Huoneistotietojärjestelmä apuna asuntokaupassa

Huoneistotietojärjestelmän on tavoite valmistua vuoden 2022 loppuun mennessä. Taloyhtiöille, joilla ei ole isännöintijärjestelmää, avataan sähköinen palvelu osakeluetteloiden siirtoon huhtikuussa 2020, kirjoittaa tieto- ja tutkimustoimialan päällikkö Pentti Lähteenoja maa- ja metsätalousministeriön blogissa.

Huoneistotietojärjestelmä sujuvoittaa asuntokauppaa monella tavalla. Sähköisessä järjestelmässä osakekirjat eivät voi enää kadota. Myös asunto-osakkeen panttaaminen lainan vakuudeksi helpottuu, kun panttaus ei enää perustu painettuun osakekirjaan.

Maanmittauslaitoksen ylläpitämä huoneistotietojärjestelmä otettiin käyttöön vuoden 2019 alussa. Käyttöönoton jälkeen asunto-osakeyhtiöt on perustettu sähköisessä muodossa, eikä uusia osakekirjoja enää paineta.

Tietoa huoneistotietojärjestelmästä:

  • Asunto-osakeyhtiöiden osakeluetteloiden siirtäminen huoneistotietojärjestelmään alkoi 1.5.2019.
    -Siirron jälkeen osakkeenomistaja saa hakea oikeutensa kirjaamista huoneistotietojärjestelmään.
    -Asunto-osakkeen kaupan jälkeen on kahden kuukauden kuluessa haettava saannon kirjaamista huoneistotietojärjestelmään.
    -Asunto-osakkeen tiedot siirretään sähköiseen muotoon viimeistään kymmenen vuoden kuluttua osakeluettelon siirrosta.
  • Varainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen siirtyivät sähköiseen muotoon marraskuussa 2019.
    -Jos taloyhtiö on jo huoneistotietojärjestelmässä, huoneiston uuden omistajan ei tarvitse toimittaa todistusta varainsiirtoveron maksamisesta, vaan tieto suoritetusta varainsiirtoverosta siirtyy sähköisesti Verohallinnosta Maanmittauslaitokselle.
  • Maanmittauslaitoksen osakeluettelon siirtoon tarkoitettu sähköinen palvelu taloyhtiöille, joilla ei ole isännöintijärjestelmää, avataan huhtikuussa 2020.
  • Rajapintapalvelu osakeluettelon tietojen siirtämiseen isännöintijärjestelmästä huoneistotietojärjestelmään on tarkoitus julkaista vuoden 2020 loppupuolella.
  • Huoneistotietojärjestelmän on määrä valmistua vuoden 2022 loppuun mennessä.

Lue lisää täältä

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

21.5.2025

Vastikkeet ja remontit ilmoitettava rekisteriin kesäkuusta alkaen

Taloyhtiöiden kunnossapito- ja muutostyötietojen ilmoittaminen Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään alkaa kesäkuun alussa. Järjestelmään ilmoitetaan muun muassa taloyhtiön ja osakkaiden remontit sekä myös hoito-, tontti-, kunnossapito- ja pääomavastikkeet. 

4.4.2025

Taloyhtiön ilmoitusvelvollisuudet huoneistotietojärjestelmään laajenevat

Huoneistotietojärjestelmän jatkokehityshankkeen myötä järjestelmän tietosisältö laajenee. Taloyhtiöillä on vastaisuudessa velvollisuus ilmoittaa järjestelmään kunnossapito- ja muutostyötietoja sekä taloyhtiölaina- ja vastiketietoja.

Tilaajille

17.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Isännöinnin käsikirja päivittyi vastaamaan alan muutoksia

Täysin uudistettu Isännöinnin käsikirja tarjoaa kattavan kokonaiskuvan isännöitsijän työn eri osa-alueista. Teoksen kirjoittajakaartiin kuuluva Jenni Valkama tuo teokseen vahvan juridisen näkökulman.

Kiinteistömedia Oy

taloyhtiölainojen ilmoittaminen huoneistotietojärjestelmään

1.9.2025

Taloyhtiölainojen ilmoittaminen huoneistotietojärjestelmään alkaa

Pankkien ja muiden luotonantajien on syyskuusta alkaen ilmoitettava huoneistotietojärjestelmään taloyhtiöitä koskevat lainat. Ilmoitusvelvollisuus koskee yhtiölainoja, joiden käyttötarkoitus on uudisrakentaminen, perusparannus tai korjausrakentaminen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti