Kulutusperusteinen vesilaskutus ohjaa kulutustottumuksia

Kulutusperusteinen vesilaskutus

Monissa taloyhtiöissä vesilaskut ovat edelleen kiinteä osa vuokraa ja perustuvat huoneiston henkilömäärään tai veden yksikkökustannukseen pinta-alaa kohti. Tällaisessa mallissa maltilliset vedenkäyttäjät joutuvat maksamaan myös naapuriensa runsaammasta vedenkulutuksesta. Miten vesilaskutus on hoidettu sinun taloyhtiössäsi?

Kun jokainen maksaa vain kuluttamastaan käyttövedestä, tulee vesilaskutuksesta oikeudenmukaisempaa. Omista kulutusvalinnoista vastaaminen kannustaa vähentämään vedenkulutusta ja samalla säästämään myös energiaa sekä ympäristöä.

Kun vesilaskutus on kulutusperusteista, jokainen asukas vastaa omista valinnoistaan. Oman kulutuksen näkeminen numeroina kannustaa tehokkaasti myös vähentämään omaa vedenkulutusta. Näin säästyy rahaa ja samalla myös sininen planeettamme kiittää.

Kulutusperusteinen vesilaskutus auttaa taloyhtiöitä ja kiinteistönomistajia:

  • tuomaan oikeudenmukaisuutta vesimaksuihin
  • säästämään kustannuksissa
  • vastaamaan vastuullisuusvaatimuksiin

Oikeudenmukaisuutta vesilaskuihin

Smartvatten Verto -järjestelmä mahdollistaa kiinteistöille kulutusperusteiseen vesilaskutukseen siirtymisen. Smartvatten Verto on markkinoiden laajin vedenmittausjärjestelmä, joka tekee kiinteistöjen vedenhallinnasta älykkäämpää, ympäristöystävällisempää ja asukkaiden kannalta oikeudenmukaisempaa.

Järjestelmä mittaa erikseen kunkin tilan tai huoneiston vedenkulutuksen. Langattoman huoneistokohtaisen vedenmittauksen avulla asukkaat voivat nähdä oman kulutuksensa euroina ja litroina. Omaa kulutusta on mahdollista tarkkailla huoneistokohtaiselta näytöltä tai mobiilisovelluksen avulla asukkaat voivat nähdä oman kulutuksensa euroina ja litroina. Omaa kulutusta on mahdollista tarkkailla huoneistokohtaiselta näytöltä tai mobiilisovelluksen avulla.

Taloyhtiöille järjestelmän tarjoama tarkka ja ajantasainen tieto antaa mahdollisuuden tuoda oikeudenmukaisuutta kiinteistön vesitalouteen. Näin asukkaat maksavat vain itse kuluttamastaan käyttövedestä, ja samalla myös vedenkulutus laskee tutkitusti jopa kolmanneksella. Kulutusperusteinen laskutus kannustaa tehokkaasti vähentämään ylimääräistä vedenkäyttöä.

Voit myös hyödyntää Smartvattenin Vesilaskutuspalvelua, joka hoitaa sovitut vesilaskutukseen liittyvät toiminnot, jotta sinä voit keskittyä olennaiseen. Vesilaskutuspalvelu varmistaa, että vesilaskutusdata on aina ajantasaista sekä tarkkaa. Näin asukkaat saavat varmasti aina oikean vesilaskun. Voit hyödyntää palvelua myös silloin, jos taloyhtiössäsi on käytössä kolmannen osapuolen vesimittarit.

Säästä vettä, energiaa ja vastaa vastuullisuusvaatimuksiin

Vesi on kiinteistöille ja taloyhtiöille suuri kuluerä, sillä sen osuus saattaa olla jopa puolet kaikista energiakustannuksista. Siirtyminen älykkääseen vedenmittaukseen kannattaa, sillä jos vedenkulutus vähenee 30 prosenttia, tarkoittaa se myös 10 prosentin säästöä energiankulutuksessa.

Kulutusperusteinen laskutus kannustaa siis säästämään veden lisäksi energiaa ja ympäristöä. Myös säädökset velvoittavat taloyhtiöitä seuraamaan vedenkulutusta ja kiinteistöjen energiatehokkuutta.

Uusissa taloyhtiöissä Euroopan unionin energiatehokkuusdirektiivi edellyttää jo nyt, että vesilaskutuksen tulisi perustua etäluettavilla mittareilla mitattuun ja kulutusperusteiseen laskutukseen.

Myös linjasaneerauskohteissa tulee valita sellainen vedenmittauskokonaisuus, joka täyttää direktiivin vaatimukset. Lisäksi säästöt kustannuksissa ovat niin merkittäviä, että investointi todella kannattaa.

Haluatko vähentää taloyhtiösi vedenkulutusta reaaliaikaisen kulutustiedon avulla? Smartvatten Verto täyttää direktiivien vaatimukset ja auttaa muuttamaan kulutustottumuksia. Tutustu palveluun tarkemmin täällä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Smartvatten

Vedenkulutuksen optimoinnilla on tärkeä merkitys niin asumisen kustannusten kuin vastuullisuuden ja energiansäästön näkökulmista, joten siitä ei kannata tinkiä. Autamme kiinteistöalaa ja vesilaitoksia saavuttamaan vesitehokkuustavoitteensa seuraamalla, mittaamalla ja analysoimalla vedenkulutusta sekä havaitsemalla vuotoja. Kehitämme, valmistamme ja myymme tuotteita ja palveluita, jotka kattavat koko vedenkierron. Smartvatten tarjoaa modernit ja helppokäyttöiset ratkaisut vedenkulutuksen seuraamiseen ja mittaamiseen taloyhtiöissä. Kerro tarpeestasi - me etsimme sinun taloyhtiöllesi sopivan ratkaisun!

Tutustu yritykseen

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

6.2.2026

Kaupallinen yhteistyö

Mekaaninen vai ultraäänivesimittari – miksi mittaustekniikalla on väliä taloyhtiölle?

Vesimittarit ovat taloyhtiöille keskeinen työkalu vedenkäytön seurantaan, oikeudenmukaiseen vesilaskutukseen ja vuotojen havaitsemiseen. Yhä useammin mittausdataa hyödynnetään myös vastuullisuusraportoinnissa. Siksi mittaustekniikalla on enemmän merkitystä kuin koskaan.

Smartvatten

14.4.2026

Miten asukkaiden vesimaksut lasketaan?

Vesimaksut puhuttavat monessa taloyhtiössä kevään yhtiökokouskaudella. Mitä kaikkea vesimaksuun tulisi sisällyttää ja miten maksu oikeastaan lasketaan? Oman lisämausteensa laskentaan tuo maalämpö.

12.5.2026

Kaupallinen yhteistyö

Tornitalon lämmitys tasapainoon älykkäällä optimoinnilla

Espoolainen As Oy Reimarintorni otti käyttöön älykkään lämmityksen optimointiratkaisun, jonka myötä kulutuspiikit on saatu hallintaan ja lämmityskustannukset ovat laskeneet merkittävästi. Fortum Skarppi -palvelu reagoi automaattisesti sääolosuhteiden muutoksiin.

Fortum

24.9.2025

Taloyhtiön tyytymättömyys isännöintiin johti sopimuksen irtisanomiseen

Taloyhtiöt ovat melko tyytyväisiä saamiinsa isännöintipalveluihin, mutta kiitettävään arvosanaan on vielä matkaa. Tyytymättömyys voi johtaa asiakkuuden päättymiseen. Näin kävi As Oy Helsingin Sompasaaren Pookissa.