Kehitys pääkaupunkiseudun lähiöissä ollut vaihtelevaa

Vuonna 2013 pääkaupunkiseudun lähiöissä oli muuta seutua selvästi matalampi tulo- ja koulutustaso sekä yleisesti korkeampi työttömyysaste. Jo vuonna 1990 lähiöissä oli keskimäärin matalampi koulutus- ja tulotaso kuin muilla alueilla, mutta ero oli pieni.

Sen sijaan lähiöiden työttömyysaste oli tuolloin keskimäärin yhtä matala kuin koko seudulla.

Vuonna 2013 pääkaupunkiseudun lähiöissä oli muuta seutua selvästi matalampi tulo- ja koulutustaso sekä yleisesti korkeampi työttömyysaste. Jo vuonna 1990 lähiöissä oli keskimäärin matalampi koulutus- ja tulotaso kuin muilla alueilla, mutta ero oli pieni.

Sen sijaan lähiöiden työttömyysaste oli tuolloin keskimäärin yhtä matala kuin koko seudulla. Lähiöiden sosioekonominen asema on heikentynyt seudulliseen kehitykseen verrattuna tulotasolla, koulutustasolla ja työttömyysasteella mitattuna.

Väestörakenne on muuttunut

Lähiöalueilla on havaittavissa monenlaisia väestörakenteen muutoksia vuosien 1990 ja 2014 välillä. Pääkaupunkiseudun lähiöissä väkimäärä on yleisesti vähentynyt. Lähiöissä asuu aiempaa enemmän yksin asuvia ikääntyneitä asukkaita ja vähemmän lapsiperheitä ja nuoria aikuisia.

Maahanmuuton vaikutus näkyy lähiöiden väestörakenteen kehityksessä. Lähiökohtaiset erot ovat huomattavat: vieraskielisten osuus on kasvanut monissa lähiöissä, mutta on myös lähiöitä, joissa vieraskielisiä on huomattavasti vähemmän kuin kunnissa keskimäärin.

Kehityksessä kuntakohtaisia eroja

Pääkaupunkiseudun lähiöt ovat tutkimuksen mukaan keskimäärin vahvemmassa sosioekonomisessa asemassa kuin kehyskuntien lähiöt. Myös pääkaupunkiseudun sisällä on eroja: Espoon lähiöt ovat vahvimmassa sosioekonomisessa asemassa. Vantaan lähiöissä on keskimäärin korkeampi työttömyysaste sekä matalampi tulo- ja koulutustaso.

Helsingissä on puolestaan muita kuntia suuremmat lähiöiden väliset erot; kaupungissa on sekä matalan että korkean sosioekonomisen statuksen lähiöalueita. Eroja on myös rakennusaikojen välillä. 1970-luvun lähiöt vaikuttavat olevan Helsingissä heikommassa sosioekonomisessa asemassa kuin 1960-luvulla rakennetut lähiöt. Lähiöiden kehityskuluissa on suuria eroja, vaikka monia alueita yhdistää samankaltaiset ominaispiirteet ja kehityskulut.

Tarkastelussa 1960- ja 1970-lukujen lähiöt

Pääkaupunkiseudun alueellista eriytymistä tarkastelevat tutkimukset ovat tuoneet lähiökysymykset viime vuosina näkyvästi esille ja herättäneet myös yhteiskunnallista huolta lähiöiden kehityssuunnista sekä huono-osaisuuden kasautumisesta lähiöihin. Toisaalta vaikka lähiöt ovat viime vuosina saaneet runsaasti julkisuutta ja medianäkyvyyttä Suomessa, on lähiöiden pitkän aikavälin väestörakenteen kehityksestä verrattain vähän ajantasaista tutkimustietoa Helsingin seudulta.

Tuoreen tutkimuksen tarkastelun kohteena on 131 keskustojen ulkopuolella sijaitsevaa kerrostalovaltaista lähiöaluetta. Tarkasteluissa on mukana sekä omistus- että vuokra-asuntovaltaisia lähiöalueita ja myös hyvin erikokoisia lähiöitä. Tutkittava joukko koostui sijainniltaan ja väestörakenteeltaan varsin erilaisista lähiöalueista, mikä näkyi suurissa lähiöiden välisissä sosioekonomisissa ja demografisissa eroissa.

Väestörakenne on muuttunut

Lähiöalueilla on havaittavissa monenlaisia väestörakenteen muutoksia vuosien 1990 ja 2014 välillä. Pääkaupunkiseudun lähiöissä väkimäärä on yleisesti vähentynyt. Lähiöissä asuu aiempaa enemmän yksin asuvia ikääntyneitä asukkaita ja vähemmän lapsiperheitä ja nuoria aikuisia.

Maahanmuuton vaikutus näkyy lähiöiden väestörakenteen kehityksessä. Lähiökohtaiset erot ovat huomattavat: vieraskielisten osuus on kasvanut monissa lähiöissä, mutta on myös lähiöitä, joissa vieraskielisiä on huomattavasti vähemmän kuin kunnissa keskimäärin.

Kehityksessä kuntakohtaisia eroja

Pääkaupunkiseudun lähiöt ovat tutkimuksen mukaan keskimäärin vahvemmassa sosioekonomisessa asemassa kuin kehyskuntien lähiöt. Myös pääkaupunkiseudun sisällä on eroja: Espoon lähiöt ovat vahvimmassa sosioekonomisessa asemassa. Vantaan lähiöissä on keskimäärin korkeampi työttömyysaste sekä matalampi tulo- ja koulutustaso.

Helsingissä on puolestaan muita kuntia suuremmat lähiöiden väliset erot; kaupungissa on sekä matalan että korkean sosioekonomisen statuksen lähiöalueita. Eroja on myös rakennusaikojen välillä. 1970-luvun lähiöt vaikuttavat olevan Helsingissä heikommassa sosioekonomisessa asemassa kuin 1960-luvulla rakennetut lähiöt. Lähiöiden kehityskuluissa on suuria eroja, vaikka monia alueita yhdistää samankaltaiset ominaispiirteet ja kehityskulut.

Tarkastelussa 1960- ja 1970-lukujen lähiöt

Pääkaupunkiseudun alueellista eriytymistä tarkastelevat tutkimukset ovat tuoneet lähiökysymykset viime vuosina näkyvästi esille ja herättäneet myös yhteiskunnallista huolta lähiöiden kehityssuunnista sekä huono-osaisuuden kasautumisesta lähiöihin. Toisaalta vaikka lähiöt ovat viime vuosina saaneet runsaasti julkisuutta ja medianäkyvyyttä Suomessa, on lähiöiden pitkän aikavälin väestörakenteen kehityksestä verrattain vähän ajantasaista tutkimustietoa Helsingin seudulta.

Tuoreen tutkimuksen tarkastelun kohteena on 131 keskustojen ulkopuolella sijaitsevaa kerrostalovaltaista lähiöaluetta. Tarkasteluissa on mukana sekä omistus- että vuokra-asuntovaltaisia lähiöalueita ja myös hyvin erikokoisia lähiöitä. Tutkittava joukko koostui sijainniltaan ja väestörakenteeltaan varsin erilaisista lähiöalueista, mikä näkyi suurissa lähiöiden välisissä sosioekonomisissa ja demografisissa eroissa.