Saako vuokralainen osallistua yhtiökokoukseen?

vuokralaisen oikeus

Taloyhtiöiden yhtiökokouksissa käsitellään usein asioita, joilla on merkitystä myös talossa asuville vuokralaisille. Jos taloyhtiössä on vähintään viisi huoneistoa, joilla on eri omistajat, on asukkaillakin oikeus osallistua yhtiökokoukseen tietyissä tilanteissa. Asukkailla tarkoitetaan osakkaiden ja taloyhtiön vuokralaisia mutta myös alivuokralaisia.

– Asukkailla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen esimerkiksi silloin, kun kokouksessa käsitellään yhtiön järjestyssääntöjä, eli kun järjestyssäännöt vahvistetaan tai niitä muutetaan. Samoin asukkailla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen silloin, kun kokouksessa käsitellään yhtiön yhteisten tilojen, kuten saunan tai pesutuvan, käyttöä, kertoo Suomen Kiinteistöliiton juristi Katja Lauronen.

Asukas saa osallistua yhtiökokoukseen myös silloin, kun kokouksessa käsitellään kunnossapitoa tai uudistusta, joka vaikuttaa olennaisesti vuokralaisen tai muun asukkaan huoneiston tai yhteisten tilojen käyttämiseen. Tällaista kunnossapitoa ovat esimerkiksi suuret korjaushankkeet, jotka vaikuttavat huoneiston tai yhtiön yhteisten tilojen käyttämiseen.

Asukkaalla on puhevalta ilman äänioikeutta

Edellä mainituissa tapauksissa asukkailla on oikeus käyttää yhtiökokouksessa puhevaltaa, eli vuokralaiset ja alivuokralaiset saavat käyttää kokouksessa puheenvuoroja.

– Lain mukaan asukkailla ei kuitenkaan ole oikeutta äänestää, eli heidän vaikuttamismahdollisuutensa rajautuvat puheenvuorojen pitämiseen, Lauronen sanoo.

Jos huoneistossa asuu useita asukkaita, he saavat osallistua yhtiökokoukseen yhden valitsemansa henkilön edustamina. Asukas tai asukkaan valtuuttama henkilö voi käyttää kokouksessa avustajaa.

Asukkaille on ilmoitettava yhtiökokouksesta viimeistään kahta viikkoa ennen yhtiökokousta joko asettamalla kokouskutsu yhtiössä yleisesti käytössä oleville ilmoitustauluille tai toimittamalla kutsu jokaiseen huoneistoon, jossa asuu vuokralaisia tai alivuokralaisia. Yhtiö voi varmuuden vuoksi käyttää kumpaakin ilmoitustapaa.

– On taloyhtiönkin edun mukaista osallistaa asukkaita keskusteluun tärkeistä asioista. Näin kaikenlaisten asujien tarpeet ja mielipiteet tulevat huomioiduiksi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

monimuotoisuus vuokralaisen valinnassa

4.12.2024

Vuokranantaja, huomioi monimuotoisuus vuokralaisen valinnassa

Tulevaisuuden vuokralaiset ovat aiempaa monimuotoisempi ryhmä. Suomessa on jo yli puoli miljoonaa vieraskielistä asukasta. Vuokranantajalle monimuotoisuuden huomioiminen konkreettisin teoin voi olla tulevaisuuden vuokramarkkinoilla ratkaiseva tekijä ja kilpailuetu.

Tilaajille

tyhjät vuokra-asunnot

20.12.2024

Järjestöt: Lakiesitys ei tarjoa keinoja puuttua asumishäiriöihin

Asumishäiriöiden määrä on kasvanut viime vuosien aikana. Alan järjestöt ovat vaatineet huoneenvuokralakiin säännöstä, joka antaisi vuokranantajille mahdollisuuden puuttua vakaviin asumishäiriöihin. Uusi lakiesitys ei kuitenkaan sisällä tätä muutosta, toteavat Suomen Kiinteistöliitto, Suomen Vuokranantajat, Rakli ja Vuokralaiset ry kannanotossaan.

vuokralaisella vahingonkorvausvastuu

23.12.2024

Milloin vuokralaisella on vahingonkorvausvastuu taloyhtiölle?

Asunto-osakeyhtiössä oli suoritettu korjaustyö, jonka aikana viemäreitä ei saanut käyttää. Yhtiön vuokraamassa huoneistossa oleskelleet suomen kieltä taitamattomat henkilöt olivat kuitenkin käyttäneet viemäriä, mistä oli aiheutunut vahinkoa. Oikeudessa riideltiin siitä, kenellä tapauksessa oli korvausvastuu.

Tilaajille

vuokra-asunnon loppusiivous

30.1.2025

Vuokra-asunnon loppusiivous tehtävä huolellisesti – vältä riidat erillisellä siivousohjeella

Asunnon huolellinen hoitaminen kuuluu vuokralaisen lakisääteisiin velvoitteisiin. Vuokrasuhteen päättyessä asunto on luovutettava vuokranantajalle sovitussa ja siistissä kunnossa. Vuokrasopimukseen voidaan liittää mukaan erillinen loppusiivousohje.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti