Asuntolainan lyhentäminen ei enää voi olla ainoa keino

Suomalaisten varallisuudesta noin 70 prosenttia on kiinni asunnoissa. Aina 90-luvun lamavuosista näihin päiviin saakka asunto onkin ollut tuottoisa sijoitus hintojen noustessa tasaiseen tahtiin. Monelle suomalaisista se on sitä edelleen, mutta alueelliset erot ovat suuria ja joillakin alueilla asuntojen hinnat ovat jopa kääntyneet laskuun. Danske Bankin Kimmo Laaksosen mukaan suomalaisten tulisikin viimeistään nyt nostaa katse asuntolainan lyhennyksistä ja alkaa miettiä myös muun varallisuuden kerryttämistä asuntolainan lyhentämisen rinnalla.

Suomalaiset ovat tottuneet ajattelemaan, että kun ostaa asunnon ja maksaa sen velattomaksi, saa siitä sen myydessään voittoa ja varan eläkepäiviä varten. Danske Bankin Yksityispankkia ja Varallisuudenhoitoa johtava Kimmo Laaksonen pitää asunnon ostoa edelleen viisaana tekona, mutta peräänkuuluttaa entistä laajempaa ajattelua.

– Tilanne on muuttunut eikä asunnon arvonnousu enää ole itsestään selvyys. Pelkästään asuntovelan maksuun keskittymisessä on myös se varjopuoli, että kun laina on maksettu, ovat kaikki varamme usein yhdessä kohteessa. Kun tarvitsemme rahoja vaikkapa remonttiin tai muuhun yllättävään menoon, ainoa keino on ottaa lisää lainaa tai myydä asunto, Kimmo Laaksonen sanoo.

”Juuri nyt jokaisella asuntovelallisella pitäisi olla varaa säästää”

Ratkaisuksi ongelmaan Laaksonen esittää säästämistä asuntolainan lyhentämisen rinnalla. Vaikka Suomen taloustilanne ei kovin valoisalta näytäkään, Laaksonen uskoo asuntovelallisten pystyvän säästämään.

– Uskallan väittää, että  useimmat työssäkäyvät suomalaiset, jotka lyhentävät asuntolainaa, pystyvät nyt säästämään. Asuntolainojen korot ovat historiallisen matalalla ja asuntolainat mitoitetaan pankeissa niin, että asiakkaiden talous kestää koronnousun jopa 6 prosenttiin saakka. Kaiken järjen mukaan asuntolainan koroista pitäisi siis jäädä  kotitalouksille säästövaraa, sanoo Laaksonen.

Väite saa tukea Tilastokeskuksen tuoreesta Kuluttajabarometrista (8/2015), jonka mukaan suomalaisista kotitalouksista rahaa oli syyskuussa 2015 saanut säästöön 65 prosenttia ja jopa 81 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana. Määrät ovat selvästi suuremmat kuin pitkällä ajalla keskimäärin.

”Osakkeet heiluvat, mutta osinkotuotot tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon”

Suomalaiset ovat perinteisesti suosineet muita euromaita enemmän tilisäästämistä. Tässä  korkoympäristössä tilit eivät kuitenkaan ole vaihtoehto pidempiaikaiseen säästämiseen, mikäli mielii saada rahoilleen myös tuottoa.

– Vaikka osakkeiden arvonvaihtelu arveluttaa monia, tarjoaa osakemarkkina tällä hetkellä poikkeuksellisen hyvän osinkotuoton erityisesti korkotasoon, mutta myös esimerkiksi vuokratuottoihin verrattuna.  Tietysti osakkeet lyhyellä aikavälillä nousevat ja laskevat rajustikin, mutta vaihtelu tasoittuu pitkällä aikavälillä ja kun puhutaan säästämisestä asuntolainan ohella, puhutaan 15-20 vuoden aikahorisontista, Kimmo Laaksonen sanoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

23.4.2026

Energiaremontteihin tulossa jälleen määräaikainen korjausavustus

Asuinrakennusten energiatehokkuutta parantavia toimia edistetään jälleen määräaikaisella korjausavustuksella. Lisäksi asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakausta parannetaan ja asuintalovarausta korotetaan.

8.5.2026

Kannattaako pääomavastikkeet tulouttaa vai rahastoida?

Yhtiökokouksessa päätetään, mitä yhtiön kerryttämille pääomavastikkeille tehdään. Rahastointi on monessa taloyhtiössä tuttu tuloksentasauskeino, mutta se ei ole suinkaan ainoa. Hallituksen kannattaa yhdessä isännöitsijän ja kirjanpitäjän kanssa selvittää, mitä vaihtoehtoja yhtiöllä on.

Tilaajille

27.5.2026

Suomalaiset pitävät omaa asuntoa yhä turvallisena sijoituksena

Oma asunto on suomalaisten mielestä edelleen hyvä sijoitus, kertoo Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVAn tutkimus. Asuntolainaa pidetään kuitenkin aiempaa suurempana taloudellisena riskinä ja asumiskustannusten nousu huolettaa.

13.5.2026

Pohjoissavolaisen taloyhtiön talous on kunnossa ja katse tulevaisuudessa

As Oy Iisalmen Vapaaherttualla menee hyvin. Talous on kunnossa, korjaustarpeita tarkastellaan kymmenen vuoden aikajänteellä, ja yhtiö sai vastikään Vuoden taloyhtiöteko -palkinnon. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Lämpsän mukaan syynä on hallituksen ja isännöitsijän hyvä yhteistyö.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti