Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi 110 vuotta

110 vuotta eilen 17.5. täyttänyt Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi on yksi Suomen Kiinteistöliiton vanhimmista jäsenkiinteistöyhdistyksistä.

Juhlaseminaari järjestettiin Logomolla Turussa. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi Turun Amk:n rehtori Vesa Taatila.

Kiinteistönomistajien edunvalvonta ja tiedon levittäminen kiinteistönomistamiseen liittyvistä laeista ja asetuksista on ollut toiminnan kulmakivi jo yhdistyksen perustamisesta lähtien.

– Aikoinaan yhdistyksissä käytiin vilkasta keskustelua aiheista, jotka ovat yhä tänäkin päivänä ajankohtaisia. Katurasitus eli tontin edustalla sijaitsevan kadun kunnossapitovelvollisuus, kaavoitus ja verotus tuntuvat olevan aina ajankohtaisia aiheita, kun kiinteistöväki kokoontuu yhteen, sanoi Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen tervehdyspuheessaan.

Muuttoliiketutkija, VTT Timo Aro pohti esityksessään muuttoliikettä kaupungistumisen ajurina. Hän totesi, että kasvun avaintekijät liittyvät sujuviin ja nopeisiin yhteyksiin suurten kaupunkiseutujen sisällä ja välillä.

Muut puhujat olivat Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n puheenjohtaja Pertti Satopää, Kiinteistösäätiön puheenjohtaja Jussi Suontila, maakuntajohtaja Kari Häkämies ja professori Markku Wilenius.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

17.10.2025

Lounais-Suomen kiinteistökustannukset maan keskiarvoa alhaisemmat

Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat koko maassa nousseet keskimäärin 3,4 prosenttia. Lounais-Suomessa kustannukset nousivat eniten Porissa ja vähiten Raisiossa.

28.11.2024

Vastuu paristokäyttöisistä palovaroittimista siirtyy taloyhtiölle

Asuntojen paristokäyttöiset palovaroittimet siirtyvät vuoden 2026 alussa rakennuksen omistajan vastuulle. Muutos merkitsee taloyhtiöille muun muassa sitä, että siirtymäaikana on selvitettävä tarvittavien palovaroitinten määrä, suoritettava hankinnat ja asennettava varoittimet kaikkiin asuntoihin asianmukaisella tavalla.

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

12.4.2025

Liittokokous Lappeenrannassa – Timo Nieminen jatkaa Kiinteistöliiton johdossa

Suomen Kiinteistöliiton Lappeenrannassa kokoontunut liittokokous on valinnut Timo Niemisen jatkamaan liiton puheenjohtajana. Uusina varapuheenjohtajina aloittavat Katariina Haigh ja Seppo Kosola, Harri Järvenpää jatkaa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti