Airbnb puhuttaa taloyhtiöissä

Airbnb-majoittamisesta aiheutuvat melu, vesimaksukiistat ja tiuhaan vaihtuvat naapurit herättävät huolta taloyhtiöissä, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Asunnon omistajan oikeudet ovat kuitenkin sen verran vankalla pohjalla, että taloyhtiön on lähes mahdotonta puuttua majoitustoimintaan.

Airbnb kiinnostaa vuokranantajia yhä enemmän. Jos oman asunnon vuokraus takkuaa, alkavat ajatukset siirtyä Airbnb:n suuntaan, kuten Suomen vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva toteaa. Hän kuitenkin lisää, että toiminta ei onnistu kaikissa kaupungeissa ja asunnonkin on oltava soveltuva.

Majoitustoiminnan lieveilmiöt ovat myöskin saaneet jo jotkin taloyhtiöt ryhtymään toimiin vuokrauksen kieltämiseksi.

Pelkällä yhtiökokouksen päätöksellä Airbnb-toimintaa ei kuitenkaan kielletä. Kieltoon tarvitaan jokaisen osakkeenomistajan suostumus, jonka perusteella Patentti- ja rekisterihallitus tekee muutoksen yhtiöjärjestykseen.

Airbnb mahdollinen myös vuokrasuhteissa

Lain mukaan päävuokralaisella on oikeus vuokrata osa asunnostaan ja tämä mahdollistaa myös Airbnb-majoituksen. Vuokraustapaukset ovat aiheuttaneet muutamia räikeitä väärinkäytöksiä, mutta vuokrasopimuksen irtisanomisen ainoa syy ei Airbnb-vuokraus ole koskaan ollut.

Koro-Kanerva muistuttaa, että moni vuokranantaja lisääkin vuokrasopimukseen erillisen kohdan jälleenvuokrauskiellosta, että asiasta ei jää epäselvyyksiä.

Lue alkuperäinen artikkeli Helsingin Sanomista

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

lyhytaikainen vuokraus yhtiökokouksen päätettäväksi

12.12.2025

Kysely: Lyhytaikainen vuokraus halutaan yhtiökokouksen päätettäväksi

Uudenmaan taloyhtiöpäättäjät haluaisivat lyhytvuokrauksen sallimisen tai kieltämisen yhtiökokouksen asialistalle, selviää Kiinteistöliitto Uusimaan teettämästä kyselystä. Nykytilanteessa kieltoa ei saada voimaan, mikäli yksikin osakas vastustaa sitä. Lyhytvuokraus aiheuttaa häiriötä ja turvattomuutta taloyhtiöissä.

23.1.2026

Isännöitsijät: Vastikerästit ja hallintaanotot lisääntyneet taloyhtiöissä

Vastikerästit lisääntyivät taloyhtiöissä viime vuoden aikana, selviää Isännöintiliiton kyselystä. Myös huoneistojen hallintaanotot lisääntyivät vastikerästien seurauksena. Osakkaiden maksuvaikeudet voivat vaikuttaa pitkällä aikavälillä koko taloyhtiön talouteen.

24.2.2026

Apulaispormestari Johanna Laisaari: Täydennysrakentamiselle todellinen tarve

Taloyhtiöillä on merkittävä rooli kaupungin täydennysrakentamishankkeissa, sanoo Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Johanna Laisaari. Hän kannustaa taloyhtiöitä katsomaan yhtiön pihaa ja yhteisiä alueita lasten näkökulmasta.

asunnon jälleenvuokraus

19.5.2025

Jälleenvuokraus kesäksi mielessä? Pyydä lupa vuokranantajalta

Oman kodin lyhytaikainen jälleenvuokraus voi olla monelle vuokralla asuvalle houkutteleva vaihtoehto. Vuokralainen tarvitsee koko asunnon jälleenvuokraukseen kuitenkin aina vuokranantajan luvan. Tämä koskee myös esimerkiksi vain viikonlopun yli kestävää Airbnb-vuokrausta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti