Voiko yhtiökokouksen osallistumistapaa vaihtaa?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Korona-aika toi mukanaan helpotuksia etäkokouksiin, mutta uudistuneet pykälät tulevat vielä joissakin tilanteissa yllätyksenä ja herättävät hämmennystä. Tällaiseksi on muutamia kertoja noussut asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 7 §:n 2 momentti, jonka mukaisesti sellaisessa yhtiössä, jossa osakehuoneistoja on vähintään 30, osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen vain tietoliikenneyhteyden tai teknisen apuvälineen avulla eli käytännössä etänä, jos hän on ilmoittanut siitä sitovasti yhtiölle. Eli, jos osakkeenomistaja ilmoittaa osallistuvansa etänä, hän ei voi enää ilmoittautumisajan päätyttyä päättääkin osallistua kokoukseen fyysisesti. Ajatuksena tässä on ollut, että isossa yhtiössä osataan näin tehdä oikeanlaiset tila- ja muut kokousjärjestelyt, kun etäosallistujien määrä tiedetään ennalta.

Tiukimmillaan yhtiön ei siis tarvitse edes päästää osakkeenomistajaa kokouspaikalle, jos hän on ilmoittanut osallistuvansa etäyhteydellä. Tällöin osakkeenomistajan ei myöskään ole mahdollista lähettää valtuutettua paikan päälle. Edellytyksenä on, että yhtiökokouskutsussa on mainittu siitä, että ilmoittautuminen etäosallistumiseen on sitova. Edellytyksenä on lisäksi se, että osakkeenomistaja voi etäosallistujana käyttää täysimääräisesti oikeuksiaan. Tällöin myös kutsusta tulee käydä selkeästi ilmi se, miten oikeuksia käytetään etäyhteyksien päästä.

Ennen ilmoittautumisajan päättymistä osallistumistavan vaihtaminen on kuitenkin mahdollista. Mikään ei myöskään estä yhtiötä antamasta lupaa vaihtaa osallistumistapaa vielä ilmoittautumisajan jälkeen tai osakasta tulemaan paikalle etäosallistumisen sijaan, mutta tällöin yhtiön tulee kohdella kaikkia yhdenvertaisesti. Vaihtamisen tulee siten olla sallittua muillekin samassa asemassa oleville. Yhtiöllä ei siis kuitenkaan ole velvollisuutta lähteä tekemään erityisjärjestelyitä osallistumistavan vaihtamiseksi.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Sanna-Mari Mannila

Kirjoittaja on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen juristi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

21.5.2026

Voiko yhtiökokouksen järjestää vain etäkokouksena?

Taloyhtiön hallitus on havainnut, että suurin osa osakkaista osallistuu yhtiökokouksiin etäyhteydellä. Yhtiökokouksen järjestäminen olisi edullisempaa, jos kokoustilaa ei tarvitsisi vuokrata. Voiko yhtiökokouksen järjestää täysin etänä?

Tilaajille

16.6.2026

Huollettu sauna on paloturvallinen – näin usein kiuaskivet tulisi vaihtaa

Osakkaan tulee huolehtia huoneistosaunan kunnossapidosta. Tärkeintä on vaihtaa kiuaskivet säännöllisesti ja käyttää saunaa paloturvallisesti. Myös taloyhtiön yhteissaunaa tulee siivota ja huoltaa säännöllisesti.

23.3.2026

Taloyhtiön hallitus, valmistaudu yhtiökokoukseen huolella

Kevät merkitsee monessa taloyhtiössä yhtiökokouksen lähestymistä. Hallituksessa onkin hyvä aika miettiä tulevaa kehitystä ja mahdollisesti tarvittavia selvityksiä, joita yhtiökokoukselle esitetään päätöksiä varten.

Tilaajille

15.6.2026

Kuinka taloyhtiö voi irtautua palveluyhtiöstä?

Erityisesti uusilla asuinalueilla on usein alueellisia palveluyhtiöitä jotka hoitavat yhteisiä palveluja, kuten pysäköintiä, jätehuoltoa, piha-alueita, energiaa, tietoliikennettä tai yhteiskerhotiloja. Palveluyhtiöiden idea on yksinkertainen, sillä järjestelyssä useampi taloyhtiö jakaa yhteisiä palveluja ja kustannuksia.

Tilaajille