Asunnottomuustyötä tehostetaan turvaamalla asumisneuvonta lailla

Vaikka Suomi on onnistunut vähentämään asunnottomien määrää, koskee asunnottomuuteen ajautumisen riski jopa aiempaa laajempia ihmisryhmiä. Yhä useammin asunnottomuuden riski liittyy taloudellisiin ongelmiin.

Hallitus on nyt käynnistänyt lainsäädännön valmistelun asumisneuvonnan saatavuuden turvaamiseksi. Lakihankkeen tavoitteena on laajentaa asumisneuvontaa ja varmistaa sen riittävä saatavuus asumismuodosta ja paikkakunnasta riippumatta.

– Asumisneuvonta on tutkimusten mukaan erittäin tehokas keino ennaltaehkäistä ja vähentää juuri näistä syistä johtuvaa asunnottomuutta, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari ministeriön tiedotteessa.

Taustalla työryhmän selvitys

Hallitusohjelman mukaisesti asumisneuvonnan saatavuus varmistetaan tekemällä siitä lakisääteistä. Lainsäädännön valmistelu on käynnistetty asumisneuvonnan lakisääteistämistä valmistelleen työryhmän tekemän selvityksen pohjalta.

Kunnat saavat apua asumisneuvontaan jo vuonna 2022 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:lta, joka myöntää kunnille valtionavustusta asumisneuvonnan ja siihen liittyvän talousneuvonnan kehittämiseen ja laajentamiseen.

Avustuksen käytöstä sovitaan kunnan ja ARA:n välisellä sopimuksella. Aiemmin valtion tuki on ollut suppeampaa ja koskenut vain ARA-asuntokantaa.

Käynnistyneen lainvalmistelun lähtökohtana on määritellä uudelleen ARA:n ja kuntien välisen yhteistyön periaatteet asumisneuvonnan järjestämisessä, joka perustuisi edelleen kuntien saamiin avustuksiin. Laki olisi aluksi voimassa määräaikaisesti, jonka jälkeen asumisneuvonnan ja lainsäädännön toimivuutta arvioitaisiin.

Valmistelun tavoitteena on, että lakiluonnos voidaan toimittaa kaikkien sidosryhmien kommentoitavaksi lausuntokierrokselle kevään 2022 päätteeksi. Hallituksen esitys laista annettaisiin puolestaan syksyllä, vuoden 2023 talousarvioesityksen yhteydessä. Voimaan laki astuisi vuoden 2023 alussa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

monimuotoisuus

30.6.2023

Näin lisäät luonnon monimuotoisuutta kerrostalopihalla

Kerrostalonkin pihasta voi tehdä monimuotoisemman, kun lisää sinne enemmän kasveja. Ne houkuttelevat pölyttäjiä, jotka osaltaan ehkäisevät luontokatoa. Monimuotoinen piha ei tarkoita hoitamatonta pusikkoa, vaan hallitusti rajattuja niittyalueita.

vakuutus korvasi

23.2.2023

Vakuutus korvasi uuden rivitalon palaneen tilalle

Viime kesänä Mäntsälässä palaneen rivitalon tilalle nousee uudisrakennus. Vakuutuksen turvin siitä rakennetaan lähes entisenkaltainen. Rivitalopalot ovat Suomessa valitettavan yleisiä, mutta palo-osastointi voi auttaa vähentämään niiden aiheuttamia tuhoja.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

vuokralaisia

14.6.2023

Auta vuokralaista pitämään asunto kunnossa

Taloyhtiöissä asuu paljon osakkaiden vuokralaisia, jotka on tärkeää ottaa mukaan kaikkeen asumisviestintään. Vuokranantajan tulee varmistaa, että vuokralainen saa riittävän tiedon hoitovastuistaan, ja rohkaista tätä ilmoittamaan vioista ja puutteista.

oikeus sijoittaa laitteita

5.6.2023

Teleoperaattoreilla on oikeus sijoittaa laitteitaan kiinteistölle

Suomalaiset käyttävät ahkerasti mobiililaitteita ja tekevät runsaasti etätyötä. Siihen vaaditaan hyviä yhteyksiä, jotka saadaan aikaan teleoperaattoreiden tukiasemilla. Tukiasemat sijoitetaan usein olemassa oleviin rakennuksiin, kuten asuinrakennuksiin.

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti