MoMent ry panostaa epoksin kemikaaliturvallisuuteen

Modernit viemärisaneerausmenetelmät (MoMent) ry tarjoaa jäsenyrityksilleen Työterveyslaitoksen järjestämää epoksiturvallisuuteen liittyvää koulutusta henkilöstön työturvallisuutta parantamaan. MoMent ry:n tavoite on nolla altistumistapausta vuodessa.

MoMent on panostanut viime vuosina voimakkaasti kemikaaliturvallisuuteen yhdessä Työterveyslaitoksen (TTL) kanssa. TTL on järjestänyt MoMent ry:n jäsenyrityksille runsaasti epoksiturvallisuuteen liittyvää koulutusta.

Epoksi on allergisoiva aine ja siksi sen kanssa työskenneltäessä on suojauduttava asianmukaisesti. Epoksiturvallisuuskoulutus parantaa viemärisaneerausalan henkilöstön osaamista ja työturvallisuutta sekä neuvoo, miten altistavia aineita käsitellään.

– TTL:n epoksikansiota on käytetty hyväksi menestyksellisesti myös alan yritysten omissa koulutuksissa, sanoo MoMentin uusi puheenjohtaja Heikki Jyrämä.

MoMent ry:n tavoite erottua muusta rakennusalasta

– Viemärisaneerausalan on erotettuva selkeästi muusta rakennusalasta, jonka laatu ei vastaa MoMentin tavoitteita. Luomalla yhteiset pelisäännöt ja toimintatavat saadaan ala kehittymään ja laatutaso nousemaan. Asiansa osaavien valvojien saaminen alalle sekä toimintojen standardisointi ovat MoMentin tärkeitä tavoitteita, sanoo Jyrämä.

MoMent ry on mukana kehittämässä alalle RT-korttia. Yhdistyksen tavoitteena on luoda yhteiset normit koko alalle ja toimia tässä prosessissa koordinaattorina. Alan standardisoinnista hyötyvät kaikki osapuolet.

Tällä hetkellä yritysten laatusertifioinnit hoitaa VTT ja asentajien kaksivaiheisen henkilösertifiointikoulutuksen Työtehoseura yhteistyössä MoMentin kanssa. Epoksiturvallisuuden sekä työmenetelmien standardisoinnin hoitaa Työterveyslaitos.

MoMent tekee tiivistä kehitystyötä yhteistyössä SuLVI ry:n, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n, Kiinteistöliiton, Ympäristöministeriön, VTT:n ja Finanssiala ry:n kanssa parantaakseen modernien viemärisaneerausmenetelmien toimintaedellytyksiä entisestään.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

21.10.2025

Viemäriongelmille etsitään vastuunkantajia – vuotoja jopa alle 10-vuotiaissa valurautaviemäreissä

Monissa 2000-luvulla asennetuissa epoksipinnoitetuissa valurautaviemäreissä on havaittu huolestuttavan paljon vuotoja ja tukkeutumisia. Useat taloyhtiöt vaativat joko asennustyössä vaurioituneiden putkien korjaamista tai korjauskulujen maksamista.

7.11.2025

Sähköautojen latausasemat taloyhtiössä – kuinka niistä päätetään?

Taloyhtiössä eteen tulee yhä useammin kysymyksiä latausasemien asentamisesta autopaikoille. Kun yhtiössä tehdään päätöksiä sähköautojen latausasemien asentamisesta, on varmistettava yhdenvertaisuuden toteutuminen sekä vastuiden ja kustannusten selkeä jakautuminen.

Tilaajille

taloyhtiöiden talousvaikeudet

7.3.2025

Taloyhtiöiden talousvaikeudet ovat lisääntyneet – ”Tilanne voi olla monissa yhtiöissä tänäkin vuonna hyvin haastava”

Konkurssitilastoihin on päätynyt aiempaa enemmän myös talousvaikeuksiin ajautuneita taloyhtiöitä. Vastikerästit kasvavat paikoitellen, eikä kaikissa yhtiöissä löydy remontteihin rahaa.

1.4.2025

Kuntavaaleissa äänestetään myös asumisesta – puolet kiinteistöjen hoitomenoista määrittyy kunnissa

Alue- ja kuntavaalit järjestetään ensi viikon sunnuntaina. Kunnilla on lukuisia asumiseen liittyviä tehtäviä. Kuntien ja hyvinvointialueiden päätökset vaikuttavatkin monin tavoin taloyhtiöiden arkeen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti