Isännöinnin eettinen neuvosto antoi ensimmäisen varoituksen

isännöinnin eettinen neuvosto antoi varoituksen

Isännöinnin eettinen neuvosto on ensimmäistä kertaa päätynyt suosittelemaan varoituksen antamista isännöintiyritykselle.

Tapauksessa on kyse tietyn laskun maksamiseen liittyneistä menettelyistä. Osapuolet olivat sopineet keskenään, että kaikki muut kuin tavanomaiset laskut hyväksytettiin taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalla. Ainakin yksi maksusuoritus oli kuitenkin tehty sovitusta menettelystä poikkeavalla tavalla. 

Lisäksi osaan hallituksen puheenjohtajan lähettämistä viesteistä oli reagoitu viiveellä, joka oli johtanut muistutuslaskujen lähettämiseen. Menettelyjen seurauksena korjaushankkeeseen liittyvä erityinen transaktio oli tullut maksetuksi kolmeen kertaan.

– Tapaukseen sisältyi myös erityispiirteitä, kuten hallituksen puheenjohtajan vahva rooli korjaushankkeessa, eräässä järjestelmässä ollut käyttökatko sekä loma-aika. Neuvosto katsoi kuitenkin lausunnossaan, että isännöintiyrityksen tulee järjestää toimintansa siten, että palvelun tilaajan asiat tulevat hoidetuksi huolellisesti myös loma-aikana, neuvoston pääsihteeri Raisa Harju kertoo.  

Vaikka kyseinen menettely olikin liittynyt vain yhteen tapahtumakokonaisuuteen eikä asiassa ollut ilmennyt mitään sellaista, jonka perusteella kyseinen menettely olisi ollut toistuvaa, neuvosto laittoi lausunnossaan painoarvoa sille, että kyseessä oli yksi isännöinnin tärkeimmistä perustehtävistä eli huolellinen varainhoito.

– Neuvosto totesi, että huolelliseen varainhoitoon liittyvään eettisten ohjeiden vastaisuuteen tulee aina suhtautua vakavasti, jolloin sitä on lähtökohtaisesti myös aina pidettävä lievää vakavampana. Neuvoston sääntöjen perusteella lievää vakavammasta eettisten ohjeiden vastaisuudesta tulee suositella varoitusta, ja tähän neuvosto antamassaan lausunnossa myös päätyi, Harju sanoo. 

Lausunnon suosituksen mukaisesti Isännöinnin Auktorisointiyhdistys ISA ry on antanut varoituksen isännöintiyritys Braleva Kiinteistöpalvelut Oy:lle.

Isännöinnin eettinen neuvosto perustettiin Keskuskauppakamarin alaisuuteen viime vuoden alussa. Sen tehtävänä on antaa lausuntoja siitä, onko tietty isännöintialan ammattimainen toimija menetellyt isännöinnin eettisten ohjeiden vastaisesti.

Lue lisää: Kuukauden kasvo: Neuvosto valvoo isännöinnin etiikkaa

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

korvauksia isännöintikartellista

2.1.2026

Lainojen lyhennys viivästyi – isännöintitoimisto sai varoituksen

Helsinkiläinen isännöintiyritys sai varoituksen, kun se viivytteli asiakkaansa lainojen lyhennyksissä. Isännöinnin eettinen neuvosto on kahden vuoden toimintansa aikana suositellut jo kahdeksaa varoitusta isännöintiyrityksille.

varoituksia isännöintiyrityksille

28.8.2025

Isännöinnin eettinen neuvosto antoi varoituksen usealle isännöintiyritykselle

Kevään ja kesän aikana annetuissa lausunnoissaan isännöinnin eettinen neuvosto on suositellut usealle isännöintialan yritykselle varoitusta ja kahdelle huomautusta. Yksi lausunto oli vapauttava, mutta isännöintiyritykselle annettiin toimintaa ohjaava kehotus.

isännöinnin laatuun huomiota

18.3.2026

Isännöinnin laatuun kiinnitettävä huomiota – taloyhtiö, lue isännöintisopimus huolella

Isännöinnissä tulee kiinnittää huomiota hinnan lisäksi myös palvelun laatuun niin taloyhtiöissä kuin isännöintiyrityksissä, muistuttaa Kiinteistöliitto. Palvelun huono laatu on yleisin syy isännöinnin kilpailuttamiseen. Taloyhtiön kannattaa tutustua isännöintisopimukseen huolella.

Isännöintikartellista annettiin päätös.

12.9.2025

Isännöintikartellista annettiin päätös – ”Nyt on saatu isännöinnille rajanveto, mitä saa tehdä ja mitä ei”

Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla ratkaisunsa isännöintialan kartellista. Kartellissa Isännöintiliitto ja kuusi isännöintiyritystä sopivat 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn