Vain joka viides taloyhtiön hallitus keskittyy oikeisiin asioihin

Vain 22 prosentilla taloyhtiöiden hallituksista on kyky erottaa isot ja pienet asiat, käy ilmi Isännöintiliiton jäsenilleen tekemästä Hallitustyön laatu -kyselytutkimuksesta. Hallitus saattaa käyttää aikaa pyykkitelineen väristä vääntämiseen, kun pitäisi päättää isoista asioista. Isännöintiliiton asiantuntija Pekka Harjunkoski neuvoo taloyhtiöitä tarttumaan toimeen ja kehittämään strategisen tason työtään.

Isännöintiliitto kysyi suomalaisten taloyhtiöiden hallitustyön laadusta jäseniltään lokakuussa. Vastaajia oli vajaat 300. Vaikka selvästi yli puolet isännöitsijöistä arvioi hallitusten puheenjohtajien kantavan vastuunsa, strategista ajattelua arjen kehittämisessä löytyi vain joka viidennestä hallituksesta. Alle puolella hallituksista on halu kuunnella osakkaita, ja vain joka kolmas tekee työtä pitkän tähtäimen suunnitelman mukaan, isännöitsijät arvioivat.

– Koska hallituksilla on suuri vastuu ja päätösvalta, kannattaisi pohtia yhdessä isännöinnin kanssa, miten asukkaita kuunneltaisiin, miten viestintää parannettaisiin ja miten työskentelyä tehostettaisiin, Pekka Harjunkoski sanoo.

Asukkaiden mielipiteitä voi kartoittaa esimerkiksi erillisellä kyselyllä, josta voidaan saada yllättäviäkin tietoja taloyhtiön arjen parantamiseksi. Tulevaisuuden strategialla voidaan määritellä, miten taloyhtiötä halutaan kehittää kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden aikana. Strategia helpottaa taloyhtiön johtamista, koska se ohjaa hallituksen ja isännöinnin työtä.

”Isännöintiyritysten pitäisi auttaa osaamisen kehittämisessä”

Kyselytutkimukseen vastanneet arvioivat, että tärkeintä olisi nyt hallitusten jäsenten kouluttaminen hallitustyön kehittämiseksi. Kaksi kolmasosa vastaajista on sitä mieltä, että isännöintiyritysten pitäisi itse panostaa enemmän hallitusten osaamisen kehittämiseen.

– Usein toivoisi hallitukselta hieman enemmän perehtyneisyyttä asioihin. Tai sitten selvempiä pelisääntöjä: jos ei haluta perehtyä eikä käyttää aikaa, pitää luottaa ja antaa isännöitsijälle enemmän vastuuta, kiteyttää eräs kyselyyn vastannut monen muunkin tunnot.

Täältä löydät tutkimuksen kokonaisuudessaan: Hallitustyön laatu 2015.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön hallitus

26.5.2025

Kuka voi olla taloyhtiön hallituksessa ja miten hallitus toimii?

Hallitus pitää yleensä järjestäytymiskokouksensa heti hallituksen valinneen yhtiökokouksen jälkeen. Tällöin tärkeintä on valita hallitukselle puheenjohtaja, ellei yhtiökokous ole valintaa tehnyt eikä yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Hallituksen jäsenenä voi toimia muukin kuin yhtiön osakkeenomistaja.

Tilaajille

15.10.2025

Roosa-Adalmiina Kesti on kokenut taloyhtiöaktiivi, mutta ei omista yhtään asuntoa

Monissa taloyhtiöissä kaivattaisiin lisää nuoria mukaan hallituksen toimintaan. Turkulainen Roosa-Adalmiina Kesti on oiva esimerkki aktiivisesta hallituslaisesta, joka haluaa olla mukana vaikuttamassa taloyhtiön asioihin.

taloyhtiön uusi hallitus

6.6.2025

Uutena taloyhtiön hallituksessa? Näin hallitus toimii

Taloyhtiön hallituksen uusi toimikausi alkaa yhtiökokouksesta. Uudet jäsenet kannattaa perehdyttää hallitustyöhön. Tehtävien jakaminen ja yhteistyö muiden taloyhtiöiden kanssa voi tuoda hallitustyöhön uutta virtaa.

15.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Energia-asiat taloyhtiössä – nämä faktat hallituksen jäsenen kannattaa tietää

Syksyllä on monissa taloyhtiöissä ajankohtaista pohtia energia-asioita. Jos olet mukana taloyhtiösi hallituksessa, pääset vaikuttamaan moniin kotitaloasi koskeviin asioihin. Tähän on listattu muutamia asioita, jotka hallituslaisen on hyvä tietää energiasta.

Fortum

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti