Asuntomessut kasvoivat entisestään Mikkelissä

Asuntomessut Mikkelissä päättyivät sunnuntaina 13.8. Tämän vuoden Asuntomessuilla nähtiin monenlaisia messukoteja kauniilla luonnonläheisellä messualueella Saimaan rannalla. Messukohteiden lisäksi Asuntomessut kasvoivat kymmenien keskustelutapahtumien ja yli sadan muun ohjelmanumeron myötä asumistietouden runsaudensarveksi. Asuntomessuilla järjestetyissä tilaisuuksissa, tietoiskuissa ja työpajoissa ratkottiin suomalaisen asumisen haasteita ja käännettiin katseet tulevaisuuden asumiseen.

– Tänä kesänä kävimme poikkeuksellisen laajaa keskustelua asumiseen ja asuinympäristöön liittyvistä asioista. Saimme jaettua tietoa tulevaisuuden energiaratkaisusta, pohdimme asumisen ja liikkumisen muutosta sekä herätimme keskustelua kaikkia suomalaisia koskettavista asioista, kuten asumisen kustannuksista, asukkaiden hyvinvoinnista ja asumisen terveellisyydestä, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala kertoo.

Neljän viikon ajan messuilla oli erilaista sisältöä teemaviikkojen ohjaamina. Messujen kantava teema asumisen vaikutus ihmisen hyvinvointiin oli onnistunut valinta.

– Hyvinvointi oli tärkeä ja oikea valinta tämän vuoden teemaksi. Se herätti paljon keskustelua ja näkyi ihan konkreettisesti messualueella kierreltäessä. Luonnon vaikutus asumiseen ja ihmisten hyvinvointiin sekä esimerkiksi kotien ja julkisten tilojen sisäilmahaasteet olivat mukana keskusteluissa, Tuomala toteaa.

Asuntomessujen digitaaliset palvelut kiinnostivat

Tämän kesän asuntomessukohteita on mahdollista kiertää messujen jälkeenkin – virtuaalisesti. Asuntomessut VR -palvelu julkaistiin messujen viimeisenä viikonloppuna. Virtuaalikierros on mahdollisuus tehdä kotisohvalta käsin, ilman jonoja.

– Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuoden Asuntomessuja Poriin, joissa digitaaliset palvelut ovat varmasti vieläkin vahvemmassa roolissa. Nyt jo Mikkelin Asuntomessuihin voi tutustua kesän jälkeen virtuaalimaailmassa, jossa pääsee omassa rauhassa kiertämään 29 messukodissa. Palvelu kattaa myös sellaisia tiloja, joissa ei välttämättä messuilla päässyt vierailemaan. Viikonloppuna siihen tutustuneet messuvieraat ottivat sen innolla vastaan. Monet ostivat käyttöoikeuden palveluun jo ennen varsinaista messukierrosta, Tuomaala toteaa.

Asuntomessujen kävijät ovat kaiken kaikkiaan olleet tyytyväisiä messuvierailuunsa. Sanoma Media Finland Oy:n tekemän kävijätutkimuksen mukaan 93,1 prosenttia kävijöistä pitivät messuja erinomaisina tai hyvinä.

– Haluamme palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla, oikeita kanavia käyttäen. Nettilipunmyynnin kasvu, sosiaalisessa mediassa saamamme palaute ja uusi palvelukokonaisuus kertovat, että olemme onnistuneet erinomaisesti.

Asuntomessuilla Mikkelissä vieraili yli 130 000 kävijää.*

– Ilman loistavaa yhteistyötä Mikkelin kaupungin ja muiden kumppaniemme kanssa emme olisi pystyneet luomaan näin kiinnostavaa ja monipuolista sisältöä eri-ikäisille ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville asiakkaille. Kasvoimme monella tavalla, emme pelkästään kävijämäärän osalta, viime vuoden messuihin verrattuna, Tuomaala sanoo.

Ensi vuonna 2018 Asuntomessut järjestetään Karjarannassa Porissa.

*Lopullinen virallinen kävijäluku vahvistetaan noin kuukauden kuluessa MediaAuditFinland Oy:n (entinen Levikintarkastus Oy) suorittaman tarkastuslaskennan jälkeen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

korjausrakentaminen

13.6.2023

Taloyhtiöiden korjauksiin viime vuonna 2,3 miljardia euroa

Kerrostaloyhtiöt korjasivat viime vuonna eniten talotekniikkaa ja rivitaloyhtiöt ulkopintoja ja rakenteita, kertoo Tilastokeskus. Taloyhtiöiden hoitokulut nousivat edellisvuodesta 2,6 prosenttia.

asuntomessut Molok

26.5.2023

Kaupallinen yhteistyö

Loviisan asuntomessuilla eri talotyyppien Molok-jätepisteitä

Vuoden 2023 Asuntomessut Loviisassa tarjoavat monentyyppistä nähtävää eri asumismuodoista kiinnostuneille. Asuntomessualueelta löytyy myös kattaus Molok Oy:n tarjoamia jätteenkeräysratkaisuja eri asumismuodoille.

Molok

riski

28.4.2023

Osakasrakenne voi olla taloyhtiölle riski

Taloyhtiöiden mahdollisuudet saada lainaa ovat heikentyneet, kun pankit kiristävät kriteerejään. Erityisen synkältä tilanne näyttää yhtiöissä, joiden asukkaista valtaosa on eläkeläisiä. Myös tyhjillään olevat asunnot muodostavat yhtiölle riskin.

Vuokrat nousivat

19.1.2023

Vuokrat nousivat loppuvuonna erityisesti Tampereella ja Vantaalla

Vuokrien vuosikasvu oli pääkaupunkiseudulla hitaampaa kuin muualla Suomessa, mutta vauhdittui loppuvuodesta erityisesti Vantaalla. Eniten vuokrat nousivat vuodessa Rovaniemellä, Tampereella sekä Turussa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti