Järjestysmääräykset

Taloyhtiön järjestysmääräykset kertovat talon yhteisistä säännöistä. Ne kannattaa hyväksyttää yhtiökokouksella. Asunto-osakeyhtiöillä on pakollinen yhtiöjärjestys, mutta siinä ei kerrota, millaisia sääntöjä asumisessa tulisi noudattaa. Tästä syystä useimmissa asunto-osakeyhtiöissä on erilliset järjestysmääräykset. Järjestysmääräyksillä pyritään lisäämään asukkaiden viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Niissä on määräyksiä esimerkiksi ulko-oven aukioloajoista, lemmikkien pitämisestä tai yhteisten tilojen käyttöohjeista.

Ensimmäistä kertaa järjestysmääräyksiä käyttöön otettaessa ja niitä muutettaessa asia kannattaa hyväksyä yhtiökokouksen päätöksellä. Hyväksymiseen riittää yhtiökokouksen enemmistöpäätös.

Järjestysmääräykset asukkaiden tietoon

Järjestysmääräykset on hyvä olla asukkaiden nähtävillä ilmoitustauluilla, asuntoihin jaettuina sekä esimerkiksi taloyhtiön sähköisissä kanavissa viestittynä.

Järjestysmääräyksissä kannattaa huomioida asukkaiden kielitaito ja tarvittaessa viestiä niistä suomen ja ruotsin lisäksi muilla kielillä. Myös visuaalinen viestintä ja tärkeimpien asioiden viestiminen kuvallisesti voi olla hyvä idea.

Järjestysmääräyksillä on myös oikeudellista merkitystä: huoneisto voidaan ottaa yhtiön hallintaan, mikäli osakas jättää noudattamatta, mitä järjestyksen säilymiseksi talossa vaaditaan ja rikkeellä on vähäistä suurempi merkitys. Järjestysmääräykset eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa lain määräysten kanssa, eivätkä ne saa rajoittaa liiaksi normaalia elämistä.

Järjestysmääräykset voivat olla asunto-osakeyhtiön omat ja yhteisesti tehdyt, mutta mallin voi myös hankkia valmiina lomakkeena. Tämäkin malli toki kannattaa hyväksyä yhtiökokouksessa asunto-osakeyhtiössä noudatettavaksi.

Järjestysmääräysten ideana on tehdä asumisesta mahdollisimman helppoa, mukavaa ja turvallista kaikille asukkaille sekä kannustaa huoneiston ja taloyhtiön huolelliseen hoitoon. Tämä vaatii vastuullisuutta, muiden huomioimista ja suvaitsevaisuutta. Yhteispelillä ja keskustellen elämä sujuu hyvin.

Lisätietoa:

  • Kiinteistömedia Oy myy taloyhtiöiden käyttöön sellaisenaan sopivia järjestysmääräyksiä. Järjestysmääräykset voi tilata kätevästi painettuna suomen- tai ruotsinkielisenä lomakkeena.
  • Kunnilla oli aiemmin omat järjestyssääntönsä, joihin asunto-osakeyhtiöiden järjestysmääräykset osin perustuivat. Nämä järjestyssäännöt kumosi 1.10.2003 voimaan astunut järjestyslaki.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

digitaaliset palvelut

18.3.2025

Kaupallinen yhteistyö

Miten taloyhtiösi hyödyntää digitaalisia palveluita?

Digitaaliset palvelut tarjoavat taloyhtiöille mahdollisuuden seurata kiinteistön asioita ja huoltoa reaaliaikaisesti. Asukkaat taas pääsevät lukemaan taloyhtiötä ja asumista koskevia tiedotteita ja seuraamaan tekemiensä huoltopyyntöjen etenemistä.

PHM Group

20.3.2025

Muuttuva ilmasto panee katot koetukselle – ankaria sääoloja vastaan löytyy silti keinoja

Ankarammiksi muuttuvat sääolot laittavat suomalaisetkin vesikatot lujille. Katon vesitiiviyden ja vedenpoiston merkitys kasvavat. Hyvä huolenpito ja ajallaan tehdyt korjaukset käyvät yhä tärkeämmiksi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

2.5.2025

Tieliikenteen ja lähinaapureiden melu häiritsevät kaupungeissa

Suomen kymmenen suurimman kaupungin asukkaille suunnatun kyselyn mukaan tieliikenteen melu häiritsee asukkaiden kotona oleskelua eniten. Toiseksi eniten asukkaita häiritsee lähinaapureista tuleva melu.

kesäkokkailun lajittelu

27.6.2025

Lajitteluvinkit grillaukseen ja kesäkokkailuun

Kesällä lämpenee monessa pihassa saunan lisäksi grilli ja eväitä nautiskellaan piknikillä. Kokkailusta syntyy myös monenlaista jätettä. Keräsimme yhteen ohjeet kesäkeittiön jätteiden lajitteluun.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti