Isännöintialan työhyvinvointi kohenee uuden työaikalain myötä

Vuoden 2020 alusta voimaan astuva uusi työaikalaki koskee suurinta osaa isännöitsijöistä. Isännöintiliiton mukaan muutos on toivottu, mutta se myös ravistaa alaa, kirjoittaa Hervannan Sanomat.

Isännöintialalla työpäivät ovat perinteisesti muodostuneet pitkiksi johtuen iltakokouksista. Uudessa työaikalaissa iltakokoukset tulevat seurattavan työajan piiriin, mutta laki mahdollistaa myös sopimisen nykyistä väljemmistä työaikajärjestelyistä ja -joustoista työntekijöiden kanssa. Työaikaan lasketaan myös etä- ja ylityö. Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva näkee, että lakimuutos kannustaa isännöintialaa panostamaan työhyvinvointiin, mikä puolestaan lisää työn ja alan vetovoimaa sekä arvostusta.

Uutta työaikalakia sovelletaan isännöitsijän toimenkuvan mukaan tiivistetysti niin, että se koskee hallinnollisia ja teknisiä isännöitsijöitä riippumatta siitä, ovatko he esimiesasemassa. Työaikalain ulkopuolelle jäävät käytännössä vain isännöintiyrityksen tai sen osan johtaja sekä yrittäjäasemassa olevat isännöitsijät ja heidän perheenjäsenensä.

Hervannan Sanomien haastattelema isännöitsijä Ilkka Saarinen kertoo, että pienemmissä isännöintiyrityksissä on saatettu tähän asti toimia ilman perehtymistä työaikalainsäädäntöön, eikä niissä välttämättä ole toteutettu työajanseurantaa. Uusi työaikalaki voi olla osalle toimijoista suuri yllätys, Saarinen sanoo.

Lue lisää täältä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

16.10.2025

Porilaisessa taloyhtiössä lämpö otetaan talteen poistoilmasta, auringosta ja jätevedestä

As Oy Rojohoppessa tehtiin energiaremontti, joka laski merkittävästi vanhan kiinteistön kaukolämmön kulutusta. Monien toimenpiteiden joukossa on myös harvinainen tapaus: lämmöntalteenotto jätevedestä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

27.4.2026

Mikä on osakkaan ja asukkaan vastuu korjaushankkeessa?

Korjausrakentamisen tavoitteena on pidentää rakennusten käyttöikää, parantaa turvallisuutta ja edistää energiatehokkuutta. Kun kaikki hankkeen osapuolet toimivat yhteistyössä, hankkeet valmistuvat ajallaan, kustannukset pysyvät hallinnassa ja asuminen on sujuvaa.

Tilaajille

16.9.2026

Kuukauden kasvo: Teot palauttavat luottamuksen

Isännöinnin mainetta ei korjata näyttävällä kampanjalla, vaan tekemällä työ tutuksi ja osoittamalla sen laatu arjessa, sanoo Isännöintiliiton uusi toimitusjohtaja Otto Mattsson. Hän kannustaa taloyhtiöitä vaatimaan laatua ja näkemään isännöinnin investointina.

30.4.2026

Taloyhtiön omalla niityllä laiduntavat hyönteiset

As Oy Sammonkulma perusti niityn taloyhtiön tontille Tampereen itäiseen kantakaupunkiin. Taloyhtiöniitty lisää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja veden käytön suhteen se on kestävämpi kuin nurmikko.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti