Kuka vastaa viemäritukoksista taloyhtiössä – osakas vai yhtiö?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Miten toimitaan, kun asukas aiheuttaa viemäritukoksen huoneistossaan esimerkiksi huuhtomalla kissanhiekkaa wc-pöntöstä? Voiko taloyhtiö periä tukoksen avaamisesta aiheutuneet kustannukset asukkaalta?

Asunto-osakeyhtiölain 4 luvun 2 §:n mukaan taloyhtiö vastaa rakennuksen ja huoneistojen perusjärjestelmien, kuten viemärien, kunnossapidosta. Myös vastuunjakotaulukossa viemäritukos on erikseen mainittu yhtiön vastuulle kuuluvaksi. Yleinen lähtökohta siis on, että taloyhtiö vastaa viemärin avaamisesta aiheutuvista kustannuksista.

Lain 4 luvun 3 § säätää kuitenkin osakkaalle huolellisuusvelvoitteen oman huoneistonsa käytössä. Tämä velvollisuus koskee myös sellaisia rakennuksen osia, joiden kunnossapito kuuluu yhtiölle. Osakkaan on huolehdittava huoneistosta siten, ettei hän toiminnallaan aiheuta vahinkoa tai tarpeetonta rasitusta yhtiön vastuulla oleville rakenteille ja järjestelmille. Lisäksi osakkaalla on velvollisuus ilmoittaa viivytyksettä havaitsemistaan kunnossapitotarpeista, kuten tukkeutuneesta viemäristä.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Matias Liespuu

Kirjoittaja on asumisen ja rakentamisen juridiikan asiantuntija Lexia Asianajotoimistossa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

26.6.2026

Voinko joutua maksamaan naapurini kylpyhuoneremontin?

Kun pienessä taloyhtiössä yhdessä asunnossa tapahtuu vesivahinko, jota osakas ei ole omalla huolimattomuudellaan aiheuttanut, voivat muut osakkaat pelätä joutuvansa maksumiehiksi. Tällöin voi olla paikallaan miettiä yhtiöjärjestyksen määräyksiä kunnossapitovastuusta.

Tilaajille

6.3.2026

Milloin osakkaan on ilmoitettava pintaremontista yhtiölle?

Osakkaat tekevät usein pintaremontteja huoneistoissaan. Osasta remontteja on tärkeää saada tieto myös taloyhtiölle ennen remontin aloittamista. Ilmoitusvelvollisuus ja myös riskit vaihtelevat remonttikohteen mukaan.

6.10.2025

Taloyhtiön lukitus – vastuut, oikeudet ja käytännöt turvalliseen asumiseen

Taloyhtiön lukitusratkaisuissa on tärkeää huomioida sekä osakkaan että yhtiön vastuut ja oikeudet. Lukitus on keskeinen osa turvallisuutta, mutta se ei saa estää tiloihin pääsyä tilanteen niin vaatiessa.

Tilaajille

28.7.2025

Kannustinpäätöksestä ratkaisu rapistuviin kylpyhuoneisiin?

Yhtiön osallistuminen osakasremonttien kustannuksiin voi houkutella osakkaita saneeraamaan kylpyhuoneita oma-aloitteisesti, jolloin koko yhtiö hyötyy. Kannustinpäätöksellä voidaan lisätä asumismukavuutta ja parantaa kiinteistön arvoa sekä ehkäistä yllättäviä vahinkoja.

Tilaajille