asuntolainataseiden kasvusta nousi lähes 20 prosenttiin ja asuntolainakanta kasvoi kahdeksan kertaa markkinoita nopeammin. Toimitusjohtaja Pekka Ylihurulan mukaan S-pankin tulos lähes kolminkertaistui alkuvuonna.

20.6.2019

Asuntovelan määrä keskimäärin 100 000 euroa

Asuntovelallisilla asuntokunnilla oli vuonna 2018 asuntovelkaa keskimäärin 100 030 euroa, kertoo Tilastokeskus. Asuntovelan kokonaismäärä oli 87,8 miljardia euroa. Suurimmat asuntovelat olivat pääkaupunkiseudun asuntokunnilla, keskimäärin 142 130 euroa.