Uusi postilaki tuo muutoksia myös taloyhtiöille

Liikenne- ja viestintäministeriön ehdotus postilain uudistamiseksi toisi muutoksia taajamien taloyhtiöasukkaille. Uuden lain on tarkoitus astua voimaan ensi kesänä.

Muutoksia tulisi niin kirjelähetysten jakamiseen kuin jakotapaankin jos esitys toteutuu.

Kirjelähetykset jaettaisiin harvemmin

Tulevaisuudessa kirjelähetykset jaettaisiin viitenä arkipäivänä viikossa vain sellaisilla alueilla, jotka sijaitsevat taajama-alueiden ulkopuolella. Esityksen mukaan kirjelähetykset on jaettava vähintään kolmena arkipäivänä viikossa sellaisilla alueilla, joissa on sanomalehtien varhaisjakeluverkosto.

Kerrostaloasujille postit myös lokerikkoihin

Nykyään posti jaetaan kerrostaloyhtiöissä pääosin huoneistokohtaisiin postiluukkuihin ja muuhun kuin huoneistokohtaiseen luukkuun jakaminen on harvinaista. Tulevaisuudessa kirjelähetykset voitaisiin jakaa lisäksi kerrostalokohtaisiin lokerikkoihin. Esityksellä ei ole tarkoitus kieltää tai poistaa mahdollisuutta jakaa lähetyksiä huoneistokohtaisiin postiluukkuihin, vaan mahdollistaa lokerikkojen käyttö asunto-osakeyhtiön niin halutessa. Yhtiön hallitus voi päättää lokerikkojen asentamisesta ja niiden lukollisuudesta tai lukottomuudesta.

Uusia lokerikkoja asennetaan luultavasti vain osaan uusista rakennuksista sekä pieneen osaan vanhoista asunto-osakeyhtiöistä, arvioidaan lakiluonnoksessa.

Lähde: Kainuun Sanomat

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Vantaalaisessa taloyhtiössä siirryttiin elektromekaaniseen lukitusjärjestelmään.

23.9.2025

Vantaalainen taloyhtiö uusi lukituksensa – elektromekaaninen järjestelmä tuo turvallisuutta ja helppoutta

As Oy Rajakentäntie 4:ssä lukituksen uusiminen tuli ajankohtaiseksi linjasaneerauksen alla. Samalla siirryttiin elektromekaaniseen lukitusjärjestelmään. Nyt asukkailla on käytössään yksi avain entisten kahden tai kolmen sijaan.

taloyhtiön uusi hallitus

6.6.2025

Uutena taloyhtiön hallituksessa? Näin hallitus toimii

Taloyhtiön hallituksen uusi toimikausi alkaa yhtiökokouksesta. Uudet jäsenet kannattaa perehdyttää hallitustyöhön. Tehtävien jakaminen ja yhteistyö muiden taloyhtiöiden kanssa voi tuoda hallitustyöhön uutta virtaa.

5.6.2025

Pienen taloyhtiön isännöinti – milloin kannattaa tehdä itse, milloin ulkoistaa?

Pienten taloyhtiöiden paperityöt eivät takavuosina juuri kiinnostaneet isännöinti- ja tilitoimistoja. Nyttemmin palvelupaketteja on pilkottu myös muutaman osakkaan taloyhtiöille sopiviksi, ja hinnat ovat pudonneet selvästi aiemmasta.

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti