Asokodit työllistää korjausrakentamisellaan

Asokotien ensi vuoden budjetissa on korjauskuluihin varattu 20,4 miljoonaa euroa. Korjaustoiminnalla on merkittävä työllistämisvaikutus

– Asokodit pyrkii pitämään kiinteistöt ennakoiden ja pitkäjänteisesti hyvässä kunnossa, jotta vältetään kalliit yllätysremontit. Samalla ennaltaehkäistään myös asukkaille koituvia asumisen haittoja, kertoo Asokotien kiinteistöjohtaja Henrik Hämäläinen.

Ennakoivaan toimintaan kuuluu Hämäläisen mukaan muun muassa kiinteistöjen eri osa-alueiden säännölliset tarkastukset ja niissä havaittujen vikojen välittömät korjaustoimet. Korjaustoiminta työllistää lukuisan joukon korjaus- ja huoltotoiminnan ammattilaisia ympäri Suomea. Asokodeilla on asuntoja 31 paikkakunnalla.

– Ennakoiva toiminta on välttämätöntä vanhenevassa asuntokannassa, jotta vältetään laajat peruskorjaukset mahdollisimman pitkään. Ennakointi tuo myös kustannustehokkuutta, mikä on tarpeen vastikkeiden pitämiseksi kohtuullisina. Asumisen yleiskustannukset nousevat koko ajan muutenkin viranomaisten määräämien verojen ja maksujen kautta, toteaa Hämäläinen

Hämäläisen mukaan ennakoiva kiinteistöjen ylläpito auttaa yhtiötä saamaan ajoissa tietoon kunnossapitotarpeet ja helpottaa varautumista niihin sekä budjetoinnissa että työvoiman osalta.

Urakat voidaan suunnitella sekä kilpailuttaa kunnolla ja mukaan saadaan parhaat tekijät.

Myös Asokotien asukkaat pääsevät vaikuttamaan siihen, mihin yhtiön korjaustoimintaan budjetoituja rahoja käytetään.

– Asukkaat voivat ehdottaa asukastoimikunnan tai asukaskokouksen kautta isännöitsijälle kiinteistöjen korjaustoimenpiteitä seuraavalle budjettikaudelle. Yhtiö huomioi asukkaiden toiveet aina kun se on mahdollista, vakuuttaa Hämäläinen.

20,4 miljoonan euron summaan sisältyvät perusvastikkeen kautta maksettavat suuremmat kiinteistöjen kunnossapitokulut. Perusvastikkeen kulut kuuluvat vastikkeiden tasausjärjestelmän piiriin eli ne jaetaan kaikkien kohteiden kesken.

– Tasausjärjestelmä vaikuttaa siten, että isokaan remontti ei nosta yhtäkkiä kohteen vastiketta kuten tapahtuu omistusasunnoissa. Tasausjärjestelmästä pääsevät hyötymään kaikki asukkaat omalla vuorollaan, kun taloon tehdään isompia korjaustoimenpiteitä, toteaa Hämäläinen.

Kohdekohtaisella hoitovastikkeella katetaan pienemmät korjauskulut vastuunjakotaulukon mukaisesti. Kohdekohtainen korjauskulu määräytyy sen mukaan, minkälaisia asumisesta aiheutuvia korjaustoimia kohteessa joudutaan vuoden aikana tekemään. Kohdekohtaisen budjetoinnin isännöitsijä hoitaa yhdessä asukastoimikunnan kanssa.

Asokodit on Suomen suurin asumisoikeusasuntoja omistava yhtiö, jolla on omistuksessaan 13 914 asuntoa 31 paikkakunnalla. Asumisoikeusasunnot on valtion tuella rakennutettuja kohtuuhintaisia asuntoja, joiden hintaa ja kuukausivastiketta säädellään lailla.Asunnot ovat kaikkien yli 18-vuotiaiden haettavissa. Yli 55-vuotiailla ei ole varallisuusrajoja.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

5.11.2025

Kaksi puheenjohtajaa kertoo, miksi isännöitsijä meni vaihtoon

Yhteistyö isännöitsijän kanssa saattaa sujua kuin tanssi – tai aiheuttaa harmaita hiuksia koko hallitukselle. Toisinaan epäluottamus johtaa isännöitsijän vaihtamiseen. Kiinteistölehti Lounais-Suomi kysyi kahden turkulaisen taloyhtiön kokemuksista.

isännöintikartellin seuraamusmaksut

26.6.2025

Isännöintiyritysten kartellivalitukset kaatuivat – seuraamusmaksut nousivat

Kor­kein hal­lin­to-oi­keus on ratkaissut isän­nöin­tia­lan kil­pai­lun­ra­joi­tus­ta kos­ke­vat va­li­tuk­set ja määrännyt isännöintialan yhtiöille ja Isännöintiliitolle markkinaoikeutta korkeammat seuraamusmaksut. Seuraamusmaksut vaihtelevat 60 000 eurosta neljään miljoonaan euroon.

29.1.2026

Älä tilaa ilmalämmitintä halpakaupasta – tulipaloriski

Halpaverkkokaupoista tilatut dieselkäyttöiset ilmalämmittimet ovat aiheuttaneet useita rakennuspaloja kuluvan talven aikana, kertoo vakuutusyhtiö If tiedotteessaan. Monissa tapauksissa ilmalämmittimien käyttö- ja asennusohjeet ovat olleet puutteelliset tai puuttuneet kokonaan.

4.11.2025

Gigabittiasetus tuo tiukennuksia taloyhtiöiden sisäverkkoihin

Gigabittiasetuksella pyritään sujuvoittamaan nopeiden laajakaistaverkkojen rakentamista, jotta kaikilla eurooppalaisilla kotitalouksilla olisi vuoteen 2030 mennessä gigabittiyhteydet. Taloyhtiöiden näkökulmasta merkittävin muutos on sisäverkkojen uudistamisvelvoitteen tiukentuminen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti