78 ihmistä on kuollut tulipaloissa tänä vuonna

Marraskuun loppuun mennessä tulipaloissa on kuollut 78 ihmistä. Koko viime vuonna tulipaloissa menehtyi 58 ihmistä, joten siihen verrattuna vuoden 2014 luku on suuri. Palokuolleiden lukumäärä on ollut laskussa tämän vuosikymmenen, mutta vuonna 2014 suunta muuttui jälleen. Tiedot perustuvat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön seurantaan.

Palokuolemien määrä oli vähentymään päin tällä vuosikymmenellä. Lupa myydä vain itsestään sammuvia savukkeita, palovaroittimien määrän lisääntyminen kodeissa ja tehostunut paloturvallisuusviestintä vaikuttivat tilanteen parantumiseen. Muutosten taustalla oli myös valtioneuvoston Sisäisen turvallisuuden ohjelma, joka on määritellyt erilaisia toimia tehdä Suomesta Euroopan turvallisin maa vuoteen 2015 mennessä.

Vastoin muutaman viime vuoden trendiä tänä vuonna ollaan kuitenkin menossa huonompaan suuntaan. Siksi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö muistuttaa suomalaisia huolehtimaan paloturvallisuudesta. Niin omassa kodissa kuin lähipiirin ikäihmisten kodeissa on syytä yrittää ehkäistä paloriskit, testata palovaroittimet ja huolehtia siitä, että kaikki tuntevat ainakin kaksi tietä turvaan.

Paloturvallisuutta voi parantaa esimerkiksi www.paloturvallisuusviikko.fi sivustolla olevan Oman paloharjoituksen materiaalien avulla.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

12.9.2024

Kuntakohtaiset erot suuria taloyhtiöiden kustannuksissa

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat tänä vuonna nousseet edelleen voimakkaasti. Kustannusnousu kuitenkin rauhoittui viimeiseen kahteen vuoteen verrattuna, käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.

Asumismenot laskevat tänä vuonna hieman.

19.8.2025

Selvitys: Asumismenot laskevat tänä vuonna hieman

Asumismenot supistuvat tänä vuonna keskimäärin vajaan prosentin, ilmenee Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton PTT:lla teettämästä selvityksestä. Suurin syy kehitykseen on korkomenojen sekä sähkön ja öljyn hinnan lasku. Asumismenojen kehitys vaihtelee paljon eri asumismuotojen välillä.

4.3.2025

Ennuste: Rakentaminen kääntyy kasvuun tänä vuonna

Rakentamisen ennustetaan kääntyvän tänä vuonna noin 4 prosentin kasvuun. Kasvua povataan kaikille rakentamisen sektoreille. Asuntojen kysyntä lisääntyy, mutta tarjonta takkuaa, ennustaa Rakli suhdannekatsauksessaan.

häätö

22.11.2024

Häätö on pitkä prosessi

Asumishäiriöt ja häädöt ovat lisääntyneet viime vuosina roimasti aiemmasta. Taloyhtiökin voi olla vuokranantaja. Häiriötä aiheuttavan asukkaan häätäminen on pahimmillaan pitkä ja työläs prosessi, joka tuo ikävän kolhun myös yhtiön talouteen ja asumisviihtyvyyteen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti