Voiko taloyhtiö joutua vastuuseen kunnossapitotarveselvityksen tiedoista?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Helsingin hovioikeuden tuomiossa (Helsingin HO 28.4.2025, tuomio nro 381) käsiteltiin kunnossapitotarveselvityksessä annettujen tietojen merkitystä asuntokauppaan ja myyjän tiedonantovelvollisuuteen.

Kysymys oli grynderin vanhan talon ullakolle rakentamien uusien asuntojen kaupasta, jossa – kuten tyypillistä – oli tilojen osakkeistamisen yhteydessä otettu yhtiön yhtiöjärjestykseen määräys suoja-ajasta eli siitä, että tiettynä aikana yhtiössä toteutettavat korjaushankkeet eivät rasita uusia rakennettavia osakehuoneistoja.

Uuden ullakkoasunnon ostaja koki kaupan jälkeen joutuneensa harhaanjohdetuksi, kun taloyhtiön remonttisuunnitelmat muuttuivat kaupanteon jälkeen. Ostajalle ennen kaupantekoa annetussa isännöitsijäntodistuksessa oli ollut tiedot asunto-osakeyhtiön vuosien 2016–2020 kunnossapitotarveselvityksestä, jossa riidan myöhemmin aiheuttaneet ikkuna- ja julkisivuremontit oli merkitty toteutettavaksi vuosina 2017–2019 eli suoja-aikana, jolloin niiden kustannukset eivät siis rasittaisi ostettuja osakkeita. Samat tiedot olivat sisältyneet ostajalle ennen kaupantekoa annettuihin myyntiesitteisiin. Ostaja oli jäänyt siihen käsitykseen, että kyseiset remontit tehdään suoja-aikana ja ettei hänelle koituisi kustannuksia niistä.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Jaana Sallmen

Kirjoittaja on asianajaja ja varatuomari asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:ssä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Keskustelu

kommentoi

  1. Heikki Myllylä

    Kuinka tällaiset voisi vastaisuudessa välttää?
    a) ei laiteta kunnossapitosuunnitelmaan liian aikaisin remontteja?
    b) ei käytetä suojaosaa?
    c) mikäli suunnitelmissa on suurempi remontti, aloitetaan sen määrätietoinen suunnitelma ajoissa?
    d) joku muu keino välttää konfliktit

    Tykätty 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.

Kiinteistölehden kommentointiohjeet

Julkaisemme kommentteja arkipäivisin (pl. loma-ajat). Kommentoithan asiallisesti ja muut huomioon ottaen. Tämä kommenttikenttä on tarkoitettu yllä olevaa artikkelia koskevaa keskustelua varten. Täällä ei saa mainostaa eikä spämmätä. Emme myöskään vastaa tällä palstalla lakikysymyksiin tai korjaushankkeita koskeviin ongelmiin. Niihin saat apua Kiinteistöliiton neuvontapalveluista

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

24.6.2026

Hallituksen jäsen, seuraa huolella taloyhtiön taloutta

Taloyhtiön hallituksella on velvollisuus pitää huolta taloyhtiön taloudesta. Talouden tilaa kannattaa seurata yhdessä, jotta uudet hallituksen jäsenet pääsevät helposti kärryille asioista.

6.5.2026

Urakoitsija vältti vastuun – taloyhtiö, tarkasta työn jälki hyvissä ajoin

Urakoitsijan mahdollisesti tekemät virheet olisi hyvä havaita kahden vuoden sisällä korjausurakan valmistumisesta. Sen jälkeen urakoitsijan saaminen vastuuseen vaikeutuu. As Oy Merenkäynnissä toteutetun saumaustyön urakoitsija vältti vastuunsa, sillä virheet havaittiin vasta 11 vuoden kuluttua.

20.1.2026

Kaupallinen yhteistyö

Ilmoita taloyhtiösi hallinnolliset tiedot huoneistotietojärjestelmään

Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään ilmoitetaan nyt taloyhtiöiden hallinnollisia tietoja. Näitä tietoja ovat taloyhtiöiden ja osakkeenomistajien remontit, yhtiölainat ja -vastikkeet sekä kunnossapitotarveselvitys. Tiedot voi ilmoittaa Maanmittauslaitoksen verkkopalvelussa.

Maanmittauslaitos

9.2.2026

Kunnossapitotarveselvitys on osa suunnitelmallista kiinteistönpitoa

Asunto-osakeyhtiölain mukaan hallituksen on esitettävä vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa niin sanottu kunnossapitotarveselvitys. Sen tarkoituksena on kiinnittää osakkaiden huomio tulevaan kiinteistönhoidon tarpeeseen ja lisätä kiinteistönpidon suunnitelmallisuutta.

Tilaajille