PAM julisti ylityökiellon kiinteistöpalvelualalle

Kiinteistöpalvelualan ylityökielto alkoi torstaina kello 16. Aiemmin torstaina Kiinteistötyönantajien esitykset työehtosopimuksen heikennyksiksi saivat työntekijät lähtemään kolmesta työpaikasta ulosmarssille.

Ylityökielto merkitsee, että kiinteistöpalvelualan työntekijät – siivoojat, huoltomiehet, kiinteistönhoitajat  – tekevät normaalit työvuoronsa, mutta kieltäytyvät ylitöiden tekemisestä. Ylityökiellolla vauhditetaan kiinteistöpalvelualan työehtosopimusneuvotteluja.

Kiinteistötyönantajat on esittänyt työntekijöiden työehtoihin rajuja heikennyksiä. Se esittää muun muassa kaikista lauantai-, aatto-, sunnuntai- ja pyhäpäiväkorvauksista ja luopumista ja erilaisia päivittäisen työajan pidennyksiä, joihin työnantaja voisi yksipuolisesti määrätä työntekijän. PAMin laskelmien mukaan esitys leikkaisi alan työvoimakuluja 8 prosenttia. Samaan aikaan neuvottelupöydässä edistyminen on ollut onnetonta. Työnantajalla ei ole ollut minkäänlaista ymmärrystä PAMin esittämille tekstitavoitteisille tai palkankorotusvaatimukselle.

Tilanne sai ISS Palvelut Oy:n Palvelukeskuksessa sekä UPM Kymmene Kaukaan paperitehtaassa pamilaiset työntekijät ja N-Cleanin Saariselän ja Ivalon alueen työntekijät marssimaan ulos. He palasivat myöhemmin työpaikoilleen.

”Jos lisiin kosketaan, niin se ei todellakaan tunnu hyvälle”, palvelukeskuksen työntekijöiden luottamusmies Tea Määttänen tiivisti tunnelmat.

Puheenjohtaja Ann Selinin mukaan neuvotteluissa ei ole päästy tilanteeseen, jossa olisi aidosti lähdetty etsimään ratkaisuja. Myös luottamus osapuolten välillä on vähäistä.

Työnantajaliiton mukaan tilanne johtuu siitä, että PAM on tuonut neuvottelupöytään asioita työehtosopimuksen ulkopuolelta. Käytännössä puhe on uudesta yhdistyksestä, jonka kanssa Kiinteistötyönantajat on tehnyt yhteistyötä erityisesti elinkeino- ja koulutuspoliittisissa asioissa. Yhdistys esiintyy alan työntekijöiden edustajana.

”Nykypäivänä koulutuspolitiikka on mitä suurimmassa määrin edunvalvontaa. PAM edustaa alan työntekijöitä myös koulutuspolitiikassa. Me emme kuitenkaan ole aivan kaikista asioista samaa mieltä työnantajaliiton kanssa.”

Nyt Kiinteistötyönantajat ovat kertoneet päättäneensä jatkaa yhteistyötä kyseisen yhdistyksen kanssa, jolla ei ole työmarkkinoilla minkäänlaista edustavuutta tai vaikutusvaltaa.

”Vastaavaa tilannetta PAMilla ei ole, eikä ole ikinä ollut, minkään muun työnantajaliiton kanssa. Tämä ei lisää neuvotteluissa tarvittavaa luottamusta”, Selin toteaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

3.4.2025

Kiinteistöpalvelualalle syntyi neuvottelutulos – palkat nousevat

Kiinteistötyönantajat ja Palvelualojen ammattiliitto PAM hyväksyivät kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen. Palkat nousevat kolmessa vuodessa 7,8 prosenttia. Arkipyhäjärjestelmä korvataan vuosivapaajärjestelmällä.

Espoolaisen taloyhtiön laaja peruskorjaus tehtiin KVR-urakkana.

30.9.2025

Espoolaisen taloyhtiön laaja peruskorjaus tehtiin KVR-urakkana

Espoolaisen As Oy Kirstilaxin peruskorjaus toteutettiin urakkamallilla, jossa urakoitsija vastaa sekä töiden suunnittelusta että tekemisestä. Onnistumisen edellytyksenä on saumaton yhteistyö taloyhtiön, urakoitsijan ja valvojan kesken.

joulun vahinkoja

12.12.2024

Kaupallinen yhteistyö

Tyypillisimpiä joulun vahinkoja

Joulu on aikaa, jolloin ollaan kotona ja puuhataan paljon tai sitten ollaan pois kotoa reissussa. Joulu näkyy kiinteistövakuutuksessa ja vakuutusmeklarille onneksi pääsääntöisesti pieninä vahinkoina, mutta vahinko on aina vahinko. Tässä on pieni kooste tyypillisistä joulun vahingoista.

Howden Finland Oy

kahden gigan

8.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

DNA:n kaapelikodeissa surffaillaan kahden gigan nopeuksilla

Pätkivä ja hidasteleva netti on yksi suurimmista nettiyhteyksiin liittyvistä ärsytyksen aiheista. DNA toi keväällä 2024 kotitalouksille tarjolle huippunopean kahden gigabitin liittymän kiinteässä laajakaistaverkossa, kaapelilaajakaistassa ja Ethernet-teknologiassa.

DNA

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti