Korjausrakentamisen tavoitteena on pidentää rakennusten käyttöikää, parantaa turvallisuutta ja edistää energiatehokkuutta. Onnistunut hanke ei synny pelkästään hyvillä suunnitelmilla tai osaavalla urakoitsijalla. Kun kaikki korjaushankkeen osapuolet toimivat yhteistyössä, hankkeet valmistuvat ajallaan, kustannukset pysyvät hallinnassa ja asuminen on mahdollisimman sujuvaa.
Päätöksenteko ja vastuu korjaushankkeiden toteuttamisesta kuuluu viime kädessä taloyhtiölle, mutta osakkaiden ja asukkaiden myötävaikutus on keskeinen osa kokonaisuutta. Osakkaan ja asukkaan myötävaikutus korostuu erityisesti sellaisissa korjaushankkeissa, joissa työt ulottuvat huoneistoihin.
Putkiremontit, märkätilojen peruskorjaukset, ilmanvaihtojärjestelmän uudistaminen sekä esimerkiksi parveke- tai ikkunaremontit vaativat usein pääsyä huoneistoihin, tavaroiden siirtämistä tai jopa tilapäistä muuttoa. Mikäli huoneistoon ei päästä sovittuna aikana tai valmistelut jäävät tekemättä, yksittäinenkin viivästys voi vaikuttaa koko hankkeen aikatauluun ja kustannuksiin.
Artikkeli on tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään