Koti ja ympäristö

Koti ja ympäristö -osio käsittelee konkreettisia asumismukavuuteen vaikuttavia asioita.

Sivu 55

16.5.2016

Uudella 10 vuoden korkotukimallilla vauhtia kohtuuhintaiseen asuntorakentamiseen

Hallitus on tänään antanut eduskunnalle lakiesityksen, joilla halutaan saada vauhtia kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamiseen. Esityksellä luotaisiin uusi kymmenen vuoden korkotukimalli valtion tukemaan vuokra-asuntotuotantoon. Esitys on osa hallituksen kärkihanketta asuntorakentamisen lisäämiseksi.

25.4.2016

Tampereelta Vuoden VVO-talo 2016

Nuolialantie 44 B Tampereelta on VVO-konsernin Vuoden talo 2016. VVO-yhtymä Oyj ja Asukashallitus palkitsevat vuosittain esimerkillistä yhteisöllisyyttä ja asuinympäristöstä hyvää huolta pitäneen talon asukkaat. Nuolialantie 44 B valintaa puolsi erittäin aktiivinen asukastoiminta ja asukkaiden osallistuminen järjestettyihin tapahtumiin.

22.4.2016

Asukkaat haluavat korttelipihat takaisin

Helsingin kantakaupungin asukkista koostuva vapaaehtoisten joukko aloittaa kampanjointia korttelipihojen palauttamiseksi. Viime vuonna alkaneista Punavuori kukkimaan ja Katajanokka kukkii –liikkeistä alkanut vapaaehtoistoiminta on kerännyt mukaansa uusia ihmisiä ja laajenee nyt sisäpihoille. Ryhmä kannustaa taloyhtiöitä avaamaan aidoilla rajatut korttelipihat asukkaille entisaikojen malliin.

11.4.2016

Omistusasujien asumiskustannukset nousivat 0,8 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan omistusasujien asumiskustannukset nousivat 0,8 prosenttia vuoden 2015 neljännellä neljänneksellä vuoden 2014 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Ennakkotietojen mukaan asuntojen ostamisen hinta kallistui 0,7 prosenttia vastaavana ajanjaksona. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna omistusasujien asumiskustannukset nousivat 0,3 prosenttia ja asuntojen ostaminen kallistui 0,1 prosenttia.

11.4.2016

Asumiskustannusrasitteisten määrä vuokralla asuvista kotitalouksista kasvussa

Suuret asumiskustannukset rasittavat vuokralla asuvia kotitalouksia useammin kuin omistusasunnoissa asuvia kotitalouksia. Vuokralla asuvista kotitalouksista 17,2 prosenttia oli asumiskustannusrasitteisia vuonna 2014. Osuus oli 1,2 prosenttiyksikköä suurempi kuin edeltävänä vuonna ja 3,6 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2012.

7.4.2016

Kolme kuoli viime vuonna sähköiskuun ja 16 sähköpaloissa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tietoon tuli viime vuonna kolme sähköiskukuolemaa, joista kaksi aiheutui junan katolle kiipeämisestä. Yksi kuoli liitettyään sähkötyökalun virheellisesti asennettuun kylpyhuoneen valaisimeen. Sähkölaitteen tai -laitteiston aiheuttamissa tulipaloissa menehtyi 16 henkilöä.

18.3.2016

Asuntorakentaminen pääkaupunkiseudulla ennätysrunsasta

Pääkaupunkiseudun kasvu näkyy vilkkautena alueen kiinteistö- ja rakentamismarkkinoilla. Rakentamisen volyymi on nyt niin korkealla, että työvoimasta ja resursseista alkaa jo olla pulaa. Vauhti näyttäisi kuitenkin hektisen alkuvuoden jälkeen hieman rauhoittuvan.

16.3.2016

Kartongin keräyspalvelut siirtyvät HSY:n hoidettavaksi Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY aloittaa kartongin keräyksen asuinkiinteistöiltä Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella 21.3.2016. Vantaalla HSY:n keräys alkoi viime syksynä. Kartonkia kerätään niillä asuinkiinteistöillä, joilla on vähintään 10 huoneistoa.

4.3.2016

Pajamäkeen suunnitteilla asuinrakentamista Raide-Jokerin varteen

  Helsingin Pajamäkeen on suunnitteilla uusia asuntoja noin 850 asukkaalle. Rakentaminen sijoittuisi Patterimäen puistoalueen itäosaan, suunnitteilla olevan Raide-Jokeri-pikaraitiotien varrelle. Vastavalmistuneessa asemakaavaluonnoksessa esitetään, että Pitäjänmäentien ja Pajamäentien risteyksen tuntumaan rakennettaisiin 12 asuinkerrostaloa.

25.2.2016

Tupakointikieltoihin taloyhtiöissä selkeät pelisäännöt

Tupakointi ja sen rajoittaminen keskusteluttavat taloyhtiöissä jatkuvasti. Tuore tupakkalakiehdotus ei ratkaisevasti selkiytä tilannetta. Taloyhtiöille tarvitaan selkeät pelisäännöt tupakoinnin kieltämiseen sekä toimivat keinot puuttua tupakointikieltopäätösten rikkomiseen.

19.2.2016

Noin 8500 uutta ARA-rahoitteista asuntoa vuonna 2015

Vuonna 2015 aloitettiin noin 8500 uuden asunnon rakentaminen ARAn rahoituksella. Noin puolet aloitetusta ARA-uudistuotannosta sijaitsee pääkaupunkiseudulla, vuokra-asunnoista jopa kolme neljäsosaa. Kaiken kaikkiaan ARA-tuotanto painottui suurimpiin kasvukeskuksiin, joiden osuus ARA-tuotannosta oli 83 %.

17.2.2016

Yhteensä 240 asuntoa Oulunkylään ja Jätkäsaareen

Helsingin rakennuslautakunnan kokouksessa myönnettiin tänään luvat muun muassa kolmen asuinkerrostalon rakentamiselle. Oulunkylän Mäkitorpantielle nousee täydennysrakennuskohde purettavan myymälärakennuksen paikalle. Jätkäsaareen rakennetaan seitsemänkerroksinen asuinkerrostalo ja kahdeksankerroksinen opiskelija-asuntola.