Katse kohti julkisivua

Julkisivu viestii kiinteistöstä ja sen kunnossapidosta. Keravalainen As Oy Untolanlaakso päätti teettää betonielementtien uusintasaumauksen, ennen kuin saumat olivat ehtineet huonoon kuntoon. Korjaus paransi energiatehokkuutta ja kosteudenhallintaa, minkä lisäksi taloa on ilo katsella, käy ilmi artikkelista Uusintasaumaus piristää ilmettä.

Kiinteistön julkisivun kuntoa kannattaa seurata säännöllisesti. Kerromme, milloin kuntotutkimusta tarvitaan ja millaisia tyyppivikoja on eri vuosikymmenten betonirakenteissa. Lisäksi asiantuntijat antavat vinkkinsä julkisivun puhdistamiseen.

Ikkunaremontti tulee yleensä ajankohtaiseksi samaan aikaan julkisivun korjaamisen kanssa. Mitä vaihtoehtoja on olemassa, selviää artikkelista Ikkunaremontti tuo toimivuutta ja viihtyvyyttä.

Jätelaki uudistui viime vuoden heinäkuussa. Tampereella kaksi taloyhtiötä on käyttänyt yhteistä jätekatosta jo parinkymmenen vuoden ajan. Kuinka yhteistyö toimii ja miten vaikutuksia uudella jätelailla on taloyhtiöiden arkeen, selviää tammikuun Suomen Kiinteistölehdestä.

Nämä ja monet muut mielenkiintoiset ja ajankohtaiset aiheet löydät taloyhtiöiden oman lehden, Suomen Kiinteistölehden tammikuun numerosta. Kiinteistöliiton jäsenenä pääset lukemaan myös näköislehden osoitteesta www.kiinteistolehti.fi/lehti/.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

15.5.2026

Kuntotutkimus kertoo julkisivun korjaustarpeet

Kun talon ikä lähestyy neljännesvuosisataa, on korkea aika tutkia julkisivujen ja parvekkeiden kunto. Kuntotutkimus antaa tietoa vauriotilanteesta ja tarjoaa korjausvaihtoehtoja kustannustietoineen. Se on korjaussuunnitelmien lähtökohta, mutta voi innoittaa myös laajempaan hankesuunnitteluun.

13.5.2026

Pohjoissavolaisen taloyhtiön talous on kunnossa ja katse tulevaisuudessa

As Oy Iisalmen Vapaaherttualla menee hyvin. Talous on kunnossa, korjaustarpeita tarkastellaan kymmenen vuoden aikajänteellä, ja yhtiö sai vastikään Vuoden taloyhtiöteko -palkinnon. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Lämpsän mukaan syynä on hallituksen ja isännöitsijän hyvä yhteistyö.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

12.6.2025

Tiilikatto vaatii huolenpitoa – muista säännölliset katselmukset ja sammaloitumisen esto

As Oy Hämeenlinnan Myllärinpuistossa tiedostettiin noin 20-vuotiaan betonitiilikaton huollontarve. Aurinko oli haalistanut mustan katon paikoin harmaaksi. Myös sammal oli alkanut kiinnittyä pinnoille.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

taloyhtiön olosuhteet

10.2.2026

Kaupallinen yhteistyö

Maksaako taloyhtiö liikaa lämmöstä, vai syntyvätkö olosuhteet väärällä tavalla?

Talvi näyttää taloyhtiön olosuhteiden todellisen luonteen. Hyvät olosuhteet ovat merkki siitä, että kiinteistöä hoidetaan suunnitelmallisesti ja järkevästi. Lämmityksen, ilmanvaihdon ja rakennuksen käytön pitäisi toimia yhtenä kokonaisuutena ja tukea toisiaan.

CERVI

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti