Tepsiikö tuuppaus sähkönkuluttajiin?

Energiansäästöön kannustava neuvonta ja kotitalouskohtainen kulutustieto auttavat vähentämään sähkönkulutusta etenkin talvikuukausina, jolloin sähkön kulutus on korkeimmillaan. Vähennys oli keskimäärin kymmenen prosenttia. Asiaa tutkittiin informaatio-ohjauksen kokeiluhankkeessa, jonka tulokset julkaistaan 4.11.2020 järjestettävässä verkkotapahtumassa.

Satunnaistettuna kokeiluna toteutettu hanke on ainutlaatuinen Suomessa ja harvinainen maailmanlaajuisestikin. Tutkimusasetelman ansiosta oli mahdollista seurata energianeuvonnan ja kulutustiedon vaikuttavuutta ohjaus- ja verrokkiryhmissä sekä seurata sähkön kulutuksen muutoksia. Tutkimus tehtiin Porvoon Energian asiakkaille, satunnaiskokeilusta vastasi Oulun Yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen BCDC Energia -hanke ja energianeuvonnasta Motiva Oy.

– Sähkönkulutuskokeilussa Energiavirasto yhdessä kumppaniensa kanssa toteuttaa edellisellä hallituskaudella annettuja kokeiluihin liittyviä tavoitteita. Tieteellisin menetelmin on nyt arvioitu pehmeiden ohjauskeinojen, kuten energianeuvonnan, vaikutusta kulutuskäyttäytymiseen. Tulokset osoittavat, että oikein kohdennettu energianeuvonta on erittäin kustannustehokasta energiapolitiikkaa, kun sitä verrataan esimerkiksi tukiin ja muuhun sääntelyyn sanoo johtaja Pekka Ripatti Energiavirastosta.

Energiavirasto rahoittaa kuluttajien energianeuvontaa, jota antavat Motivan lisäksi maakunnissa alueelliset energianeuvojat. Tuloksista on apua, kun suunnitellaan energianeuvonnan toimenpiteitä ja yhteistyötä energia-alan toimijoiden kanssa.

Kulutuksen seuraaminen ja säästövinkit tehoavat

Käyttäytymistaloustieteellisellä kokeilulla saadaan tietoa ohjauskeinojen ja toimenpiteiden vaikuttavuudesta kotitalouksien toimintaan. Tutkimuksessa ohjauskeinoina olivat energiansäästöön kannustava informaatio-ohjaus verkossa sekä sosiaalinen normi, jota edusti osalle kotitalouksia tarjottu tieto sähkönkulutuksesta verrattuna muihin samankaltaisiin kotitalouksiin.

Aktiivinen tutkimusjakso kesti marraskuusta 2018 marraskuuhun 2019, mutta osallistujien sähkönkulutusta seurataan kolmen vuoden ajalta syksystä 2017 alkaen. Kokeiluun osallistui 550 Porvoon Energian kotitalousasiakasta. Informaatio-ohjauksen lisäksi tehtiin kolme verkkokyselyä sekä tarkentava puhelinhaastattelu, jotka kattoivat noin neljäsataa osallistujaa.

Kotitaloudet saivat energianeuvontaa 12 kuukauden ajan sähköpostitse. Ennen kokeilun alkua osallistujakotitaloudet jaettiin energiayhtiön kulutusseurantaan tarkoitetun online-palvelun käyttäjiin ja ei-käyttäjiin. Tämän jälkeen osallistujat jaettiin satunnaistetusti ohjausta saaviin ryhmiin ja verrokkiryhmiin.

Eniten sähkönkulutustaan vähensi online-palveluun rekisteröityneiden kotitalouksien ryhmä, joka sai personoitua ja ajankohtaan sidottua energianeuvontaa uutiskirjeissä ja tutkimusta varten avatulla Porvoon Energian teemasivustolla.

Kotitalouksien sähkönkulutuksen vähentäminen sekä kulutusjousto ovat käynnissä olevassa energiamurroksessa keskeisiä mahdollistajia. Sähköä tuotetaan yhä enemmän sääriippuvaisilla tuuli- ja aurinkovoimalla.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

lemmikit avoin puhe

20.12.2024

Sopuisa taloyhtiöelämä lemmikkien kanssa vaatii avointa puhetta

Lemmikit voivat parhaimmillaan yhdistää taloyhtiön asukkaita. Lemmikkien ja muiden talon asukkaiden sopuisa yhteiselo vaatii kuitenkin lemmikinomistajilta vastuuntuntoa ja avointa viestintää. Myös lemmikittömien asukkaiden kannattaa kertoa asioista avoimesti lemmikinomistajille.

Picote Open House

25.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Picote Open House – vuosittainen viemärisaneeraustapahtuma

Vuosittainen Picote Groupin Open House -tapahtuma Porvoossa on vakiinnuttanut asemansa viemärisaneerauksen tärkeimpien innovaatioiden ja asiantuntijuuden esittelypaikkana. Viime viikolla Porvoossa järjestetty tapahtuma keräsi jälleen yhteen alan asiantuntijoita 21 maasta ympäri maailman.

Picote

isännöinnin eettinen neuvosto antoi varoituksen

22.1.2025

Isännöinnin eettinen neuvosto antoi ensimmäisen varoituksen

Isännöinnin eettinen neuvosto on ensimmäistä kertaa suositellut varoituksen antamista isännöintiyritykselle. Tapauksessa on kyse tietyn laskun maksamiseen liittyneistä menettelyistä. Neuvosto painotti lausunnossaan sitä, että kyseessä oli yksi isännöinnin tärkeimmistä perustehtävistä eli huolellinen varainhoito.

radon

4.9.2025

Missä radonia esiintyy? Miten siitä pääsee eroon? Viisi faktaa radonkaasusta

Terveydelle vaarallinen radonkaasu löytää tiensä taloyhtiöihin siinä missä muihinkin kiinteistöihin. Huoneilman radonpitoisuutta pystytään kuitenkin alentamaan melko yksinkertaisilla toimenpiteillä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti