
Ennakoi ja tiedota – Näin onnistut taloyhtiön kevättalkoissa
Nyt on aika alkaa valmistella kevättalkoita. Onnistuneet talkoot syntyvät ennakoiden, tiedottamalla ja suhtautumalla keveästi yhteiseen tekemiseen. Rakkaat naapurit, pannaan piha kuntoon!
Kiinteistönhoito-osiossa on kiinteistön kunnossapitoon liittyviä artikkeleita.


Nyt on aika alkaa valmistella kevättalkoita. Onnistuneet talkoot syntyvät ennakoiden, tiedottamalla ja suhtautumalla keveästi yhteiseen tekemiseen. Rakkaat naapurit, pannaan piha kuntoon!

Hämeenlinnassa herättiin parisen vuotta sitten lokkiongelmaan. Lokit valloittivat yhä enemmän keskustan kerrostalojen kattoja pesimispaikakseen. Kirkuna, ulosteet ja poikasiaan suojelevien lokkien hyökkäily kasvoivat sellaisiin mittoihin, että jotain oli tehtävä.

Pääkaupunkiseudulla on arvioitu olevan rottia yhtä paljon kuin ihmisiä eli noin 1,5 miljoonaa. Rotta löytää ruokapaikalle hajun perusteella. Se voi kulkea ruuanhakumatkalla 3–4 kilometriäkin saadakseen 30–40 grammaa ruokaa.

KITA: Viemäritukos saattaa olla ensimmäinen oire, josta taloyhtiössä huomataan viemäreiden kunto. Puhdistus- ja korjaustoimenpiteet voidaan kohdentaa oikea-aikaisesti, kun viemäreiden kuntoa seurataan noin viiden vuoden välein kuvaamalla. − Painehuuhtelussa viemärit puhdistetaan hellävaraisesti veden avulla.

Tamperelainen huoltoyhtiö pitää kuluvaa talvea huomattavan paljon vaikeampana kuin aikaisemmin. – Oman urani 40 talven ajalta tämä menee työmäärässä kärkikolmikkoon, Kartanon Kiinteistöpalvelut Oy:n kokenut työnjohtaja Pekka Näppilä sanoo Tamperelainen-lehdelle. Miehellä on ehdotus, joka voisi lieventää liukasteluongelmia kulkuväylillä.

Kuntalehti kertoo keravalaisesta isännöintiyrityksestä, joka oli ilmoittanut taloyhtiöasiakkailleen hiekoituskiviaineksen loppuneen koko Etelä-Suomen alueelta. – Pihoja hiekoitetaan sitä mukaa, kun hiekkaa saadaan. Tästä johtuen pyydämme noudattamaan erityistä varovaisuutta pihalla kulkiessa, viestissä kerrottiin.

Hormien korjaus- sekä uusintatarpeet tulevat useimmiten esille joko toiminnallisuuden heikkenemisenä tai suuren korjaushankkeen yhteydessä. Tällaisiin yllättäviin lisäkorjaustarpeisiin ei välttämättä ole osattu varautua. Hormikartoitus on erinomainen työkalu, jolla saadaan selville, miten järjestelmä toimii sekä onko se riittävä ennen kuin itse korjaustyöhön ryhdytään.

Pesintää voidaan ehkäistä estämällä mekaanisesti lokkien pääsy sopiviin pesimäpaikkoihin lintuverkoilla ja lintupiikeillä. Myös erilaiset lintukarkotteet ja pelättimet voivat ehkäistä lokkien pesän perustamisen. Tamperelainen-lehti kerto, että esimerkiksi Tampereella kalatiirat, harmaalokit ja kalalokit pesivät rakennusten katoille.

Poikkeukselliset lumisateet ovat tehneet liikkumisesta erittäin haastavaa erityisesti Uudellamaalla. Sekä Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY että Helsingin kaupungin pelastuslaitos vetoavat kaikkiin asukkaisiin ja kiinteistönhoitajiin, että nämä huolehtisivat pihojen ja tienvarsien esteettömyydestä. Erityisen paljon ongelmia ovat aiheuttaneet poikkeuksellisen rankat lumimyräkät.

Talven aikana on nähty kovia myrskyjä suurine lumimäärineen, lämpötilan sahaamista nollan ympärillä ja tämän jälkeen lämpimiä päiviä, joista seuraa liukkautta, monttuja sekä vesilätäköitä, jotka eivät pääse poistumaan lumikasojen vuoksi. Loppuviikoksi ennustetaan jälleen lisää lunta ja pakkasta. Kunnossapidon työmäärän ja kiireen vuoksi esikaupunkialueiden kadut ja etenkin asuntokadut ovat huonossa kunnossa.

Pihojen ja kattojen lumet ovat kaikkialla Helsingissä kiinteistöjen vastuulla, samoin kuin tonttien sisäänajokohtien avaus aurauksen jälkeen. − Kiinteistöt ovat paikoin kasanneet pihalumiaan korkeiksi kasoiksi kaduille kaupungin poiskuljetettavaksi ja näköesteiksi, sanoo katukunnossapidon tiimipäällikkö Tarja Myller. Katutilan käyttö on mahdollista ainoastaan lyhytaikaista kasaamista varten, jos kasaa ei mahdu tekemään piha-alueelle.

Lunta satoi viikonlopun aikana runsaasti kaikkialla Helsingissä, mutta eniten pohjoisilla alueilla. Kumpulassa mitattiin 30 cm uutta lunta sitten viime keskiviikon, kun Kaisaniemessä lumikertymä oli 15 cm viikonlopun aikana. Pää- ja joukkoliikennekatujen jälkeen aurausvuorossa ovat asuntokadut, joiden auraamista on päästy jo aloittelemaan.