Ajankohtaista

Lait ja säädökset muuttuvat, suhdanteet vaihtelevat ja kiinteistönpitokin kehittyy. Mitä ajankohtaista taloyhtiömaailmassa tapahtuu?

Sivu 189

11.9.2015

Antennitelevisioverkon taajuusmuutokset jatkuvat

Antennitelevisioverkon taajuusmuutokset laajenevat Pohjois-Suomessa 15.9.2015 alkaen Rukan, Rovaniemen, Vuokatin, Oulun ja Posion lähetysasemille. Myös Joensuun Kiihtelysvaaran lähetysaseman muutostyöt tehdään tänä syksynä. Koko maan kattavat taajuusmuutokset alkoivat Lapin pienillä lähetinasemilla heinäkuun lopussa.

9.9.2015

Kiinteistöliitto antaa tietoa turvapaikanhakijoiden kotimajoittamisesta

Mitä taloyhtiön, osakkaan tai vuokralaisen tulee tietää turvapaikanhakijan majoittamisesta? Viime aikoina on noussut esiin paljon kysymyksiä turvapaikanhakijoihin liittyen. Yksi aihe, josta kaivataan lisätietoa, on kotimajoittaminen.

4.9.2015

Colemont on nyt Howden

Colemont Finland Oy:n nimi muuttui 3.9.2015 alkaen Howden Finland Oy:ksi. Yhtiön Y-tunnus säilyy samana  ja Colemont Finland Oy jää yhtiön aputoiminimeksi. Nimenmuutos on osa yhtiön pääomistajan Howden Broking Groupin politiikkaa, jonka mukaisesti tytäryhtiöt nimetään emon mukaan.

4.9.2015

Nimi pahensi miestä – Sähkötreffit on nyt Löydä sähkömies

Kuluttajille suunnattu riippumaton sähkömiehen hakupalvelu Sähkötreffit on ollut aktiivisessa käytössä jo pian viisi vuotta. Tänä aikana sähköistysalan järjestöt ovat yhdessä kehittäneet verkkopalvelua sekä kouluttaneet sähköurakoitsijoita ja asentajia yhä parempaan asiakaspalveluun. Palvelun uusi nimi Löydä sähkömies kertoo selkeämmin palvelun idean, joka on tarjota helppo tapa löytää lähistöltä luotettava, osaava ja asiakaspalvelutaitoinen sähkömies.

4.9.2015

Viestintäviraston neuvontapalvelu auttaa kuluttajia television kanavahaussa taajuusmuutosten aikana

Viestintävirasto avasi 1.9.2015 neuvontapalvelun, joka antaa kuluttajille ohjeita television kanavahaun tekemisessä UHF-taajuusalueen antennitelevisioverkkoon toteutettavien taajuusmuutosten aikana. Neuvontapalvelun puhelinnumero on 0295 390 280, ja se on avoinna arkisin klo 14.00 – 19.00. Television kanavahaku on tehtävä uudelleen omalla alueella tehtyjen taajuusmuutosten jälkeen.

3.9.2015

Kiinteistöalan Kustannus Oy uudisti verkkopalvelujaan

Verkkopalveluja käytetään yhä enenevässä määrin tablet-laitteilla ja älypuhelimilla, ja modernin verkkopalvelun täytyykin toimia kaikissa päätelaitteissa. Kiinteistöalan Kustannus Oy on jatkanut verkkopalvelujensa uudistamista. Alkuvuodesta Suomen Kiinteistölehden verkkosivut uudistuivat ja nyt oli verkkokaupan www.kiinkust.fi vuoro.

3.9.2015

Häkävaroittimien toimintavarmuudessa puutteita – lopeta käyttö ja palauta kauppaan

Viiden eri häkävaroitinmallin toimintavarmuudessa on löytynyt vakavia puutteita Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) valvonnassa. Suurin osa testatuista häkävaroittimista osoittautui testeissä toimimattomiksi tai ne eivät palautuneet toimintakuntoisiksi korkeasta häkäpitoisuudesta. Tukes on vaatinut maahantuojia, valmistajia ja jakelijoita keräämään jo ostetut tuotteet pois kuluttajilta ja poistamaan tuotteet myynnistä.

3.9.2015

Tilaajavastuulaki muuttuu – uutta lakia valvotaan syyskuusta alkaen

Tilaajavastuulaki muuttuu 1.9.2015 alkaen. Muutoksia tulee muun muassa selvitysvelvollisuuden laajuuteen, lähetettyjen työntekijöiden sosiaaliturvan selvittämiseen sekä laiminlyöntimaksuihin. Lakimuutokset koskevat alihankinta- ja vuokratyösopimuksia, jotka solmitaan 1.9.2015 tai sen jälkeen.

2.9.2015

Asko Avonius -palkinto 2015 Graafisen Betonin keksijälle

Arvostettu Asko Avonius -palkinto 2015 on myönnetty Graafisen Betonin luojalle, sisustusarkkitehti Samuli Naamangalle. Palkinnon saaja julkistettiin 1.9. Lahden Sibelius-festivaalin puitteissa järjestetyn sinfoniakonsertin yhteydessä.

1.9.2015

Tulipaloissa on tänä vuonna kuollut 49 ihmistä

Elokuun loppuun mennessä tulipaloissa on kuollut 49 henkilöä. Tiedot perustuvat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurantaan. Palokuolemien määrä on seitsemän vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

27.8.2015

Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -työryhmä palkittiin

Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelman työryhmä on saanut Rakennustietosäätiön Rakennustiedon ga-palkinnon Gunnel Adlercreutzin rahastosta. Palkinto myönnetään henkilölle tai henkilöille, jotka ennakkoluulottomalla ja avoimella yhteistyöllään alan hyväksi ovat edistäneet hyvää kaavoitus-, rakennus- tai kiinteistönpitotapaa. Palkinto on rahapalkinto, arvoltaan 2 000 euroa.

27.8.2015

Asumiskustannusten kohtuullisuutta ARA-asunnoissa edistävä säädösehdotus lausuntokierrokselle

Ympäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen hallituksen esitykseksi, jolla edistettäisiin asumiskustannusten kohtuullisuuden toteutumista valtion tukemassa asuntokannassa. Esityksellä toteutettaisiin useita Juha Sipilän hallituksen ohjelman sisältämiä toimenpidekirjauksia. Omakustannusperiaatteen noudattaminen yhtenäisemmäksi Valtion tukemien vuokra- ja asumisoikeusasuntojen eli niin sanottujen ARA-asuntojen vuokrat ja käyttövastikkeet on määriteltävä omakustannusperiaatetta noudattaen.