asuntokauppa

Sivu 4

31.5.2019

Ostotoimeksiannot yleistyvät asuntokaupassa

Asuntomarkkinoillamme on perinteisesti käytetty välittäjiä vain asuntojen myynnissä. Monissa muissa maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Englannissa, on yleistä, että ostajalla ja myyjällä on molemmilla omat välittäjänsä asuntokaupassa. Ilmiö on yleistymässä myös meillä Suomessa.

3.5.2019

Asuntojen hinnat nousussa Helsingissä, Turussa ja Tampereella

Vanhojen osakehuoneistojen hinnat nousivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Helsingissä, Tampereella ja Turussa edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Muualla Suomessa hinnat olivat laskussa. Keskimäärin asuntojen hinnat nousivat edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna koko maassa 0,6 prosenttia ja laskivat vuoden 2018 viimeiseen vuosineljännekseen verrattuna 0,6 prosenttia.

23.4.2019

Asuntokauppa laskussa viime vuodesta

Tammi-maaliskuussa 2019 uusien asuntojen kauppojen määrä laski 13 ja vanhojen asuntojen 2,8 prosenttia vuoden 2018 vastaavasta ajankohdasta, käy ilmi Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton asuntomarkkinoiden kvartaaliraportista. Kasvussa kauppojen määrä oli erityisesti Turussa, Espoossa ja Helsingissä. Vuoden 2019 ensimmäisellä vuosineljänneksellä myytiin koko maassa yhteensä 15 649 asuntoa, joista uusia asuntoja oli 2 229.

29.3.2019

Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat helmikuussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat tammikuusta helmikuuhun pääkaupunkiseudulla 1,7 prosenttia ja 2,4 prosenttia muualla maassa. Vanhojen osakeasuntojen hintojen kehitys kuukausittain, indeksi 2015=100 Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla 2,5 prosenttia ja pysyivät muualla Suomessa lähes samalla tasolla. Helsingissä hinnat nousivat helmikuussa hieman yli 2 prosenttia.

5.3.2019

Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat loka-joulukuussa 1,6 prosenttia edellisvuodesta

Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä koko maassa keskimäärin 1,6 prosenttia edellisvuodesta. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 5,5 prosenttia ja muualla maassa 1,1 prosenttia. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat 0,8 prosenttia.

4.3.2019

Joka toisen asunnon arvo laski viime vuonna

Asuntomarkkinoilla saatiin viime vuonna esimakua hintojen alamäestä, sillä joka toisen asunnon arvo laski eli puolitoista miljoonaa asuntoa menetti arvoaan. Asuntojen hinnat laskivat peräti 15 maakunnassa, ja vain Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa pääsivät plussalle kasvukolmikon Helsinki–Tampere–Turku ansiosta. – Vuoden 2018 aikana väki väheni 247 kunnassa ja selvää kasvua nähtiin vain 27 kaupungissa.

28.2.2019

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat tammikuussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan hinnat laskivat joulukuusta tammikuuhun pääkaupunkiseudulla 1,9 prosenttia ja 3,3 prosenttia muualla maassa. Hinnat nousivat suurista kaupungeista vain Vantaalla. Vanhojen osakeasuntojen hintojen kehitys kuukausittain, indeksi 2015=100 Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla hieman yli prosentin ja laskivat muualla Suomessa reilut 2 prosenttia.

31.1.2019

Asuntojen hintakehitys eriytyy yhä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat vuoden 2018 neljännellä vuosineljänneksellä pääkaupunkiseudulla 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Muualla Suomessa ne laskivat 0,4 prosenttia. Vanhojen osakeasuntojen hintojen kehitys neljänneksittäin, indeksi 2015=100 Vuoden 2017 vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla 2,2 prosenttia, kun taas muualla Suomessa ne laskivat 0,6 prosenttia.

24.1.2019

Koteja vaihdettiin vuonna 2018 edellisvuotta vähemmän

Vuosi 2018 oli hieman odotettua vaisumpi asuntomarkkinoilla. Koko vuonna myytiin kiinteistönvälittäjien kautta 58 557 vanhaa asuntoa, joka on 2,9 prosenttia vähemmän vuonna 2017. Asuntoja myytiin kuitenkin 3,7 % enemmän kuin edeltävinä viitenä vuotena keskimäärin.

2.1.2019

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskeneet marraskuussa Tampereella

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan hinnat nousivat lokakuusta marraskuuhun pääkaupunkiseudulla 1,5 prosenttia, ja muualla maassa ne pysyivät lähes ennallaan. Hinnat nousivat suurista kaupungeista eniten Espoossa, 5 prosenttia. Helsingissä hinnat ovat pysyneet samalla tasolla jo useamman kuukauden.

28.12.2018

Hypon reaktio: Asuntokauppa sakkaa, hintaerot repeävät

Asuntomarkkinat etenivät mollivoittoisesti marraskuussa. Asuntokauppa pysyi vaisuna ja hinnat hiipuivat hieman edelliskuusta, kertoo Hypo-pankin tiedote tänään. – Tammi-marraskuussa vanhojen asuntojen kauppamäärät ovat laskeneet kolme prosenttia viime vuodesta.

huoneistotietojärjestelmään siirtyminen

29.11.2018

Maailmassa ainutlaatuinen digitaalisen asunto-osakekaupan järjestelmä syntyy pankkien, kiinteistönvälitysalan, teknologiayrityksen ja viranomaisten yhteistyönä

Asunto-osakekaupan digitalisointi alkaa ensi vuoden alussa ja etenee vaiheittain. DIAS-kaupankäyntialusta tekee asuntokaupasta digitaalista ja sujuvaa. Alustan kehittämisessä on mukana poikkeuksellisen laaja joukko alan toimijoita.