
Turvallisesti kevään viettoon – tarkista pihan ja rakenteiden kunto
Ennen pihan kevättöihin ryhtymistä on syytä tarkistaa rakenteiden, laitteiden ja välineiden kunto. Talven jäljiltä pihalta voi paljastua vahinkoja, varoittaa vakuutusyhtiö.

Uuden tai perusteellisesti uudistettavan pihan suunnittelussa täytyy huomioida myös lain vaatimukset. Niistä kertoo Kiinteistöliitto Uusimaan lakimies, varatuomari Kirsi Ruutu.
Kaiken rakentamisen taustalla on maankäyttö- ja rakennuslaki, josta löytyy raamit myös piharakentamiselle.
– Tämän lisäksi tulee huomioida muun muassa Suomen rakentamismääräyskokoelma, jossa on rakentamista koskevia säännöksiä – ja myös kunnan rakennusjärjestys, josta selviää, minkälaisen luvan pihamuutos vaatii. Kaavoituskin voi tuoda oman mausteensa siihen, mitä kiinteistölle voi rakentaa.
Pihasuunnittelu uudiskohteissa on tarkkaan määriteltyä. Rakennusluvan yhteydessä on esitettävä myös pihasuunnitelma.
– Vanhojen taloyhtiöiden pihojen pienimuotoinen uusiminen ei sinänsä vaadi lupia, mutta jos rakennetaan pihakatoksia, muutetaan autopaikkojen määrää tai huomattavasti pihan korkeuseroja tai pengerryksiä tai kosketaan laajemmin maan alla oleviin perusjärjestelmiin, on luvan tarve selvitettävä rakennusvalvonnalta.
Kiinteistön alueen tulee olla kaikin puolin turvallinen. Turvallisuuteen liittyy pihan suunnittelun ja rakentamisen lisäksi myös pihan kunnossapito, joka korostuu erityisesti talviaikaan.
– Pelastuslain mukaan kiinteistön omistajan ja haltijan on huolehdittava mm. siitä, että hälytysajoneuvoille tarkoitetut ajotiet ja muut kulkuyhteydet (pelastustiet) pidetään ajokelpoisina ja esteettöminä ja että ne on merkitty asianmukaisesti. Pelastustielle ei saa pysäköidä ajoneuvoja eikä asettaa muutakaan estettä. Nämä asiat tulisi huomioida myös pihojen uudistustöissä.
Pelastuslain mukaan rakennuksen omistajan ja haltijan on huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että tulipalon syttymisen ja leviämisen vaara on vähäinen.
– Helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa ei saa säilyttää ullakolla, kellarissa, rakennuksen alla tai sen välittömässä läheisyydessä niin, että siitä aiheutuu tulipalon syttymisen tai leviämisen vaaraa tai että tulipalon sammuttaminen vaikeutuu.
Taloyhtiön hallinnassa oleville piha-alueille ei saa rakentaa mitään ilman taloyhtiön lupaa.
– Näin on myös silloin, jos osakkaalla on yksinomaisessa käytössään aidoin tai pensain rajattu alue. Yksinomaiselle käyttöalueelle saa tehdä vain pienimuotoisia istutuksia.
– Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä on maininta, mikäli jokin piha-alue on osakkaan hallinnassa. Tällöin hän voi vapaammin tehdä alueella muutostöitä, mutta tällöinkin on huomioitava, että laajoja rakennelmia ei saa tehdä ilman taloyhtiön ja rakennusvalvonnan lupaa. Rakennelmista ei saa myöskään aiheutua haittaa naapureille.
Pihalle rakentamisessa korostuu myös yhdenvertaisuus.
– Laki eräistä naapuruussuhteista eli ns. naapuruussuhdelaki antaa mahdollisuuden puuttua asiaan. Tämä on hyvin vanha laki, joka kansantajuisesti ilmaisee asian seuraavasti: ”Se, jolle oman tahi nautintaoikeudella hallitsemansa maan käyttämisessä johtuu haittaa naapurin alueelta tunkeutuvista juurista, olkoon oikeutettu ottamaan ne pois. Sama olkoon laki sieltä ulottuviin oksiin nähden, ellei omistaja kohtuullisessa ajassa siihen kehotuksen saatuaan niitä poista.”
– Tämän oikeuden osalta kehottaisin kuitenkin malttiin ja keskinäiseen avoimeen keskusteluun naapurin kanssa ennen toimenpiteitä.
– Jos yhdelle osakkaalle annetaan lupa erityisrakennelmiin, tulisi tämä lupa antaa tulevaisuudessa myös muille samassa asemassa oleville osakkaille. Näin ollen ensimmäistä kertaa asiaa ratkaistaessa olisi syytä viedä asia yhtiökokouksen päätettäväksi periaatepäätöksenä.
Rakennusvalvonnalla on kuntakohtainen harkintavalta siitä, sopiiko muutos alueen yleisilmeeseen.

Ennen pihan kevättöihin ryhtymistä on syytä tarkistaa rakenteiden, laitteiden ja välineiden kunto. Talven jäljiltä pihalta voi paljastua vahinkoja, varoittaa vakuutusyhtiö.

Jyväskyläläinen puutarhaharrastaja Tapio Ukkonen hoitaa kerrostalon pihaa kuin omaansa. Ruska-aikaan moni pysähtyy ihailemaan sen häikäiseviä vaahteroita. "Talossa käyvät vierailijat ihailevat, että miten vuokratalossa voi olla tällaista", sanoo Ukkonen.

Vastuu väestönsuojan ja sen välineistön kunnossapidosta on rakennuksen omistajalla eli taloyhtiöllä. As Oy Euran Kotipiha on 18 asunnon rivitaloyhtiö, jossa kiinteistön kunnosta pidetään hyvää huolta. Kunnossapitoon kuuluvat myös väestönsuojan säännölliset tarkastukset.

Kesäkuussa on sovittava kesälomista, isännöinnin ja kiinteistönhoidon kesäpalveluajoista sekä tuurauksista. Hallitus kokoontuu kesäkuussa vain tarvittaessa, jos on tarpeen esimerkiksi valvoa korjaushankkeita. Kiinteistönhoidossa keskitytään kesäajan toimiin.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään